Puolivälierässä hävinnyt Sveitsi muisti sairaalassa makaavaa pelaajaansa kauniilla eleellä – ”Sydämeni vuotaa verta”

Sveitsi ripusti loukkaantuneen varakapteeninsa Tristan Scherweyn pelipaidan vaihtopenkkinsä päähän, kun tämä joutui jättämään turnauksen. Yhdysvallat käveli kuitenkin Sveitsin yli jatkoon.

Marco Mirandan (vas.) ja Andres Ambühlin ilmeet olivat vakavia, kun Sveitsi ei onnistunut maalinteossa.

26.5. 22:44 | Päivitetty 26.5. 23:21

Sveitsi–Yhdysvallat 0–3

Yhdysvallat kaatoi Sveitsin jääkiekon MM-kisojen puolivälierissä Helsingissä. Loppulukemat kirjattiin vähämaalisen ottelun jälkeen 3–0.

Tulos tarkoittaa sitä, että Leijonat kohtaa lauantain välierässä Yhdysvallat. Tšekki pelaa finaalipaikasta Kanadaa vastaan.

Sveitsin nuori kapteeni Nico Hischier totesi pelin jälkeen, että joukkue saapui kisoihin isoin odotuksin. Tulos jäi laihaksi.

”Turhauttava ottelu. Kiekko ei halunnut mennä maaliin. Mutta meidän pitäisi vain löytää keinot. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme tässä tilanteessa”, Hischier sanoi.

Sveitsi osoitti ottelussa hienon eleen varakapteenilleen Tristan Scherweylle.

Scherweyn turnaus jäi kesken, kun hän mursi nilkkansa alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Ranskaa vastaan. Hyökkääjä joutui lähtemään kisoista kotiin ja hänen jalkansa kipsattiin Sveitsissä.

Sveitsin pelaajat olivat pahoillaan Scherweyn kohtalosta, joten joukkue päätti ripustaa hänen pelipaitansa vaihtopenkille muiden pelaajien seuraksi.

Paita numero 60 roikkui henkarissa pleksin reunassa ja näin varakapteeni oli ”hengessä mukana”, kun joukkue taisteli jatkopaikasta.

Tristan Scherweyn pelipaita roikkui Sveitsin vaihtopenkillä.

31-vuotias Scherwey pelasi turnauksessa Sveitsin nelosketjussa, mutta häntä pidetään joukkueen sydämenä ja sieluna – todellisena pukukoppipelaajana.

”Hän on iso osa joukkuettamme. Kaipasimme hänen energiaansa tänään. Hän tuo aina paljon virtaa joukkueeseen. Sitä puuttui tänään vaihtopenkiltä”, Hischier kertoi.

Maajoukkueen kaunis ele liikutti sairaalassa hoivattavaa hyökkääjää. Hän kommentoi elettä sveitsiläislehti Blickille alkulohkon jälkeen, kun paita oli roikkunut vaihtopenkillä jo Saksa-pelissä.

”Mukavaa nähdä tuollainen ele. Sydämeni vuotaa verta täällä sairaalassa, mutta olen joukkueen mukana koko sielustani ja uskon heihin viimeiseen asti”, Scherwey sanoi tuolloin.

Sveitsin leirissä säikähdettiin Yhdysvallat-ottelun alussa myös Enzo Corvin puolesta. Corvi kaatui Andrew Peeken käsittelyssä vaarallisesti kasvot edellä laitaan. Hän poistui pukukoppiin samalla kun kentänhoitajat siivosivat jäältä hänen jättämäänsä veriläikkää.

Enzo Corvi koki kovia.

Yhdysvallat karkasi ottelun avauserässä heti 2–0-johtoon. Ensimmäinen maali kimpoili sisään Sveitsin puolustajan Calvin Thürkaufin luistimesta, mutta Adam Gaudetten osuma oli vastapainoksi yksi turnauksen upeimmista.

Gaudette kurotti kaukana Sveitsin maalista olevaan irtokiekkoon juuri ja juuri ennen maalivahti Leonardo Genonia ja onnistui vippaamaan sen jäässä maaten ja yhdellä kädellä sveitsiläisveskarin yli.

Päätöserässä loppulukemat sinetöi Ben Meyers.

Vajaalukuinen Yhdysvallat pelasi ottelussa taas vain viidellä puolustajalla. Alakerran kuusikon täydensi hyökkääjä Riley Barber, jolle ei kuitenkaan juuri vastuuta herunut.

Yhdysvaltojen NHL-puolustajat John Merrill ja Nick Blankenburg ovat yhä loukkaantuneina sivussa.

Tilaa MM-kisojen uutiskirje osoitteesta hs.fi/urheilukirje

Lue kaikki MM-kisajutut osoitteessa hs.fi/jääkiekon-mm

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat