Nukarille liikesarjojen MM-pronssia

Espoon Johanna Nukarin arvokisojen mitaliputki jatkui Koreassa.

Johanna Nukari.

22.4. 19:41

Espoo Hwarang Teamia edustava Johanna Nukari avasi perjantaina Suomen mitalitilin taekwondon liikesarjojen MM-kisoissa Goyangissa Etelä-Koreassa. Kotiintuomisena on pronssi alle 50-vuotiaiden naisten yksilösarjasta.

Mitali ja pääsy neljän parhaan joukkoon varmistui kahdeksan naisen finaalin ensimmäisellä kierroksella Venezuelan edustajaa vastaan. Toisella kierroksella Nukaria vastaan tuli Yhdysvallat, joka raivasi tiensä kultakamppailuun Espanjaa vastaan. Siinä Espanja oli parempi. Jaettu neljäs sija ja toinen pronssimitali meni Koreaan.

Nukari, 43, on sarjansa hallitseva Euroopan mestari ja Suomen menestyneimpiä liikesarjakilpailijoita, jolla on useita MM-ja EM-mitaleita sekä yksilö- että ryhmäsarjoista.

MM-kisat alkoivat torstaina ja päättyvät sunnuntaina.

Taekwondon liikesarjakilpailussa kilpaillaan yksilöissä, pareissa ja kolmen hengen ryhmissä. Jokaisella kilpailukierroksella kilpailijat suorittavat kaksi etukäteen arvottua liikesarjaa. Freestyle-sarjoissa esitetään musiikkiin sovitettu omavalintainen ohjelma, jossa yhdistellään pakollisia ja vapaavalintaisia osuuksia kuten potkuja ja akrobatiaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat