Espanja kaatoi Pikkuhelmarit vaivatta EM-kisoissa

Suomi on hävinnyt molemmat ottelunsa alle 17-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa. Maalitilikin on avaamatta.

Espanja latoi neljä palloa Pikkuhelmarien maaliin.

6.5. 20:58 | Päivitetty 6.5. 21:25

Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen jalkapallomaajoukkue hävisi perjantaina toisenkin ottelunsa ikäluokkansa EM-lopputurnauksessa. Espanja takoi Bosnia-Hertsegovinassa B-lohkossa selvät voittolukemat 4–0 (2–0).

Suomen maalitili turnauksessa on vielä avaamatta, sillä Ranska oli avausottelussa parempi 2–0.

Espanjan kyydissä Suomi pysyi Široki Brijegissä runsaat kymmenen minuuttia, kunnes vastustaja meni menojaan. Sitä ennen Suomella oli 8. minuutilla hetkensä, kun Lilli Halttunen oli hankkinut Suomelle vapaapotkun, jonka jälkitilanteesta Elli Seiro pääsi laukomaan voimalla, mutta sivuverkkoon.

Korkealta prässännyt Espanja vankisti otettaan pikkuhiljaa. Sen avausmaali syntyi kanuunalaukauksella, kun puolustaja Judit Pujols ohitti Suomen maalivahdin Ellan Arpiaisen oikeaan alanurkkaan suuntautuneella vedollaan.

Viisi minuuttia myöhemmin Carla Camacho jäi vapaaksi Suomen puolustusalueella ja iski tauolle tulostaululle jääneen 2–0-osuman.

Espanjan rummutus jatkui toisella puoliajalla. Vaihtopelaaja Jone Amezaga teki 76. minuutilla 3–0 ja Magali Capdevila 87. minuutilla 4–0. Amezaga iski maalinsa poikkirimaan osuneesta paluupallosta.

Pelin painopistettä kuvaa, että Espanjalle kirjattiin ottelussa 32 maalintekoyritystä, vastahyökkäyksistä turvaa toivoneelle Suomelle kolme. Kulmapotkut Espanja voitti 8–1.

Jatkopelimahdollisuutensa käytännössä menettänyt Suomi kohtaa vielä ensi maanantaina Mostarissa Norjan.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat