Liverpool tarvitsi Villarealin puolustajan kengänkärjen Mestarien liigan välierässä

Liverpool otti vahvan otteen finaalipaikasta Mestarien liigan välierän ensimmäisessä osaottelussa.

Jordan Hendersonin keskityspallo osui Pervis Estupiñániin (numero 12), josta se kimposi maaliin.

27.4. 22:56 | Päivitetty 28.4. 0:02

FC Liverpool sai hanat auki toisen puoliajan alkuhetkillä Mestarien liigan välierän ensimmäisessä osaottelussa. Lopulta ottelu espanjalaista Villarealia vastaan päättyi Anfield Roadilla maalein 2–0 (0–0).

Avausmaalissa 53. minuutilla oli melkoista tuuria. Jordan Henderson keskitti laidalta, ja pallo osui Villarealin puolustajan Pervis Estupiñánin kengänkärkeen, josta se kimposi komeassa kaaressa kohti maalia. Maalivahti Gerónimo Rulli vähän läpsäisi palloa, jonka jälkeen se putosi tolpan juureen ja siitä verkon perukoille. Maali merkittiin Estupiñánin omaksi maaliksi.

Maalista ehti kulua vain pari minuuttia, kun Sadio Mané pääsi maalivahdin edestä tuikkaamaan Liverpoolin toisen maalin. Videotarkistusviivat osoittivat, että Mané vältti paitsion todella niukasti.

Liverpool jatkoi ottelun hallintaa, mutta Andrew Robertsonin paitsiomaalia lähemmäksi joukkue ei päässyt.

Avausjakso oli melkoisen puuduttavaa kissa ja hiiri -leikkiä, jossa Liverpool puski Villarealin keltaiseen muuriin. Ensimmäisen puoliajan paras paikka oli Liverpoolin Thiago Alcântaralla, joka jysäytti hirmukudin tolppaan.

Toinen osaottelu pelataan ensi viikon tiistaina Villarealin kotikentällä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat