Sääntömullistuksen piti lisätä ohituksia F1-kisoissa – mutta kuinka lopulta kävikään?

Kauden neljän ensimmäisen F1-viikonlopun keskiarvo on ollut 32,5 ohitusta kisaa kohti. Trendi on kuitenkin ollut laskeva, ja viimeksi Imolassa kirjattiin vain 13 ohitusta.

Alfa Romeon Zhou Guanyu johtaa formula ykkösten tämän kauden ohitustilastoa neljän kilöpailun jälkeen.

5.5. 11:49

Ohittaminen on ollut kiehtovin jutunjuuri tämän kauden F1-kilpailuissa.

Radikaalisti uudistetun aeropaketin tärkein tavoite oli entistä näyttävämpi kilpa-ajaminen. Alkuinnostus Bahrainin ja Saudi-Arabian avauskisojen jälkeen olikin ylitsepursuavaa.

Saksalainen Auto, Motor und Sport -lehti provosoi jopa, ettei F1 kenties enää edes tarvitsisi ohituksia helpottavaa aukeavaa DRS-takasiipeä.

Totuus on kuitenkin muuta: Vuonna 2011 esitellyn ilmanvastusta vähentävän Drag Reduction System -siiven (DRS) merkitys ohituksiin on vain kasvanut entisestään.

Toisen auton seuraaminen on helpottunut, mutta ilman hetken DRS-tehonostetta ohittaminen ei onnistuisi.

Neljän ensimmäisen viikonlopun keskiarvo on ollut 32,5 ohitusta kisaa kohti. Trendi on kuitenkin ollut laskeva, ja viimeksi Imolassa kirjattiin vain 13 ohitusta niin sanotuilla lentävillä kisakierroksilla.

Imolassa ohittamista kahlitsi merkittävästi juuri DRS-takasiiven vähäinen käyttömahdollisuus.

Rata oli pitkään kostea, ja siksi lupa DRS-edun hyödyntämiseen tuli vasta puolivälissä kisaa.

Mika Salo palasi GP-tuomaristoon puolentoista vuoden tauon jälkeen. Tuomarit eivät käsittele DRS-lupaa, vaan ratkaisun tekee heidän päämiehenään toimiva kilpajohtaja yksinään.

Imolassa kilpajohtajana toiminut Niels Wittich katsoi asvaltin riittävän kuivaksi vasta, kun kaikki kuljettajat olivat ajaneet jo parikymmentä kierrosta kuivankelin slicks-renkailla.

”Kenties pääsyynä päätöksen viipymiseen taisi olla Valtteri Bottaksen ja George Russellin viime vuoden kolari juuri Imolassa. Valkoisen viivan päällä tapahtuneesta jarrutuksesta aiheutui iso turma, joten selvää oli, että tällaisella kelillä toimittiin aivan ultrakonservatiivisella tavalla”, arvioi pitkän linjan F1-toimittaja Luis Vasconcelos.

Salo tuntee Imolan haasteet kuljettajana ja tuomarina. Hänelle ratkaiseva DRS-päätös tuli tavallaan puun takaa.

”Imola on hankala paikka ohittaa. Nyt kun kuiva linja viimein tuli, vaikka DRS-siiven olisikin saanut avata, ei radan märälle linjalle voinut mennä slicks-renkailla, koska auto lähtee saman tien käsistä. Kostealla linjalla slickseillä ei pysty jarruttamaan, vaan auto menee ihan sukkana suoraan ulos”, Salo tarkensi HS:lle.

Mika Salo toimii seuraavan kerran F1-tuomarina Bakun F1-kisassa kesäkuussa.

Salo huomauttaa, että päätökset tekee kilpailujohtaja, eikä niitä käsitellä tuomarineuvostossa.

”Meille se asia ei tule edes harkintaan. Kilpajohtaja Wittich on erittäin pätevä tyyppi, ja hänellä on tiukka ote.”

Itse ohituskehityksestä Salo ei ole huolissaan. Hänen mukaansa Imolan kisan vähäisistä ohituksista ei kannata tehdä johtopäätöksiä.

”Se on vanhan ajan rata, eikä siellä ole ohituspaikkoja oikeastaan kuin tultaessa ensimmäiseen mutkaan. Useimmilla radoilla pystyy ohittamaan, kun pääsee ajamaan lähempänä, eikä likaista ilmaa ole yhtä paljon.”

Kisareportteri Vasconcelos erittelee ohituskokemukset omalla tavallaan.

”Selvää on, että nyt näillä säännöillä pystyy seuraamaan toista autoa helpommin, toisaalta DRS-siiven merkitys on kuitenkin samalla vain kasvanut ja on nyt tärkeämpi kuin viime vuonna.”

Ohitustilastojen arkkitehti Michele Merlino korostaa, ettei tässä vaiheessa kautta kannata tehdä päätelmiä sääntömullistuksen vaikutuksista.

”Vanhastaan tiedämme, että kauden alkaessa ohittamista on aina yleensäkin ollut enemmän. Kunhan tiimit omaksuvat tilanteen tarkemmin, taktiikat terävöityvät muun muassa rengaspuolella ja silloin ohituksetkin vähenevät”, italialaisekspertti sanoo.

Merlinon tilastoissa ynnätään vain niin sanotulla lentävillä kisakierroksilla kertyvät ohitukset. Samalla kierroksella paikanvaihtaminen useampaan kertaan tuo kuljettajille vain yhden plussan tai miinuksen.

Tällä hetkellä ohitustilaston kärjessä on Valtteri Bottaksen tallikaveri Zhou Guanyu. Alfa Romeon kiinalaistulokkaalle on merkattu 21 ohitusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat