Ammattipelaaja löi pallonsa ulos puusta ja luuli tehneensä elämänsä hienoimman pelastuksen – saikin tylyn rangaistuksen

Suomalaisen golftuomarin mukaan kyseinen sääntö on perua siitä, kun takavuosien suurpelaaja rupesi puttaamaan krokettityylillä.

Dylan Frittelli RBC Heritage -kilpailun toisella kierroksella 15. huhtikuuta 2022.

18.4. 11:17 | Päivitetty 18.4. 12:13

Eteläafrikkalainen golfammattilainen Dylan Frittelli joutui sunnuntaina hyvin erikoiseen tilanteeseen maailman kovatasoisimmalla miesten ammattilaiskiertueella PGA-tourilla.

Frittelli ja useimmat katsojatkin luulivat, että hän selviytyi kiperästä paikasta kunnialla, mutta toisin kävi.

Frittellin avauslyönti Harbour Town Golf Links -kentän kuudennella reiällä epäonnistui, ja pallo päätyi tuuheaan puun oksaan noin kahden metrin korkeudelle.

Frittelli kaivoi bägistään pitkän puumailan, otti sen varresta noin puolivälistä kiinni, hetken tähtäiltyään heilautti mailaa päänsä yläpuolella ja onnistui napauttamaan pallon noin kahdenkymmenen metrin päähän väylälle.

Sitten Frittelli löi pallon noin 130 metristä kolmen metrin päähän lipusta ja upotti par-putin. Hän luuli tehneensä uransa hienoimman par-pelastuksen.

Kierroksen jälkeen Frittelli sai ällistyksekseen kuulla, että hänelle annettiin tapauksesta kahden lyönnin rangaistus.

”Golfin säännöt pysyvät voittamattomina”, Frittelli ironisoi Twitterissä.

Toimitsijat kertoivat hänen rikkoneen sääntöä 10.1c, joka kuuluu Golfliiton julkaisemien suomenkielisten sääntöjen mukaan näin:

”Pelaaja ei saa lyödä sellaisesta lyöntiasennosta, että jalat on tarkoituksellisesti asetettu molemmille puolille pelilinjaa tai niin, että jompikumpi jalka tarkoituksellisesti koskee pelilinjaa tai sen jatketta pallon takana. Ainoastaan tämän säännön kohdalla pelilinja ei sisällä kohtuullisella etäisyydellä linjan molemmilla puolilla olevaa aluetta. Poikkeus: Rangaistusta ei seuraa, mikäli lyöntiasento on otettu tahattomasti tai pelaaja pyrkii välttämään toisen pelaajan pelilinjaa.”

Suomen kansainvälisesti meritoitunein golftuomari Arto Teittinen vahvistaa HS:lle, että jos Frittelli olisi seissyt esimerkiksi aikomansa pelilinjan vasemmalla puolella ja heilauttanut mailaa oikean olkansa yli, sääntörikkomusta ei olisi tapahtunut.

”Muuten kaikki on ihan ok, mutta hän seisoo molemmin puolin pelilinjaansa. Tämä on vähän sama kuin putattaisiin krokettityylillä. Hänen pitäisi lyödä vähän pesäpallotyylisesti eli seistä toisella puolella palloa”, Teittinen sanoo.

Teittisen mukaan kyseinen sääntö on perua siitä, että aikansa suurpelaaja Sam Snead rupesi 1960-luvulla puttaamaan krokettityylillä.

Frittellin tapauksen seurauksena kyseiseen sääntöön kohdistui sosiaalisessa mediassa paljon ihmettelyä ja arvostelua.

”Pelissä on säännöt. Tässä kohdassa sääntö on tähän tilanteeseen hölmö, koska ei tässä olla kauhomassa vaan selkeästi lyödään palloa. Mutta säännöt ovat sääntöjä. Se on vähän sama, että jääkiekossa ei saa pelata yhtään ilman kypärää”, Teittinen sanoo.

Teittinen arvioi, että kyseinen sääntö oli kyllä Frittellin tiedossa, mutta hänelle ei tullut se tuossa tilanteessa mieleen.

”Tämä on aika harvinaista, että puusta pääsee lyömään palloa ja pääsee noin hyvin seisomaan molemmin puolin palloa.”

Maailmanlistalla sijalla 112 oleva Frittelli sai kilpailun päätöskierroksella tuloksen 76 ja päätyi jakamaan 66. sijaa.

Jos hän olisi ollut mukana kärkikamppailussa, kahden lyönnin rangaistus olisi tullut palkintorahoilla mitattuna kalliiksi.

Nyt hän tienasi 16 960 dollaria, ja kaksi lyöntiä paremmalla tuloksella rahapalkinto olisi ollut 18 480 dollaria.

Frittelli, 31, on voittanut PGA-kiertueella yhden kilpailun (2019) ja Euroopan-kiertueella kaksi kilpailua (2017).

RBC Heritage -kilpailun voitti viime edellisen viikon major-kilpailussa Mastersissa epäonnistunut Jordan Spieth, joka päihitti uusintareiällä amerikkalaisen maanmiehensä Patrick Cantleyn.

Spieth nousi pitkästä aikaa maailmanlistalla kymmenen parhaan joukkoon. Hänen voitossaan epätyypillistä oli se, että se ei perustunut hyvään puttipeliin. Spieth sijoittui kilpailun puttitilastossa vasta 60:nneksi.

Golfin miesten maailmanlista (suluissa sijoitus edellisellä listalla):

Miehet: 1) Scottie Scheffler USA 9,98 sijalukupistettä (1), 2) Collin Morikawa USA 7,89 (2), 3) Jon Rahm Espanja 7,84 (3), 4) Patrick Cantlay USA 7,50 (6), 5) Viktor Hovland Norja 7,38 (4), 6) Cameron Smith Australia 7,31 (5), 7) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 6,50 (7), 8) Justin Thomas USA 5,55 (8), 9) Dustin Johnson USA 5,21 (9), 10) Jordan Spieth USA 5,15 (20),

... 207) Kalle Samooja Suomi 0,85 (206),... 230) Mikko Korhonen Suomi 0,76 (225),... 233) Tapio Pulkkanen Suomi 0,75 (236),... 372) Sami Välimäki Suomi 0,43 (358).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat