Tappara on Suomen mestari – kapteeni Rauhala sai jakaa kulta­mitalit joukkue­kavereilleen: ”Menee ihan top-hetkiin uralla”

Tappara vei finaalisarjan otteluvoitoin 4–1.

Jukka Peltola (vas.) ja Otto Rauhala nostivat Kanada-maljan ensimmäisinä.

28.4. 17:47 | Päivitetty 28.4. 22:33

Tampere

Kuka voittaisi runkosarjavoittaja Tapparan neljä kertaa pudotuspelisarjassa, arvuuteltiin, kun puolivälieriä alettiin maaliskuussa pelaamaan. Huhtikuussa vastaus on selvillä: ei kukaan.

Tappara juhli vajaat neljä kuukautta Nokia-areenan avajaisten jälkeen mestaruutta uudessa kotihallissaan. Ratkaisevassa finaalissa Turun Palloseura jäi tamperelaisten puolustuksen keskellä jopa hämmentävän vähille paikoille.

Tappara otti kuskin paikan jo 35 sekunnin kohdalla. Joona Luoto ryösti kiekon TPS:n puolustajalta Aleksi Anttalaiselta ja vei kotijoukkueen johtoon varmalla viimeistelyllä.

Sen jälkeen maaleja ei nähty. Tappara puolusti maalin johtoaan menestyksekkäästi loppuun asti eikä johto tuntunut missään vaiheessa olevan kunnolla uhattuna.

Tapparan kapteeni Otto Rauhala sai kunnian jakaa kultamitalit joukkueelleen.

”Menee ihan top-hetkiin uralla, jos ei puhuta pelaamisesta vaan ympärillä olevasta. Aika hieno hetki jakaa tällaisen kevään ja pelin jälkeen”, Rauhala sanoi, kun Kanada-malja oli saatu Tapparan haltuun ensimmäistä kertaa sitten kevään 2017.

Tapparan matka mestaruuteen oli varsin värikäs. Kautta edelsi pienimuotoinen kohu, kun Rauhala nousi kapteeniksi konkari Jukka Peltolan tilalle.

Sen jälkeen joukkue pelasi CHL:ää, jossa jäi toiseksi finaalitappiolla. Kauden aikana kotiareena vaihtui Suomen vanhimmasta jäähallista Hakametsästä Suomen uusimpaan pelipaikkaan, Nokia-areenaan.

Välillä pelejä pelattiin tyhjille katsomoille koronarajoitusten jälkeen. Lopulta Tappara kiihdytti runkosarjan voittoon eikä antanut pudotuspeleissä yhdellekään vastustajalleen yhtä otteluvoittoa enempää. Torstaina Rauhala ja Peltola nostivat yhdessä Kanada-maljan kohti Nokia-areenan kattoa.

”On ollut paljon kaikennäköistä. Varsinkin ollut paljon pelejä. CHL:ää on rummutettu heti elokuusta lähtien. Hallinvaihtoa ja muuta. Aika hienosti voitettiin runkosarja, kun oli CHL koko ajan päällä ja kovia pelejä siellä. Kaivettiin se ja tiedettiin koko ajan, että meillä on vielä parempaa varastossa”; Rauhala sanoi.

”Tänään näytimme, millainen jengi ollaan. TPS:llä ei ollut ratkaisupeleissä kamalasti avaimia. Heidän veskarinsa vaan oli kova, otti muutaman haamukopin. Olisi voitu ratkaista aiemminkin.”

Tappara tuli ratkaisupeliin tappio niskassaan. TPS esti tiistaina kotipelissään sarjan katkeamisen suoraan neljässä pelissä. Rauhala nosti sieltä nousseet opit esiin ratkaisun jälkeen.

”Jos miettii Turun-peliä, meni juuri niin kuin puhuttiin, mikä siellä jäi piippuun. Ei ollut rohkeutta. Emme menneet ansaitsemaan sitä, vaikka puhuimme siitä. Se ei tapahtunut. Nyt lähdimme pelaamaan vähän kliseisestikin omaa peliä. Piti olla halu voittaa taustalla”, Rauhala kertasi.

Tapparan maalilla Christian Heljangon nollapeli tuli lopulta varsin helpolla. Ensimmäisessä erässä torjuntoja merkittiin vain yksi. Päätöserä oli TPS:n paras, mutta valtaosa laukauksista oli silloinkin helppoja torjuttavia.

Suomen mestaruus oli Tapparalle seurahistorian 18:s. Kolme ensimmäistä seura voitti TBK-nimellä. Edelliset Tapparan mestaruudet ovat vuosilta 2016 ja 2017.

Tapparan Joona Luoto teki ottelun avausmaalin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat