Taiturimainen Reijo Ruotsalainen odotti yli 40 vuotta huippu­luistelijaa, nyt sellainen on vihdoin löytynyt

Luisteluvirtuoosi kehuu Miro Heiskasta ja vertaa häntä jopa itseensä.

Reijo Ruotsalainen pelasi urallaan huippukausia New York Rangersissa ja voitti kaksi Stanley Cupia Edmontonissa.

22.5. 12:37

Tampere

Keskustelu jää yleensä lyhyeksi, kun puhutaan suomalaisen jääkiekkoilun kaikkien aikojen luistelijasta. Oulusta lähtöisin olevan puolustaja Reijo Ruotsalainen, 62, ottaa tittelin, mutta haastaja on vihdoin näkyvissä.

Ruotsalainen osallistui Jääkiekkoliiton järjestämälle Leijona-lounaalle Tampere-talossa lauantaina. Kaikki paikalla olleet eivät Ruotsalaista tunnista, mutta hänen maineensa kulkee kaukana edellä.

Omalla urallaan Ruotsalainen nousi lapsitähtenä Kärppien edustusjoukkueeseen. Ensimmäisen kerran hän pelasi aikuisten MM-turnauksessa samoihin aikoihin, kun täytti 18 vuotta.

Ruotsalainen kuuluu hyvin harvinaiseen joukkoon, jotka ovat päässeet pelaamaan neljissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ja niistä kahdet jopa samalla kaudella kuin aikuisten MM-turnaukset.

Luistelullaan Ruotsalainen rakensi hienon uransa. Muuten 173-senttinen pelaaja ei olisi kelvannut NHL:n suurseuroihin. Oli pelissä paljon muutakin: syötöt, laukaus, pelinluku, sijoittuminen.

New York Rangersissa Ruotsalainen pelasi peräti viisi peräkkäistä yli 50 pisteen kautta huippunaan 73 pinnan talvi 1984–85.

Reijo Ruotsalainen New York Rangersin paidassa vuonna 1985.

Olympiahopean (1988) täydentävät kaksi Stanley Cupin mestaruutta Edmonton Oilersissa.

”Hänessä on paljon samaa kuin oli minussa”, Ruotsalainen vertaa Miro Heiskasta itseensä. Lauseessa ei ole itsensä nostamista tai kehua, vaan hyvin realistinen toteamus.

”Miro liu’uttaa luistinta hyvin ja pystyy tekemään suunnanmuutoksia, joita vastustaja ei odota hänen tekevän.”

”Hän on loistava siinä ja pelikäsitys on loistava. Mehän tarvitaan enemmän tuon tyyppisiä pelaajia. Pitää olla luovuutta, että pystyy tekemään erilaisia ratkaisuja.”

Ruotsalainen on oikeassa, että Heiskasen kaltaisia puolustajia ja luistelijoita tarvittaisiin lisää, mutta ihan helppoa se ei ole. Yli 40 vuotta meni ennen kuin saatiin Ruotsalaiselle itselleen uskottava haastaja.

”Luistelulla hän pelaa itselleen tilaa ja pystyy hallitsemaan ja näkemään kentän niin hyvin, että hänellä on aikaa.”

Heiskanen pelaa Dallasissa hieman alle 25 minuuttia ottelua kohden. Tässä kohdin vertailu Ruotsalaiseen on hankalaa, kun hänen aikanaan NHL:ssä ei kellotettu peliaikoja.

Ruotsalainen tietää kuitenkin syyn, miksi Heiskanen voi pelata ”tolkuttomia” minuuttimääriä otteluissaan.

”Se on täysin sitä liukua. Sillä voi rytmittää, että välillä mennään ja välillä otetaan vähän iisimmin ja pelataan vähän kuin varjona.”

”On kiva nähdä, kun hän erottuu täysin muista pakeista. Sami Vatanenkin on ottanut isompaa roolia ja on hyvä luistelija. Hän tekee myös erilaisia ratkaisuja kuin muut.”

”Heiskanen on koon takia näyttävämpi ja pystyy dominoimaan peliä eleettömästi.”

Pitkällä urallaan Ruotsalainen ei taklannut eikä Heiskanenkaan taklaa juuri koskaan. Heiskanen voittaa kamppailuja kulmissa, mutta vain nopeasti viuhuvilla käsillään ja nopeilla mailanliikkeillä.

”Hän käyttää päätään.”

”Heiskanen pystyy näkemään tilanteet niin, ettei väsytä itseään ryntäilemällä ja taklailemalla, koska se ei ole hänen peliä.”

Ruotsalainen asuu nykyään Vantaalla neljättä vuotta ja toimii yhä kiekon parissa. Hän järjestää leirityksiä ammattipelaajista junioreihin.

Vuodet Itävallan Salzburgissa ovat takana. Siellä hän toimi viisi vuotta apuvalmentaja ja opetti harjoittelun kulttuuria.

Ensin piti opetella harjoittelemaan ennen kuin pystyttiin harjoittelemaan.

”Kuorma tuntui kasvavan heille liian suureksi. Vuosi piti opetella treenaamista.”

Reijo Ruotsalaisen nimikirjoitus oli haluttu vuonna 1997. Vieressä Oulun Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat