Patrik Laine kommentoi loukkaantumistaan ja mahdollisuutta pelata MM-kotikisoissa

Laine ennakoi tekevänsä jatkosopimuksen Columbus Blue Jacketsin kanssa.

Patrik Laine pelasi New York Islandersia vastaan 10. maaliskuuta, mutta huhtikuussa häneltä jäi useita otteluita väliin loukkaantumisen takia.

1.5. 11:53

Jääkiekkoilija Patrik Laine ei suostunut kertomaan tarkemmin NHL-kauden lopun ylävartalovammastaan, kun asiasta kysyttiin hänen työnantajansa Columbus Blue Jacketsin lauantaina julkaisemalla

haastatteluvideolla.

”Se pysyy salaisuutena. Ei se ollut mitään merkittävää. Olen kunnossa parissa viikossa tai jotain”, Laine sanoi hymyn kera.

Saman tien Laineelta kysyttiin, avautuuko sen puolesta mahdollisuus pelata MM-kisoissa, jotka ovat tällä kertaa Suomessa.

”En tiedä vielä. En ole päättänyt enkä puhunut siitä vielä, mutta katsotaan luultavasti ensi viikolla, mikä on vointini, ja mennään sen mukaan”, Laine sanoi.

Laine ennakoi allekirjoittavansa jatkosopimuksen Columbus Blue Jacketsin kanssa. Laine voi tulla rajoitetuksi vapaaksi agentiksi 13. heinäkuuta.

”En usko, että sen pitäisi muodostua puheenaiheeksi. He ovat ilmaisseet haluavansa minut täällä, minä olen sanonut samaa, joten tunne on molemminpuolinen. Mietitään vain kesto ja rahat ja muut, ja uskon, että asian pitäisi olla selvä”, Laine sanoi.

Laine, 24, teki viime heinäkuussa yksivuotisen ja 7,5 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Blue Jacketsin kanssa.

Laine keräsi kuluvalla kaudella 26 maalia ja 30 syöttöä, mutta hänen kauttaan varjostivat loukkaantumiset ja isän kuolema. Laine sanoi joukkuekavereiden olevan syynä siihen, että hän haluaa jatkaa Columbuksessa.

”Kaikki ovat auttaneet minua kaiken minulle tapahtuneen kanssa tänä vuonna. Olen aina halunnut tulla takaisin mahdollisimman nopeasti näiden kavereiden luo, he ovat tehneet tästä minulle helpompaa, ja olen siitä kiitollinen kaikille täällä”, Laine selvitti.

”Se on ehdottomasti iso osa sitä, mitä rakastan tässä joukkueessa. Tämä on kuin iso perhe, kaikki välittävät toinen toisistaan. Niin sen pitäisi ollakin”, Laine sanoi.

Laine saapui Columbukseen Winnipeg Jetsistä pelaajakaupassa tammikuussa 2021. Päävalmentaja John Tortorella laittoi hänet hakemaan vauhtia vaihtopenkiltä, mutta täksi kaudeksi päävalmentajaksi noussut Brad Larsen on luottanut suomalaiseen enemmän.

”Olen todella pitänyt siitä, miten hän on käsitellyt koko joukkuetta. Joukkueena emme menestyneet, mutta minusta hän kohteli jokaista pelaajaa hiukan eri tavalla. Pidän todella ”Larsille” pelaamisesta ja toivottavasti saan tehdä sitä jatkossakin”, Laine sanoi.

Blue Jackets jäi toisena perättäisenä vuonna rannalle pudotuspeleistä, mutta kapteeni Boone Jenner sanoi, että Laine vaikutti erilaiselta tänä vuonna.

”Hän pelasi erinomaisen vuoden. Harjoitusleirin ensimmäisestä päivästä lähtien hän näytti siltä, että hän on valmis. Hänen kanssaan on hauska pelata”, Jenner sanoi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat