Olympiavoittaja Iiro Pakarinen jatkaa HIFK:ssa: ”Näin sen potentiaalin tässä joukkueessa”

Pakarisen sopimus on kaksivuotinen.

Olympiavoittaja Iiro Pakarinen jatkaa HIFK:ssa kaksi seuraavaa kautta. Kuvassa Pakarinen ja TPS:n Eemil Viro Liigan puolivälieräkamppailussa.

28.4. 11:06

Helsingin IFK:hon helmikuussa siirtynyt olympiavoittaja ja kaksinkertainen MM-hopeamitalisti Iiro Pakarinen jatkaa IFK:ssa myös kaksi seuraavaa kautta.

IFK tiedotti Pakarisen jatkosopimuksesta Bättre folk -palvelussaan.

”Mahtava fiilis kaiken kaikkiaan, ei voi muuta sanoa. Näin sen potentiaalin tässä joukkueessa keväällä ja siksi halusin tehdä kerralla kaksivuotisen sopimuksen”, Pakarinen sanoo.

”Lähden innoissani mittaamaan itseäni ja hakemaan menestystä joukkueena.”

30-vuotias Pakarinen pelasi IFK:ssa jo kausilla 2012–2014. Sen jälkeen hän suuntasi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi NHL:n runkosarjaa Edmonton Oilersissa 134 ottelun verran tehoin 10+13=23. Lisäksi tilille kertyi yksi pudotuspeliottelu NHL:ssä.

Pakarinen on pelannut Liigan runkosarjassa 242 ottelua tehoin 49+28=77 ja 41 pudotuspelikamppailua pistein 9+5=14. Hän siirtyi helmikuussa IFK:hon Jokereista.

”Iiron sopimus on sekä HIFK:lle että koko Liigalle merkittävä pelaajasopimus. Hän on iso ja tärkeä palanen meille. Iiron merkitystä joukkueelle tuskin tarvitsee sen enempää alleviivata. On hienoa, että hän jatkaa meillä kaksi seuraavaa kautta”, HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen kommentoi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat