Tulikettu-purjealuksen siirtomiehistö joutui hylkäämään veneen 20. huhtikuuta Portugalin edustalla.

Näin Tulikettu katosi

Tulikettu-purjeveneen kippari Arto Linnervuo kertoo nyt, miksi miljoonia maksanut alus jätettiin Atlantin armoille ja mitä kohtalokkaana aamuna tapahtui.


7.5. 2:00 | Päivitetty 7.5. 14:34

Suomalainen huippukallis Tulikettu-purjealus jouduttiin hylkäämään Pohjois-Atlantilla Portugalin edustalla huhtikuussa. Veneellä oli tarkoitus osallistua maailman suurimpiin avomeri­purjehdus­kilpailuihin.

Veneen sijainti jäi arvoitukseksi sen jälkeen, kun siirtomiehistö hylkäsi sen onnettomuudessa.

Nyt, kaksi ja puoli viikkoa tapahtuneen jälkeen, Tulikettu Racing Team -purjehdustallin omistaja ja veneen kippari Arto Linnervuo kertoo, mitä onnettomuudesta on selvinnyt.

Lue lisää: Suomalaisten purjehtijoiden huippukallis Tulikettu-purjealus törmäsi Pohjois-Atlantilla mystiseen kohteeseen ja katosi

TuliketUN nelihenkinen siirtomiehistö oli maanantaina 18. huhtikuuta purjehtimassa Portugalista Englantiin. Vene kuitenkin koki Linnervuon mukaan jonkinlaisen törmäyksen tunnistamattoman kohteen kanssa.

Siirtomiehistö teki hätäilmoituksen EPIRB-hätälähettimellä keskiviikkona 20. huhtikuuta puolenyön jälkeen.

Linnervuo itse koki 20. huhtikuuta painajaismaisen herätyksen, kun Tulikettu Racing Team -joukkueeseen kuuluva englantilainen Will Jackson soitti ja kertoi veneen tilanteesta.

Linnervuo sai kuulla, että veneessä oli hallitsematon vuoto. Tilanne oli vakava ja paheni jatkuvasti.

Vaurion syytä tai syntytapaa ei tiedetty, eikä sitä tiedetä vieläkään.

”Olin kovin toiveikas, että tilanne saataisiin haltuun.”

Havainnekuvassa vasemmalla näkyy Tuliketun foili eli eräänlainen siipi, jonka avulla alus saavuttaa jopa yli 30 solmun nopeuden.

Linnervuon mukaan Tuliketun paljon kiinnostusta herättänyt siipi oli vedetty rungon sisällä olevaan koteloon veneen keskellä, eikä se siis ollut käytössä törmäyshetkellä. Foilin eli siiven avulla vene kulkee jopa 30 solmun nopeuksia.

”Tuulet olivat vastaisia tuulia. Nopeus oli tavanomainen luovimisnopeus.”

Linnervuon mukaan siirtomiehistössä oli mukana veneenrakentajia, joilla oli osaamista korjata venettä.

”Ne ovat hyvin vaikeita tilanteita merellä, kun veneessä on paljon vettä ja vuoto hankaloittaa kaikkia korjaustoimenpiteitä. Olin kovin toiveikas, että tilanne saataisiin haltuun.”

Arto Linnervuo sanoo kaiken tähtäävän siihen, että tiimi jatkaa yhdessä purjehtimista ja kehittymistä onnettomuuden jälkeenkin.

Linnervuo sanoo miehistön taltioineen vauriot ja saaneen kuva­materiaalia tapahtuneesta. Linnervuon mukaan kyseistä materiaalia ei voi julkistaa vakuutus­prosessin takia.

Hän kertoo, että Portugalin meripelastus­keskus oli ohjannut onnettomuus­paikalle säiliö­laivoja, jotka olivat kääntyneet veneen sijaintia kohti.

20. huhtikuuta säiliöalus tuli veneeltä evakuoituneen miehistön luokse. Säiliöaluksen miehistö nosti Tuliketun siirtomiehistön pelastuslautalta, joka oli aiemmin yöllä avattu käyttövalmiiksi.

Linnervuon mukaan pelastusoperaatiota johtanut meripelastuskeskus määräsi erikseen miehistön ottamaan EPIRB-hätälähettimen mukaan pelastuslautalle, mikä oli myös Tuliketun toimintamalli.

Määräyksen tarkoituksena oli Linnervuon mukaan varmistaa, että pelastuslautta ja miehistö olivat löydettävissä, jos evakuointi epäonnistuisi. Tuliketulla oli vain yksi venekohtainen EPIRB-lähetin.

Veneellä ei ollut käytössä henkilökohtaisia PLB-lähettimiä, jollaiset ovat Linnervuon mukaan pakollisena vaatimuksena vain Category 0 -kisoissa, kuten Vendée Globessa.

Tuliketulla oli pelastusliiveissä käytössä MOB-AIS-lähettimet, jotka näkyvät AIS-vastaanottimilla varustettujen veneiden karttanäytöillä. Linnervuon mukaan tällaiset olivat käytössä, koska Tuliketun oli määrä osallistua kisoihin, joissa veden varaan joutuneen miehistön jäsenen pelastaisi oma tai kilpaileva vene.

”Saman tien, kun vene oli jouduttu hylkäämään, olimme yhteydessä etsintäfirmaan.”

Linnervuon mukaan turvallisuusvarustelu ja koko meriturvallisuus­toiminta tähtää aina ihmishenkien pelastamiseen – niin myös Tuliketun tapauksessa.

”Siirtomiehistön pelastaminen oli tärkein uutinen painajaismaisessa tilanteessa”, Linnervuo sanoo.

”Saman tien, kun vene oli jouduttu hylkäämään, olimme yhteydessä etsintäfirmaan. Sen jälkeen etsintävene pyrittiin saamaan liikkeelle mahdollisimman pian.”

Etsintäveneen saaminen liikkeelle ei sujunut käden käänteessä. Etsintäpartion kanssa piti tehdä sopimus, kulut maksaa ja etsintäalus varustaa.

Tulikettu Racing Teamilla oli tiedossa, missä kohtaa vene oli hylätty ja mihin suuntaan se todennäköisesti ajelehtisi.

”Etsinnässä huomioitiin kaikki virtaukset ja tuuli. Purjeveneen ajelehtimista on hieman vaikeampi laskea kuin moottoriveneen ajelehtimista. Purjeveneen kohdalla on leveämpi suuntakiila, johon vene voi ajelehtia.”

Linnervuo sanoo, että veneessä oli lähettävä ja vastaanottava AIS-signaalijärjestelmä.

”Ongelmana on, että ne lakkaavat toimimasta, kun akut kastuvat. Kun vene hylättiin, kaikki järjestelmät ja valot jätettiin päälle toivoen, että niistä olisi etsinnässä apua mahdollisimman pitkään.”

Tulikettu Racing Team päätti tiedottaa onnettomuudesta vasta sen jälkeen, kun etsinnät päättyisivät. Viikon jälkeen toiveet hiipuivat. Linnervuo sanoo vakuutusyhtiön olleen mukana arvioimassa etsintöjen jatkamista.

”Toivomme, että saisimme vahingon katettua vakuutuksella.”

Purjehdustalli jatkanee ainakin ensi alkuun toimintaansa seuran muilla veneillä ja selvittää mahdollisuutta vuokrata siipiavusteisen veneen.

Tavoitteet suurista kilpailuista ovat vielä jäljellä.

”En ole eläessäni nähnyt ainoatakaan kelluvaa konttia”

Onnettomuudesta tiedottamisen jälkeen Vendée Globe -maailmanympäripurjehdukseen osallistunut Ari Huusela sanoi HS:lle, että meressä on voinut olla kaikenlaista kelluvaa, kuten jääkaappeja tai merikontteja. Huuselan mukaan veneen katoaminen Atlantilla ei ole mitenkään poikkeuksellista.

Toinen maailmanympäripurjehtija Tapio Lehtinen on kuitenkin täysin eri mieltä avomeri­purjehduksen riskeistä ystävänsä Huuselan kanssa.

Tapio Lehtinen

Tuliketun tapaukseen Lehtinen ei sinänsä halua ottaa kantaa. Hän on kuitenkin eri mieltä siitä, että merikontin kaltaisiin esineisiin törmääminen Atlantilla olisi suuri riski.

”En ole eläessäni nähnyt ainoatakaan kelluvaa konttia.”

Hänen mukaansa esimerkiksi Vendée Globe -kisan veneet on rakennettu siten, että niillä on muunlaisia veneitä isompi riski hajota.

”Ne suurella todennäköisyydellä hajoavat helpommin kuin kaikki muut veneet.”

Lehtisen mukaan olisi täydellinen katastrofi, jos esimerkiksi Volvo Ocean Race -kisassa tai Kanarian ja Karibian välisessä ARC-kisassa uppoaisi vene.

”Huusela katsoo asiaa omasta perspektiivistään, kun hän on purjehtinut hyvin erityisessä kilpailuissa, vaikka hän onkin äärimmäisen turvallisuushakuinen purjehtija.”

Lehtinen haluaa kiinnittää huomiota siihen, että kantosiipien avulla purjehtivat veneet törmäävät muita veneitä useammin ”tuntemattomiin esineisiin”.

”Minun mielestäni ne selitykset haisevat. Aina kun nämä hienot veneet menevät rikki, sanotaan, että ne ovat törmänneet johonkin. Niitä kantosiipiä napsahtelee siihen tahtiin poikki, että voisi kuvitella, että kontteja kelluisi paljonkin merissä.”

Vaikkei Lehtinen halua ottaa kantaa Tuliketun tapaukseen, hän sanoo olevansa ”täysin eri mieltä Huuselan kanssa siitä, että tällainen uppoaminen olisi täysin normaalia”.

”En olisi lähdössä 12 hengen miehistön kipparina kiertämään maailmaa, jos se olisi tuollaista hasarditouhua.”

Juttua korjattu kello 17.45: Linnervuo sai tiedon tapahtumista puhelimitse 20. huhtikuuta, ei 18. huhtikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat