Lehti: Valioliigassa on ollut viime vuosina ainakin 15 doping­epäilyä, eikä yksikään ole johtanut pelikieltoon

The Mail on Sundayn raportti kertoi myös 15-vuotiaasta Valioliiga-seuran juniorista, jonka hallusta löytyi kasvuhormonia.

18.4. 15:00

Ainakin 15 pelaajaa jalkapallon Englannin Valioliigassa on jäänyt vuosina 2015–2020 kiinni dopingtestissä, mutta yksikään heistä ei ole saanut pelikieltoa, kertoo The Mail on Sundayn viikonloppuna julkaisema raportti.

The Mail on Sundayn mukaan mainituista 15 pelaajasta 12 antoi dopingtestissä positiivisen näytteen, josta löytyi urheilussa kiellettyä ainetta.

The Mail on Sundayn hankkimien tietojen mukaan kaikkiaan 88 pelaajan dopingtestituloksissa oli epäselvyyksiä vuosina 2013–2020. Kyseiset pelaajat pelasivat Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa eri sarjatasoilla.

The Mail on Sunday kertoi tehneensä tietopyynnön Britannian antidopingtoimistolle (UKAD), mutta tietojen saamiseen kului aikaa kolme kertaa niin paljon kuin olisi ollut normaalia.

Lehti kertoo, että UKAD:n mukaan 12:ssa Valioliigan pelaajan tapauksessa ei tullut seuraamuksia, koska kielletty aine oli joutunut pelaajan elimistöön vahingossa tai pelaajalla oli erivapaus aineen käyttöön.

Näissä tapauksissa kiellettyjä aineita olivat muun muassa amfetamiini, morfiini, glukokortikoideihin lukeutuvat triamsinoloni ja prednisoloni sekä piristeisiin kuuluva metyylifenidaatti.

The Mail on Sundayn mukaan UKAD antoi tarkennettuja tietoja vain alle puolesta (39) mainituista 88 tapauksesta eri sarjoissa.

UKAD kieltäytyi antamasta 49 tapauksen tarkempia tietoja muun muassa sillä perusteella, että Englannin jalkapalloliitto (FA) ei sitä hyväksynyt. Ainakin osassa näistä tapauksista kyse oli päihteistä, joita FA ei ole kieltänyt mutta Maailman antidopingtoimisto Wada on kieltänyt.

Raportissa kerrotaan, että vuonna 2019 yhteen Valioliigan seuraan rekisteröidyn 15-vuotiaan juniorin hallusta löydettiin kasvuhormonia. Hän sai yhdeksän kuukauden pelikiellon.

Yksi Valioliigan pelaajaan liittyvä dopingtapaus on raportin mukaan edelleen kesken, vaikka alkuperäisestä testistä on kulunut jo viisi kuukautta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat