Päävalmentaja Ralf Rangnick alkaa työskennellä kahdessa eri joukkueessa yhtä aikaa

Ralf Rangnick siirtyy Manchester Unitedista Itävaltaan, mutta jatkaa silti seuran konsulttina.

Ralf Rangnick ei ole saanut Manchester Unitedia lentoon.

29.4. 15:01

Jalkapalloseura Manchester Unitedin tänä keväänä jättävä päävalmentaja Ralf Rangnick jatkaa uraansa Itävallan miesten maajoukkueessa. Itävallan jalkapalloliitto kertoi nettisivuillaan, että Kansojen liigalla alkava Rangnickin pesti on aluksi kaksivuotinen.

Uuden pestinsä ohessa saksalainen jatkaa Manchester Unitedin palkkalistoilla konsultin roolissa.

Jos Itävalta selviytyy vuoden 2024 EM-kisoihin Saksaan, Rangnick pysyy maajoukkueen päävalmentajana seuraavat kaksi vuotta. Tuolloin tavoitteena olisi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattava MM-lopputurnaus.

”Olemme iloisia, että olemme saaneet houkuteltua kansainvälisen jalkapallon vahvan tuntijan valmentajaksi”, kommentoi Itävallan jalkapalloliiton puheenjohtaja Gerhard Milletich.

Rangnick toimi vuosina 2012–2015 RB Salzburgin urheilujohtajana, joten hän tuntee itävaltalaisen jalkapalloilun hyvin. Unitedissa hänen väliaikaiseksi aiottu pestinsä alkoi viime joulukuussa. Unitedin uusi luotsi on hollantilainen Erik ten Hag.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat