Loppuhetkien draamaa: Sarja­jumbo HIFK:n Sergei Eremenko otti punaisen kortin ja pelasti samalla pisteen

HIFK sai olla tyytyväinen tasapeliin Interin vieraana.

HIFK:n päävalmentaja Mixu Paatelainen ei ole vielä päässyt nauttimaan voitosta.

14.5. 20:08

Helsingin IFK:n vaikeudet jatkuvat jalkapallon Veikkausliigassa. Joukkue metsästi kauden ensimmäistä voittoaan, mutta sai lopulta olla todella tyytyväinen tasapeliin Interin vieraana Turussa.

Tasapeli oli IFK:lle kauden kolmas seitsemästä pelistä, ja joukkue jatkaa sarjassa viimeisenä.

Lauantain ottelu alkoi vieraiden kannalta mainiosti, kun Eero Markkanen puski avausmaalin jo kolmannella minuutilla.

Inter ei kuitenkaan säikähtänyt, vaan tasoitti Tommi Jyryn komealla ylänurkka­laukauksella vartin myöhemmin.

Kun Jyry osui heti toisen puoliajan alussa, näytti Inter saavan niskalenkin vieraistaan.

HIFK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Sakari Mattila laukoi rangaistuspotkusta tasoituksen kymmenen minuuttia ennen loppua.

Ottelun draama ei kuitenkaan loppunut tähän. Inter sai luotua hyvän tilanteen viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, ja HIFK:n keskikenttäpelaaja Sergei Eremenko torjui tyhjää maalia kohti menossa olleen pallon kädellään.

Tuloksena oli ulosajo ja rangaistuspotku Interille.

Benjamin Källman laukoi rangaistuspotkun kuitenkin taivaan tuuliin, ja pisteet jaettiin tuloksella 2–2.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat