Valtteri Bottas julkaisi kuvan paljaasta taka­puolestaan – lisäsi kierroksia vastauksellaan Mercedekselle

Bottas on aloittanut F1-kauden mainiosti ja rento esiintyminen näkyy myös sosiaalisessa mediassa.

Valtteri Bottas otti kauden neljännen pistesijansa, kun hän ajoi seitsemänneksi Miamin osakilpailussa viime sunnuntaina.

12.5. 11:27

Alfa Romeon Valtteri Bottas on aloittanut kauden mainiosti, ja tilillä on jo 30 MM-pistettä viiden osakilpailun jälkeen.

Varikolla on näkynyt aiempaa rennompi Bottas, ja sama ote näkyy myös miehen sosiaalisen median julkaisuissa.

Bottas julkaisi Instagramissa kuvan itsestään uimassa alastomana joessa Coloradossa Aspenissa. Hänen takapuolensa näkyy veden pinnan yläpuolella selvästi, mikä sai miehen seuraajat heittämään aiheesta vitsiä.

Bottaksen entinen talli Mercedes joutui myös osalliseksi hassuttelusta, ja talli pyysi Twitterissä, ettei sitä tägättäisi, eli liitettäisi mukaan Bottas-tviitteihin.

”Seuraava, joka tekee niin, estetään”, talli kirjoitti nauruhymiön kera.

Bottas ei leikkimielisestä uhkauksesta säikähtänyt. Hän vastasi keskusteluketjuun linkkaamalla verkkokauppaan, josta voi ostaa julisteen uintiretkikuvasta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat