Palloliitto ja Veikkausliiga irtautuvat yhteistyöstään venäläistaustaisen palvelun kanssa – ”Euroakaan ei makseta enää heille”

Palloliitto ja Veikkausliiga irtautuvat tämän vuoden aikana yhteistyöstään venäläistaustaisen tilastoyrityksen kanssa.

HIFK:n Macario Hing-Glover (vas.) ja FC Lahden Hysen Memolla kamppailivat Veikkausliigan ottelussa Helsingissä 18. huhtikuuta.

23.4. 11:03

Kaikesta Venäjään liittyvästä yhteistyöstä on tullut kiusallista urheilun piirissä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan helmikuun lopulla. Suomen Palloliitto ja Veikkausliiga ovat lopettamassa siksi yhteistyötään venäläistaustaisen tilastopalvelu InStatin kanssa.

Venäjän hyökkäyssodan jälkeen on käynyt selväksi, että suomalainen urheiluyhteisö ei voi liiketoiminnallaan tukea Venäjää.

”Näin se varmasti laajasti nähdään. Merkitys on kohtuullisen pieni, mutta periaate on tärkeämpi”, Suomen Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoo.

InStat on tuottanut yksityiskohtaisia tilastoanalyysejä jalkapallo-otteluista esimerkiksi Veikkausliigassa ja Ykkösessä sekä maajoukkueiden otteluista.

Veikkausliiga on tehnyt vuodesta 2013 lähtien yhteistyötä Instatin kanssa. Veikkausliiga oli ehtinyt maksaa jo tästä kaudesta, ja palvelun käyttäminen loppuu tähän kauteen.

”Sopimus loppuu, ja euroakaan ei makseta enää heille. Emme uusi sopimusta”, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoo.

”On katsottu tässä tilanteessa, että sen taustojen vuoksi emme halua minkäänlaista pohdintaa siitä, onko sillä kytköksiä Venäjälle. Heillä on toimintaa Venäjälle, eikä ole missään vaiheessa ollut epäselvää, etteikö yhtiössä olisi venäläistaustaa.”

Venäläinen urheilutoimittaja Alexander Ivansky perusti vuonna 2007 InStatin Moskovassa. InStat on tarjonnut asiakkailleen tilastotyökaluja ja analyysejä eri lajeista, kuten koripallosta, jalkapallosta, futsalista, jääkiekosta ja käsipallosta. InStat on rekisteröity nykyään Irlantiin, jossa on sen pääkonttori. InStat on tehnyt urheiluottelun tilastoja muun muassa Venäjällä ja Ukrainassa.

Suomen Palloliitto ja Veikkausliiga pyysivät InStatilta selvityksiä yhtiön taustoista ennen päätöksiään.

”Nyt meidän täytyy sitten etsiä jotain muuta korvaavaa [palvelua]. Se on ollut InStatin palvelun hyvä puoli, että se ei ole ollut markkinoiden kallein, mutta se on ollut hyvin kattava”, Marjamaa sanoo.

Suomen Palloliiton pääsihteerin Marco Casagranden mukaan Palloliitto on jo päättänyt, että sopimusta InStatin kanssa ei jatketa. Sopimus jatkuu vielä tämän vuoden ajan.

”Olemme aloittaneet kartoittamaan vaihtoehtoja, jotka pystyisivät korvaamaan InStatin. Asia on sinänsä äärimmäisen tärkeä, kun mietitään seurojen ja maajoukkueiden tiedolla johtamista. On tärkeätä, että pystytään tekemään analyysejä”, Marco Casagrande sanoo.

Casagranden mukaan Palloliiton tarkoitus siirtyä uuteen palveluun vuoden lopulla.

”Meidän linjaus oli hyvin selvä, kun kävimme keskustelua hallituksessa, että sopimusta ei jatketa. Käytännössä olemme sitoutuneet tähän vuoteen, ja maksutkin ovat jo lähteneet.”

”Olemme sanoneet seuroille suosittelevamme, että muutkin tekevät saman ratkaisun. InStatilla on hyvin vahva linkki Venäjään.

Veikkausliigan tavoin on reagoinut muun muassa Puolan jalkapalloliiga Ekstraklasa, joka ilmoitti maaliskuun alussa, että ”Venäjän hyökkäyssodan takia olemme päättäneet vaihtaa tilastotoimittajaa, jonka kanssa meillä oli sopimus kauden loppuun saakka”.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat