Nokia-areenan tyhjennys pelien välissä oli puolen tunnin urakka, mutta lipuntarkastus sujui rivakasti

Jääkiekon MM-kisojen otteluiden väliin jää aikaa hallin katsomoiden tyhjentämiseen ja täyttämiseen vain puolitoista tuntia. Siinä ajassa on 10 000 ihmistä saatava hallista ulos ja sisään seuraavan ottelun lipulla.

Kannattajat saapumassa sisään Nokia-areenalle Suomen avauspeliin.

13.5. 13:28 | Päivitetty 13.5. 20:45

Nokia-areenan tyhjentäminen yleisöstä oli MM-kisojen avauspelissä noin puolen tunnin urakka. Latvia ja Yhdysvallat päättivät pelinsä 18.40, ja kello 19.10 sisääntuloaulassa kaikui järjestyksenvalvonnalle suunnattu ”ovet auki” -käsky.

Osa ensimmäisen pelin yleisöstä jäi odottamaan takaisin pääsemistä ovien läheisyyteen, jolloin turvatarkastukseen ei tarvinnut mennä uudestaan.

Nokia-areena tyhjennetään MM-kisoissa kaikkien pelien välissä. Vaikka kisaturistilla olisi liput kaikkiin päivän peleihin, pitää hallista poistua ja tulla uudestaan sisään seuraavan pelin lipulla.

Suomen kannatajat odottivat Nokia-areenan ulkopuolella pääsyä Suomen peliin.

Pelien alkamisajoilla on neljä tuntia väliä, ja jos ottelu kestää kaksi ja puoli tuntia, jää tyhjentämis- ja täyttöoperaatiolle puolitoista tuntia. Avausottelu kesti noin kaksi tuntia ja 20 minuuttia.

Jos tyhjentämisen jälkeen sisääntuloon jäisi aikaa 80 minuuttia, pitäisi sisään saada 125 ihmistä minuutissa, jos yleisöä tulee 10 000, mikä on lähellä areenan yleisökapasiteettia, kun media vie muutaman tuhat paikkaa.

Jos edellinen peli ja poistuminen venyvät niin, että aikaa jää vain tunti, kasvaa minuuttivaatimus jo liki 160 ihmiseen.

Kisojen pääsihteeri Heikki HIetanen sanoi ennen kisojen alkua, että asiaa on mietitty paljon. Vastaavaa poistumisia ja sisäänpääsyä sisältävää tapahtumaa ei ole Tampereen areenassa ehditty vielä järjestää, joten kokemuksia ei ollut etukäteen saatu.

”Joudumme käyttämään samoja väyliä poistumiseen ja saapumiseen. Kaupungin keskustaan rakentaminen tekee vähän hankalammaksi areenan täytön ja tyhjennyksen. Muilla areenoilla on enemmän tilaa ympärillä”, Hietanen sanoo.

Heikki Hietanen on MM-kisojen pääsihteeri.

Liigapeleissä Nokia-areenalla on sisäänkäynnin jälkeen ollut käytössä alue, jolle pääsee ilman lippua. Siitä kuljetaan lippuporttien läpi areenan käytäville.

Turvatarkastus Ilveksen ja Tapparan kotipeleihin tehdään hallin ulko-ovilla, jotka kaikki ovat Rautatieaseman puoleisella sivustalla lähellä toisiaan.

MM-kisoissa turvatarkastus oli viety etäämmälle. Lippuja luettiin areenan ulko-ovilla, kun liigapeleissä käytössä on lippuportit, joissa käytetään autommaattista lipunlukua.

Tilasta hallin ulkopuolella ei tule puutetta, koska lähialueen liikenne on katkaistu. Sisääntulon järjestyminen sujuvasti on silti keskeinen osa käyttäjäkokemusta. Palaute on varmuudella tuimaa, mikäli Leijonien pelin alku jäisi kiekkovieraalta näkemättä sisääntulon tökkimisen takia.

Timo (vas.), VIljami ja Rasmus Laakso katsoivat päivän molemmat pelit Tampereella. Odotuksissa oli Suomen voitto ja suosikkipelaajaksi mainittiin Mikael Granlund.

Hyvissä ajoin halliin päässyt yleisö ei ennen peliä löytänyt järjestelyistä moitittavaa. Salosta saapuneet Timo, Viljami ja Rasmus Laakso olivat myös ensimmäisessä pelissä. He odottivat pelien välisen ajan ovein lähellä.

”Ajattelimme jäädä syömään, mutta ohjattiin ulos. Systeemi toimi ihan hyvin”, Timo Laakso sanoi.

Vasta Suomen peliä katsomaan tulleet Petri, Tuija ja Kristiina Manner sanoivat jonotuksen kestäneen noin 20–30 minuuttia. Heidän mukaansa aika meni turvatarkastukseen jonottaessa. Lipuntarkastuksesta pääsi nopeasti läpi.

Kisatunnelma sai ryhmältä kehuja.

”Kiva keli parantaa vielä tunnelmaa”, Petri Manner sanoi.

Tuija Manner (vas), Kristiina Manner ja Petri Manner tulivat vasta Suomen peliä katsomaan. Sitä ennen he olivat käyneet syömässä ja viettäneet aikaa terassilla.

Hietanen myöntää, että aikaraami on pelien välissä on tiukka. Edellisten pelien meneminen jatkoerään tai voittomaalikilpailuun lyhentää käytössä olevaa aikaa entisestään. Otteluiden alkuajat puolestaan on sovittu tv-yhtiöiden kanssa.

”Ymmärrämme sujuvuuden tärkeyden. Toivomme kaikkien ajattelevan, että ovat tulossa kansainväliseen suurtapahtumaan. Oli missä päin maailmaa vain, niihin voi joutua hetken odottamaan. Suomessa on totuttu tulemaan muutama minuutti ennen pelin alkua. Näihin kannattaa tulla hyvissä ajoin”, Hietanen sanoo.

Hietanen sanoo, että sisäänpääsyn ruuhkia seurataan Tamperen Rautatieaseman vieressä olevalla fanialueella. Omia arvioita kisavieras voi tehdä sen pohjalta, milloin edellinen ottelu päättyy.

Kisaturistikin voi avittaa jonojen sujuvuutta jättämällä isot kantamukset suosiolla pois. Areenalla ei ole narikkaa ja isojen laukkujen kanssa Nokia-areenaan ei pääse.

”Kannattaa tulla mahdollisimman pienillä varustuksilla, niin pääsee nopeasti. Ei ylimääräisiä. Jos on tulossa majoitukseen ja on iso laukku, se kannattaa viedä hotelliin.”

Ainakin avauspelissä katsomot olivat varsin täynnä, kun Suomen ottelu alkoi. Tyhjät paikat olivat isompina ryhminä, eivät tasaisena väljyytenä.

Tilaa MM-kisojen uutiskirje osoitteesta hs.fi/urheilukirje/

Lue kaikki MM-jääkiekon kisajutut osoitteessa https://www.hs.fi/aihe/jaakiekon-mm-kisat/

Jääkiekon MM-kisojen pääpelipaikka on Nokia-areena Tampereella. Yleisön sisäänkäynti on tornitalojen puolelta hallia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat