Takavuosien maailmanmestari Jani Lakanen tiesi olevansa hyvässä kunnossa, kun leposyke palasi pitkästä aikaa 30:n tuntumaan

Jani Lakanen nousi 45-vuotiaana Helsingin Suunnistajien ykköskokoonpanoon.

Suunnistaja Jani Lakanen suunnistuksen keskimatkan SM-kilpailuissa Korpilahdella elokuussa 2020.

4.5. 13:57

Helsingin Suunnistajat (HS) on palannut viime vuosina vähitellen seurojen viestisuunnistuksen huipulle.

Viime vuoden Jukolan viestissä Rovaniemellä HS sijoittui parhaana suomalaisjoukkueena kolmanneksi. Ensi viikonloppuna se hakee kovaa sijoitusta myös Ruotsin suurviestissä Tiomilassa.

Örebron lähellä suunnistettavassa Tiomilassa HS:n ykkösjoukkueessa juoksee yllättävä hahmo, 45-vuotias takavuosien maailmanmestari ja arvokisamitalisti Jani Lakanen.

HS:n huippuryhmän vastuuvalmentaja ja joukkueen valitsija Henrik Tala pitää Lakasen valintaa kiistattomana.

”Valinnassa ei ollut mitään sinänsä poikkeavaa, ei haettu henkistä johtajaa tai erityistä huomioarvoa, vaan Jani paalutti paikkansa juoksemalla Viestiliigassa ja kevään kotimaisissa henkilökohtaisissa kisoissa niin vahvasti, että osuus ykkösessä oli kokeneelle ja nähneelle kiistaton”, Tala perustelee.

Kilpailutulokset ovat siis kertoneet, että Lakanen on kovassa kunnossa, ja sen hän myöntää auliisti.

”Viime kauden jälkeen olin niin sanotusti ehjä, eikä tarvinnut ottaa kuukausien taukoa. Kun aloin hiihdellä ensilumenladuilla, tuli sellainen fiilis, että olen talvea vasten hyvässä kunnossa”, Lakanen sanoo.

Niinpä Lakanen teki Tiomilasta itselleen ”pienen projektin”. Hän kertoo treenanneensa viime vuosina sillä periaatteella, että päällimmäisenä mielessä on terveys eikä kilpaileminen.

”Minulle se tarkoittaa myös, että olen mahdollisimman hyvässä kunnossa. Mottona on ollut se, että teen oikeita asioita hyvin ennemmin kuin yritän tehdä paljon asioita. Olen miettinyt tosi tarkkaan, mihin minun kannattaa käyttää harjoitusaikaa.”

Talvella Lakanen totesi olevansa hyvässä kunnossa muun muassa sillä perusteella, että hänen leposykkeensä palasi 30–32:n pintaan, kun se oli ollut viime vuosina 36–38.

Maalis–huhtikuun vaihteessa Lakanen aloitti Ahvenanmaalla Tiomila-projektinsa intensiivisen täsmävaiheen, johon kuului yhdeksän suunnistusharjoitusta ja viisi kilpailua.

”Niissä treeneissä fokus oli siinä, että saan suunnistuksen suorituskyvyn esiin.”

Kilpailutulokset kertoivat Lakaselle, että hän on oikealla tiellä.

Lakanen ei muista aivan varmasti, milloin hän kilpaili Tiomilassa ensimmäisen kerran. Se arvelee sen olleen vuonna 1994, kun hän kuului länsiuusimaalaisen Deltan nuoreen joukkueeseen.

”Siitä on hyvät muistot”, sanoo Lakanen, joka saavutti Jukolan viestin voiton vuonna 2016 Kooveen joukkueessa.

Paras Tiomila-sijoitus on vuodelta 2007, kun Lakanen ankkuroi Vaajakosken Terän kakkoseksi

Nyt Lakanen suunnistaa kymmenen osuuden viestissä neljännen osuuden, joka on lyhyt seitsemän kilometrin taival (linnuntietä mitattuna).

Tiomilaa ei suunnistettu koronan takia kahtena viime vuotena. Talan mukaan HS:n tavoitteena on viime vuoden Jukolan tavoin tehdä suoritus, jolla voidaan taistella voitosta.

”Pienet asiat sitten lopulta ratkaisevat lopussa, miten sijat kääntyvät”, Tala sanoo.

Helsingin Suunnistajat aikoo julkistaa koko ykkösjoukkueensa virallisesti perjantaina. Tiomila suunnistetaan lauantai-illasta sunnuntainaamuun.

Elisa Viihde Viaplay näyttää Tiomila-viikonlopun kilpailut suorina lähetyksinä.

Oikaisu 4.5. 2022 klo 22.00: Jani Lakanen on 45-vuotias eikä 46-vuotias, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin.

Lue lisää: Allekirjoitus salassapitosopimukseen ja puhelimen gps-toiminto pois päältä – HS pääsi katsomaan paikkaa, jossa Maippi Antikainen varjelee suur­ta salaisuutta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat