NHL-konkari Rasmus Ristolainen jäi taas ulos Leijonista: Jukka Jalonen vetoaa loukkaantumiseen, pelaajalla eri näkemys kunnosta

Leijonien valmennusjohto kävi Jukka Jalosen johdolla pohdintoja Rasmus Ristolaisen mahdollisesta pelivireestä. Ristolaisen mukaan hän on lähes sataprosenttisessa kunnossa.

Philadelphian Rasmus Ristolainen (oik.) oli yksi NHL-ehdokkaista Leijoniin.

2.5. 14:14 | Päivitetty 2.5. 15:22

Puolustajajärkäle Rasmus Ristolainen puuttuu taas kerran Leijonien jääkiekon arvokisajoukkueesta.

Ristolainen, 27, on puhuttanut kiekkoa seuraavia vuodesta toiseen, kun hän ei ole kertaakaan pelannut MM-kisoissa, vaikka NHL-kaudet ovat päättyneet aikaisin keväällä.

Ristolainen ei ole myöskään mukana kun Leijonat kamppailee MM-kullasta toukokuussa Tampereen kotikisoissa.

Turusta lähtöisin oleva Ristolainen oli se pelaaja, joka ei saanut kutsua viime kesänä Leijona-tapaamiseen Vanajanlinnaan. Vielä siinä vaiheessa oli ajatuksena, että NHL-pelaajat osallistuisivat Pekingin olympialaisiin.

Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen mukaan Ristolaisen nimi oli esillä, kun valmennusjohto kartoitti pelaajia kevään MM-kotikisoihin.

”Joo, totta kai”, Jalonen kommentoi.

”Hän on loukkaantunut, eikä pystynyt pelaamaan loppukautta.”

Lue lisää: Leijonien Jere Lehtinen ja Jukka Jalonen sopivat treffit kohupuolustaja Rasmus Ristolaisen kanssa

Ristolainen pelasi viimeksi Philadelphian riveissä 12. huhtikuuta Montrealia vastaan, mutta alkaisi olla valmis takaisin.

”Olen lähes sataprosenttisessa kunnossa ja voisin aloittaa harjoittelun myöhemmin ensi [tällä] viikolla”, Ristolainen sanoi Flyersin kauden päättävässä mediatilaisuudessa vappupäivänä.

Loukkaantumisestaan Ristolainen antoi vain lyhyen kuvauksen: ”Ylävartalovamma.”

Ristolainen lisäsi, ettei ole ollut urallaan kovinkaan paljon loukkaantuneena ja siksi vamma otti päähän tavallistakin enemmän.

Jalonen ei lähtenyt avaamaan, oliko Ristolaisen toipuminen heidän mielestään riittävän pitkällä.

”Ei sellaisia kannata ruveta mietiskelemään. Loukkaantunut mikä loukkaantunut.”

Leijonat odottaa yhtä pelaajaa NHL:n runkosarjan päättäneistä joukkueista. Maaliruisku Patrik Laine kiinnostaisi Jalosta ja joukkueen valmennustiimiä.

”Laineen tilanne on vielä vähän auki. Hänellä on ollut kanssa loukkaantuminen.”

Jalonen sanoi, että halukkuutta Laineella olisi, ”mutta terveystilanne ratkaisee koko homman.”

”Eiköhän se selviä ihan lähipäivinä, mikä hänen tilanteensa on.”

NHL:n pudotuspelit käynnistyvät maanantain ja tiistain välisenä yönä, jolloin lähes koko suomalaisen kiekkoilun ykkösrivi pääsee hiljalleen pudotuspelivauhtiin.

”Me katsomme, mitä siellä rupeaa tapahtumaan. Siitä näemme osviittaa, kun eihän sieltä käytännössä kukaan kerkeä tänne ennen kuin meidän pelit alkavat. Siinä nähdään, kuinka mielekästä odotella, jos sarja venyvät.”

”Päätöksiä ei ole tehty, mutta ei myöskään suljettu pois.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat