Leijonien huippu­pakki on pitänyt kotiaan vaivihkaa Tampereella lähes kymmenen vuotta – jotkut pitävät häntä jopa nokialaisena

Harva tietää, että Tampere on ollut kiekkotähti Sami Vatasen kotipaikka jo melkein vuosikymmenen. Hän tuli kaupunkiin vaimonsa perässä. Vatasella on edessä vasta uran toiset MM-kisat. Debyytti on yhä kirkkaasti muistissa: ”Tuli mieleen, että tämmöistäkö tämä on.”

Sami Vatanen haluaa vielä takaisin NHL:ään, jos vain saa oikeanlaisen tilaisuuden.

11.5. 6:30 | Päivitetty 11.5. 8:57

On suorastaan hämmentävää, miten vähälle huomiolle Sami Vatanen on jäänyt Tampereella suurimman kukoistuskautensa aikana.

Vaikka Suomen kiekkopääkaupunki on ollut tähtipuolustajan kotipaikka jo melkein vuosikymmenen, osa on pitänyt häntä jyväskyläläisenä ja osa viime vuosina jopa nokialaisena.

Vatasen lähipiiri on pitänyt ”nokialaisuutta” lähinnä hauskana läppänä.

”Vaimo on kotoisin Tampereelta – ja sitä kautta minäkin tulin tänne. Minulla on edelleen kämppä myös Jyväskylässä, mutta käytän sitä aika vähän”, Vatanen selvittää.

Voiko sinua pitää jo tamperelaisena?

”Ei voi. Tässä vaiheessa tuntuu siltä, että palaan vielä Jyväskylään perheen kanssa, kun sopiva hetki tulee”, Vatanen vastaa.

Vatanen, 30, lähti Jyväskylästä maailmalle kesällä 2012 ja on edelleen sillä tiellä. Kymmenen vuoden kiekkotaival sisältää yhdeksän kautta Pohjois-Amerikassa ja viime talven Sveitsissä.

NHL-otteluita on kertynyt komeat 524 pudotuspelit mukaan lukien. Kahtena keväänä suomalainen taitoniekka eteni Anaheim Ducksin kanssa aina NHL:n välieriin asti ja pääsi kiusallisen lähelle kaikkien kiekkoilijoiden himoitsemaa Stanley Cupia.

”Olisi hienoa pelata Jyväskylässä vielä jossain vaiheessa. Se olisi vielä kivempaa, jos mukana olisi samoja kavereita, joiden kanssa olen pelannut nuorena ja maajoukkueessa. Tämä vaihtoehto houkuttelee ilman muuta.”

Jo ensi kaudella?

”Ei välttämättä vielä. Katsotaan kaikessa rauhassa. Tässä ammatissa ei voi sanoa koskaan mitään satavarmasti.”

Sami Vatanen on Leijonien luottopuolustaja.

Vatanen keskittää nyt kaiken energiansa perjantaina alkaviin MM-kotikisoihin ja pohtii tulevaa pelipaikkaansa kaikessa rauhassa vasta turnauksen jälkeen. Vaikka hän nautti viime kaudesta täysin siemauksin sveitsiläisessä Geneve-Servettessä, mieli halajaa takaisin NHL:ään.

”Lähden ilman muuta yrittämään, jos saan oikeanlaisen tilaisuuden sopivasta paikasta. NHL on kuitenkin maailman paras liiga. Kaikki haluavat pelata siellä. Niin minäkin.”

Mitä tarkoitat oikeanlaisella tilaisuudella?

”Hyvää tarjousta semmoisesta paikasta, jossa on mahdollisuus voittaa”, Vatanen täsmentää.

Vatanen odotti vuosi sitten vastaavaa tilaisuutta syksyyn asti. Kun asiat eivät edenneet toivotulla tavalla, hän päätti palata Eurooppaan ainakin tilapäisesti. Jälkikäteen ajateltuna ajoitus hipoi täydellisyyttä.

Ensinnäkin Vatanen ehti viettää tavallista enemmän aikaa perheensä kanssa ja seurata läheltä reilu vuosi sitten syntyneen esikoistyttärensä kasvua. Sveitsin pelimatkat ovat niin lyhyitä, että vierasotteluistakin ehtii lähes poikkeuksetta yöksi kotiin.

Toisaalta hän pääsi maajoukkueen matkaan parhaalla mahdollisella hetkellä. Unohtumaton Leijona-vuosi toi jo historiallisen olympiakullan ja jatkuu nyt kaikkia pelaajia säväyttävillä MM-kotikisoilla.

”Finaalin voitto oli urani hienoin kokemus. Sitä hetkeä ei vie kukaan pois.”

Kaiken mannan rinnalla Sveitsin liigan menestymättömyys oli pieni murhe. Geneve-Servetten kausi päättyi jo säälipleijareihin. Lugano vei minisarjan voitoin 2–0. Sveitsiläistynyt Santeri Alatalo päätti Vatasen ja kumppanien taipaleen toisen kohtaamisen jatkoerässä.

Vatasen oma peli kulki mainiosti. Hän takoi runkosarjassa 9+30=39 pistettä ja oli koko liigan kolmanneksi tehokkain puolustaja. Edellä olivat vain seurakaveri Henrik Tömmernes (10+48=58) ja Zugin ruotsalaispakki Niklas Hansson (11+31=42).

Tömmernes on tamperelaisille tuttu mies kaudelta 2014–15. Hän tuli vuodenvaihteen jälkeen Tapparan vahvistukseksi ja pokkasi keväällä hopeamitalin.

Kun Vatasen työpaikka varmistui viime syksynä, Pekingin olympiaturnaus nousi nopeasti kauden päätavoitteiden joukkoon.

”Uskon vahvasti, että olisin ottanut paikan olympiajoukkueesta, vaikka NHL-miehet olisivat päässeet Pekingiin.”

Olympiakisojen ilmapiiri oli Vataselle tuttu jo talvelta 2014. Silloin Sotšin turnaus huipentui pronssijuhliin. Nyt tuli suomalaisen kiekkoilun kovin saavutus kautta aikojen.

”Finaalin voitto oli urani hienoin kokemus. Sitä hetkeä ei vie kukaan pois.”

Saim Vatanen on pelannut NHL-liigaa Anaheimissa, New Jersey Devilsissä ja Carolinassa ja Dallasissa.

Leijona-paita kuului Vatasen vakiovarustukseen juniorivuosien ajan, mutta miesten puolella maajoukkuereissut vähentyivät ensisijaisesti pitkiksi venyneiden NHL-kausien seurauksena. Niinpä tuleva MM-turnaus on hänelle järjestyksessään vasta toinen.

Puolustaja teki MM-debyyttinsä jo 12 vuotta sitten – keväällä 2010 Kölnissä.

”Päällimmäisenä muistuu mieleen ensimmäinen peli. Taisi olla toinen vaihtoni, kun Peter Regin vei minua pahasti ja iski Tanskan toisen maalin. Tuli mieleen, että tämmöistäkö tämä on”, Vatanen muistelee.

Suomi kärsi silloin karvaan 1–4-avaustappion. Leijonien ilme kirkastui turnauksen edetessä, mutta mitalipelit jäivät haaveeksi. MM-urakka päättyi Tšekille kärsittyyn puolivälierätappioon.

Vatanen saa nyt toisen tilaisuuden. Hän sai esimakua Nokia-areenan upeasta tunnelmasta seuratessaan paikan päällä Ilveksen ja Kärppien välistä puolivälieräkamppailua. Toinen kosketus tuli kaukalon puolella torstaisessa Euro Hockey Tourin ottelussa Sveitsiä vastaan.

Tunnustelut on nyt tehty. Suomi avaa MM-turnauksensa ensi perjantaina Norjaa vastaan.

Sami Vatanen

Syntyi 3.6.1991 Jyväskylässä.

179-senttinen ja 84-kiloinen puolustaja.

JYPin kasvatti.

Pelasi JYPissä SM-liigaa kaudet 2009–12. SM-kultaa 2012. SM-liigan paras puolustaja 2011 ja 2012.

Lähti sen jälkeen Pohjois-Amerikkaan ja valtasi vakiopaikan Anaheimin NHL-joukkueesta kaudella 2013–14.

Yhdeksän vuoden NHL-jakso sisälsi Anaheimin ohella myös New Jerseyn, Carolinan ja Dallasin.

NHL:n runkosarjassa 473 ottelua, joissa 47+153=200 pistettä.

NHL:n pudotuspeleissä 51 ottelua, joissa 6+20=26 pistettä. Eteni keväällä 2015 välieriin asti ja piti mestarijoukkue Chicagoa pinteessä täydet seitsemän peliä. Välierissä myös kaudella 2016–17.

Palasi viime kaudeksi Eurooppaan ja pelasi sveitsiläisessä Geneve-Servettessä.

Nousi miesten maajoukkueeseen kaudella 2009–10 ja pääsi heti MM-kisoihin.

Olympiakultaa 2022, olympiapronssia 2014, World Cup 2016.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat