Ronnie O’Sullivan teki snookerin MM-historiaa ylivoimaisella tavalla – ”Olen aina sanonut, että tämä on pahin turnaukseni”

O’Sullivan selviytyi MM-kisojen välieriin jo 13. kerran.

Ronnie O’Sullivan on selviytynyt MM-välieriin. Kuva on toisen kierroksen ottelusta viime perjantailta.

27.4. 18:20

Snookerin kuusinkertainen maailmanmestari Ronnie O’Sullivan selviytyi MM-kisojen välieriin ylivoimaisen esityksen jälkeen. Maailmanlistan ykkönen O’Sullivan voitti puolivälierässä Stephen Maguiren erin 13–5.

O’Sullivan päätti puolivälierän tyylillä: ratkaisevassa 13 erässä O’Sullivan pussitti pallot tiuhaan tahtiin ja teki yhden lukuisista ”satasistaan” 126 pisteen breikillään. Erän kokonaispistemääräksi tuli 134.

Eurosportin englanninkielinen selostaja käytti O’Sullivanin pelaamisesta adjektiiveja ”armoton” ja ”loistava”.

”Kuka voi kiistää hänen asemansa kaikkien aikojen parhaana, kun hän pussittaa tällä tavalla”, selostaja hehkutti.

O’Sullivan suhtautui rauhallisesti puolivälierävoittoonsa.

”Pysyin keskittyneenä ja yritin kaikkea”, O’Sullivan tuumasi BBC:n mukaan.

Kaiken lisäksi O’Sullivan toisti saman, minkä hän on todennut aiemminkin.

”Mieluiten en pelaisi täällä, koska tämä on rankka turnaus”, O’Sullivan sanoi.

”Olen aina sanonut, että tämä ja Masters ovat kaksi pahinta turnaustani. Itse asiassa menisin mieluummin Leicesteriin pelaamaan Mestaruussarja-liigaa, mutta täällä on tavallaan näyttäydyttävä ja annettava parastaan.”

Samalla kun O’Sullivan näyttäytyi, hän teki MM-kisojen historiaa Sheffieldin Crucible-teatterissa. Hän ylsi ennätyksellisesti 13. kerran MM-välieriin. Kahteentoista välierään on yltänyt snookerlegenda Stephen Hendry, jolla on seitsemän maailmanmestaruutta. Jos O’Sullivan voittaa nyt MM-kultaa, hän sivuaa Hendryn ennätystä.

O’Sullivan kohtaa välierässä joko nelinkertaisen maailmanmestarin John Higginsin tai Jack Lisowskin. Higgins johtaa puolivälierää erin 7–5 (tilanne keskiviikkona alkuillasta).

Myös muuta kaksi puolivälierää ovat vielä kesken. Judd Trump ja Stuart Bingham ovat tasalukemissa 8–8 ja myös Yan Bingtao ja Mark Willams ovat tasatilanteessa: eräluvut ovat 10–10. Välieriin pääsee 13 erävoitolla.

Lue lisää: Snooker­tähti teki niin onnekkaan pussituksen MM-kisoissa, että vastaavaa näkee harvoin

Lue lisää: Ronnie O’Sullivan haluaisi tehdä peli­pöytään yllättävän muutoksen joka muuttaisi snookerin täysin – ja syy siihen on hupaisa ja itsekäs

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat