Mikael Seppälä säikähti suotta – Tapparan puolustaja pelasi koronan jälkeen uransa parasta kiekkoa: ”Heti valmiina”

Tapparan puolustajajärkäle haluaa pelata Tampereen MM-kisoissa.

Mikael Seppälä (oikealla) pelasi pudotuspeleissä uransa parasta jääkiekkoa.

29.4. 9:11 | Päivitetty 29.4. 9:16

Loistokevään pelannut Tapparan puolustaja Mikael Seppälä saapui jututettavaksi silmät loistaen.

Olemuksesta näki, että uran ensimmäinen Suomen mestaruus oli 28-vuotiaalle puolustajalle tosi kova juttu.

”Tuntuu uskomattoman hyvältä. Olen tiennyt jo pitkään, että tällä jengillä on mahdollisuus mennä päätyyn asti. Upeata, kun saimme kaivettua ratkaisevan voiton kotiyleisön edessä”, Seppälä iloitsi.

Seppälä ja kanadalainen Brady Austin muodostivat keväällä koko liigan parhaan ja ennen kaikkea jämäkimmän puolustajaparin.

”Bradyn kanssa oli tosi helppoa pelata, koska häneen voi luottaa koko ajan. Ei tarvinnut miettiä, kuinka hänen käy laitaväännöissä ja kaksinkamppailuissa. Hän hoiti ne edukseen ihailtavasti.”

Onko Austin jopa sinua vahvempi?

”En tiedä, kun ei ole mitattu. Mutta kyllä siinä aikamoinen karju on”, Seppälä vastasi.

Seppälä käyrä kääntyi vahvaan nousuun kevään mittaan. Hän voitti pudotuspelien plus/miinus-tilaston komealla saldolla +13.

”Omasta mielestäni oli syksyllä samanlaisessa vireessä, kunnes tuli Venäjän maajoukkuereissu. Silloin tuli kaikenlaista pikkuvaivaa ja -vammaa. Rytmi hävisi joksikin aikaa.”

Toinen kiirastuli osui pudotuspelien aatoksi, kun seuraksi tuli piinaava korona.

”Kun jouduin olemaan 5–6 peliä sivussa, huolestutti hiukan. Pelkäsin, etten pääse parhaaseen vireeseeni enää kevään aikana. Onneksi toivuin kunnolla.”

Väkivahva Seppälä, 28, on ollut tunnettu koko uransa ajan oman maalin varjelusta. Kevään mittaan KalPasta siirtynyt pakki on nähty aiempaa useammin hyökkäysalueella.

”Olen edelleen parhaimmillani omassa päässä, mutta olen pyrkinyt auttamaan myös hyökkäysten rytmittämisessä. En ole vieläkään mikään pisteidentekijä – eikä minusta sellaista koskaan tulekaan.”

Joko Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on soittanut ja kysynyt mukaan MM-ryhmään?

”Ei ole kuulunut mitään... Saa nähdä, kuinka käy.”

Oletko kiinnostunut matkasta?

”Olen heti valmiina, jos kysytään.”

Seppälä pääsi MM-joukkueeseen viime keväänä ja palasi turnauksesta kotiin hopeamitalin kanssa.

”Siitä jäi hyvä maku, vaikka reissu oli erilainen. Olimme omassa kuplassa koko ajan. Kisahuuma jäi kokematta kokonaan”, Seppälä kuvaili.

Lue lisää: Jussi Tapola nosti Tapparan loistoon – nyt hän paljastaa menestyksen salaisuuden

Lue lisää: Tapparan voitto­maalia edelsi kyseenalainen tilanne – selvä jäähy jäi viheltämättä

Lue lisää: Tappara on Suomen mestari – kapteeni Rauhala sai jakaa kulta­mitalit joukkue­kavereilleen: ”Menee ihan top-hetkiin uralla”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat