Lapset voivat harrastaa reipasta liikuntaa vain alle puoli tuntia viikossa – ja tämä on siinä tutkijan mukaan hyvin huolestuttavaa

Suomalaisista 7–15-vuotiaista lapsista ja nuorista peräti 62 prosenttia osallistuu nykyään seuroissa valmennettuun liikuntaan. Silti vain kolmasosa saa suositusten mukaisesti tunnin reipasta liikuntaa päivässä.

Apulaisprofessori Sami Kokko on huolissaan nuorten liian vähäisestä liikkumisesta.

8.6. 2:00 | Päivitetty 8.6. 11:07

JYVÄSKYLÄN liikuntatieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori, entinen jääkiekon SM-liiga-pelaaja Sami Kokko on huolissaan.

Suomalaisella urheiluliikkeellä on ongelma, joka läpäisee koko kentän lasten liikkumisesta huippu-urheiluun.

Seuratoiminnan piirissä on lapsia ja nuoria enemmän kuin kenties koskaan aiemmin, mutta siitä huolimatta lapset liikkuvat aiempaa vähemmän.

Nyt on myös aiempaa vähemmän nuoria urheilijoita, joilla on riittävä liikunnallinen pohja, kun pitäisi aloittaa tavoitteellinen harjoittelu.

”Lapset lopettavat urheiluseuroissa entistä aikaisemmin. Mahdolliset menestyjät saattavat kokonaan jäädä löytymättä”, apulaisprofessori Kokko sanoo.

SUOMALAISISTA 7–15-vuotiaista lapsista ja nuorista peräti 62 prosenttia osallistuu nykyään seuroissa valmennettuun liikuntaan.

Silti vain kolmasosa saa suositusten mukaisesti tunnin reipasta liikuntaa päivässä, Kokko kertoo. Hän on ollut mukana opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä laatimassa lasten ja nuorten liikuntasuosituksia.

Seuratoiminnan kasvu on ollut nopeaa, sillä 2000-luvun taitteessa seuroissa urheili 40 prosenttia lapsista ja nuorista.

Kokon mukaan osasyy seuroissa harrastavien määrän kasvulle on vanhempien huoli lastensa liikkumisesta.

”Uutisissa on kerrottu, että lapset eivät liiku tarpeeksi, ja tästä ehkä johtuu se, että seuroissa on nyt enemmän lapsia. Hyvää on se, että lapset saavat liikuntaa ja ovat liikuntakasvatuksen piirissä. Se on huolestuttavaa, jos osa vanhemmista vain laittaa rastin ruutuun, että ’liikkuminen hoidettu’.”

Jos lapsi tai nuori liikkuu etupäässä vain seurojen harjoituksissa, ei liikkumisen määrä välttämättä nouse riittävän suureksi. Tunnin seuraharjoituksessa saattaa osallistujalla olla reipasta liikkumista lopulta vain parikymmentä minuuttia, Kokko sanoo.

Potentiaaliset menestyjät voivat jäädä kokonaan löytymättä, jos lapset lopettavat urheilemisen liian aikaisin.

Pihapeleissä lapsia ei enää näy samalla tavalla kuin aiempina vuosikymmeninä.

”Kun harjoitukset ovat kolmena iltana viikossa, niin siitä tulisi vain tunti liikkumista. Seitsemän tuntia viikossa riittää terveyden kannalta, mutta jos on nuori urheilija, niin liikkumista tarvitaan enemmän. Treenitunteja voi viikossa olla niin paljon kuin on ikää. Jos siitä menee yli, niin se lisää vammariskiä.”

Lasten liikkumattomuus ei ole vain suomalainen ongelma. Kokon mukaan liikunnan väheneminen on maailmanlaajuinen ilmiö, joka näkyy myös kehittyvissä maissa. Teknologian kehitys johtaa passiiviseen elämäntapaan.

”Nyt on urheilu- ja luistelukouluja 4–5-vuotiaille. Aloitusikä on aikaistunut vuodella per kymmenen vuotta.”

SAMANAIKAISESTI kun lasten omaehtoinen liikunta on vähentynyt, on harrastaminen seuroissa lisääntynyt.

Nykyään lapset aloittavat harrastamisen seuravalmennuksessa jo keskimäärin kuusivuotiaana.

Monen lapsen kohdalla aika seuravalmennuksessa jää kuitenkin lyhyeksi.

Keskimäärin jo 9-vuotiaana lapsi keskittyy yhteen lajiin, ja harrastus lopetetaan keskimäärin 11-vuotiaana. Silloin lapsi siirtyy toiseen lajiin tai lopettaa liikunnan kokonaan.

Kokon mukaan aloitusikä laskee koko ajan. Viime vuosituhannen lopulla harrastaminen urheiluseurassa aloitettiin keskimäärin yhdeksänvuotiaana. Muutos on ollut nopeaa.

”Nyt on urheilu- ja luistelukouluja 4–5-vuotiaille. Aloitusikä on aikaistunut vuodella per kymmenen vuotta.”

Nyt urheiluseuroissa aloittavilla aktiivisillakin lapsilla on alla kolme vuotta vähemmän liikkumista kuin vuosituhannen lopussa aloittaneilla. Valmius harjoitteluun on vähäisempi, ja tästä seuraa riski rasitusvammoihin, Kokko sanoo.

Aikaisessa aloittamisessa on toki hyvääkin, Kokko toteaa. Lapset saavat liikuntaa, ja ennen kaikkea he ovat liikuntakasvatuksen piirissä.

Erikoistaitoja vaativissa tilanteissa aikainen aloittaminen ja vähäinen muu liikunta tuovat vielä muitakin ongelmia. Esimerkiksi luistelu on erikoistaito.

”Jos muut ovat aloittaneet jo neljävuotiaana, niin seitsemänvuotias on luistellut kolme vuotta vähemmän. Hän on takamatkalla, ja jos hän on samassa ryhmässä aikaisemmin aloittaneiden kanssa, niin into voi lopahtaa”, Kokko sanoo.

Sami Kokko on entinen jääkiekon SM-liigan pelaaja ja toiminut myös itse valmentajana.

Urheilijan potentiaalista ei voi seitsemänvuotiaan kohdalla kuitenkaan vielä sanoa oikein mitään.

”Jos seitsemänvuotias on luistellut kolme vuotta, niin ei tiedetä, onko hänellä paremmat mahdollisuudet päästä huipulle kuin lapsella, joka tulee mukaan vasta seitsemänvuotiaana.”

Noin 15-vuotiaana nuoren urheilijan pitäisi tehdä päätös siitä, lähteekö hän tavoittelemaan huippua. Nyt tämän ikäisiä on mukana vähemmän kuin ennen.

”Kapeasta massasta ei tiedetä, ovatko tulevaisuuden potentiaaliset menestyjät enää mukana vai ovatko he tippuneet jo aikaisemmin”, Kokko sanoo.

Valmentajillekin isot harrastajamäärät ja seuraharjoittelun aikaistuminen tuovat omat haasteensa.

Ryhmät ovat aiempaa heterogeenisempiä, kun 2000-luvulla mukana oli lähinnä liikunnallisesti aktiivisia lapsia ja nuoria.

”Valmentajilla on oma kokemus seurassa treenaamisessa siltä ajalta, kun he itse olivat junioreita. Nyt ei voi valmentaa samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten; kaikilla pohja ei ole kunnossa. Jos rasittavan harjoituksen määrä yhtäkkiä kasvaa, se voi käydä henkisesti ja fyysisesti kuormittavaksi.”

Harjoittelua tulisi Kokon mukaan eriyttää aiempaa enemmän eli harjoitella pienryhmissä taito- ja kuntotason mukaan.

Kokko perää koulujen, urheiluseurojen ja perheiden yhteistyötä. Yksi ratkaisumalli löytyy jääkiekkomaailmasta.

Jyväskylässä JYPin junioreissa pohdittiin keinoja, joilla lisätä kodin ja jäähallin välistä kulkemista jalan tai polkupyörällä.

”Aluksi osa nuorista oli väsyneitä, mutta kun matkaan totuttiin, niin se hoiti alkulämmittelyn osuuden ja jäällä ehdittiin enemmän. Myös harjoitusten alun levottomuus jäi pois ja kokonaisliikuntamäärä kasvoi.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat