Kiekkopomojen ahneudella ei ole rajaa MM-kisoissa – laiskat ja ylimieliset lausunnot kertovat kaiken

On väärin, että Suomen kiekkoilun lippulaivaa käytetään härskisti rahantekokoneena, kirjoittaa Teemu Suvinen.

MM-kisoista kerätään jättipotti rahaa.

27.5. 14:16 | Päivitetty 27.5. 16:21

Tampere

”Ei se oikein toimi meillä.”

Näin MM-kisojen pääsihteeri ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) suomalaisjäsen Heikki Hietanen perusteli fanikatsomon puuttumista Leijonien peleistä kotikisoissa.

Ei se oikein toimi meillä. Se siitä.

No, jatkoi hän vielä hieman.

”Annoimme seisomapaikan ostaneille istumaliput. Seisomakatsomo blokkaa paikkoja yläriveiltä, mutta sitä mietittiin.”

Heikki Hietasen mukaan fanikatsomoa tuskin tulee Leijonien otteluihin ensi vuonnakaan.

Seisomakatsomo blokkaa paikkoja yläriveiltä?

Lausunto on laiska sekä ylimielinen ja antaa ymmärtää, ettei Leijonien tosifaneille edes tahdota luoda minkäänlaisia olosuhteita.

Nokia-areenaan olisi helposti saanut luotua seisomakatsomon (fanikatsomon) joka ei blokkaisi yhtään paikkaa yläriveiltä.

Hietasen lausunto kuvastaa myös ahneutta, joka sokaisi Jääkiekkoliiton ensimmäistä kertaa kotikisoissa vuonna 2012 ja uudelleen nyt.

Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Harri Nummelan mukaan liitto tekee tämän kevään kisoista jättimäiset 5–10 miljoonan euron voitot.

Olisiko ollut katastrofi, jos fanikatsomon takia liitto ei olisi voinut myydä parille penkkiriville lippuja?

Ilmeisesti olisi, koska kisoista tahdotaan repiä joka ikinen irtoava euro.

Ahneus huokuu kisojen ympärillä kaikesta.

Leijonien pelipaidan hihaan on lätkäisty räikeän keltainen mainos, joka antaa arvokkaasta paidasta halvan kuvan.

Leijonien pelipaitaan on ommeltu mainos, joka pomppaa silmille. Vastaavassa paikassa mainos on jokaisella kisajoukkueella, mikä kuvastaa ahneutta. Jos mainos täytyi olla, ainakin sen väritystä ja esillepanoa olisi voinut miettiä paremmin.

Oheistuotteet ja virvokkeet ovat kalliita.

Liput Suomen otteluihin olivat jälleen törkeän hintaisia (alkusarjan päivälippupaketit 65–355 euroa, mitaliotteluihin päiväpaketit lähtivät 305 eurosta), joten iso osa tavallisista leijonafaneista hinnoiteltiin ulos. Sen sijaan katsomoissa on kasoittain yritys- ja vip-vieraita.

Leijonien peleihin pääsi myöhemmin myyntiin tulleella ottelukohtaisella lipulla halvimmillaan 44 eurolla (ottelukohtaisten lippujen hintahaarukka 44–255 euroa), mutta edullisimpia lippuja oli rajallinen mää

Rahaa, rahaa, rahaa.

Näin ei todellakaan luoda jääkiekkokulttuuria vaan se alistetaan bisneksen alle.

Jääkiekkoliiton on helppo keskittyä takomaan seteleitä, kun Jukka Jalosen Leijonat takaa kansan suosion voittamalla. Lippujen hinnat ja Nokia-areenan vaisu tunnelma unohtuvat, kun suomalaiset uivat suihkulähteessä.

Se on kuitenkin harmi, että Suomen kiekkoilun lippulaivaa käytetään härskisti rahantekokoneena.

Leijonien pelaajat ja muut urheilutoimijat ovat tähän syyttömiä. He päinvastoin pitävät Leijonien brändiä pinnalla hoitamalla roolinsa mainiosti.

Markoanttilat ja sakarimanniset ovat esimerkillisellä käytöksellään jopa puhdistaneet edellisten sukupolvien kännisekoilujen jättämät tahrat leijonakilvestä. He ovat maanläheisiä ja samaistuttaviakin persoonia.

Marko Anttilalla on aina aikaa faneille.

Valitettavasti samoja adjektiiveja ei voi käyttää Jääkiekkoliiton luomasta Suomi-kiekon brändistä, joka on pikemminkin pöyhkeä, ja josta huokuu ylimielisyys kiekkofaneja kohtaan.

Kun Leijonat joutui ristituleen Venäjällä pelanneen Mikko Lehtosen kisavalinnasta, liitto tiedotti asiasta marginaalisesti ja yritti lakaista koko tapauksen maton alle.

”Ei meidän tarvitse tätä kommentoida tai avata tarkemmin”, oli liiton ja Leijonien viesti.

Mitalisateen ja torijuhlien sokaisemana Jääkiekkoliitto luulee olevansa kritiikin, arvostelun ja yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolella.

Kun Nokia-areenan vaisusta tunnelmasta nousi iso puheenaihe, Heikki Hietanen kuittasi asian tylysti.

”Ei se meidän vika ole muutenkaan, jos ihmiset eivät kannusta.”

Katsojien syytä siis?

Epäreilusti sanottu.

Vaikka Nokia-areenan katsomo ei pullistele täysverisiä kiekkofaneja, tunnelma kohoaa hetkittäin kattoon, esimerkiksi jos Marko Anttila päättää pelata superillan.

Yleisö kyllä tahtoo kannustaa Leijonia, mutta vastuuta tunnelman luomisesta ei voi sälyttää yritysvieraiden tai satunnaisemmin jääkiekkoa seuraavien harteille.

Voi vain kuvitella, millaiseksi huutomyrsky olisi jo tässäkin turnauksessa äitynyt edes pienen, ääntä jatkuvasti pitävän kannattajaryhmän johdolla.

Tšekki-ottelussa siitä saatiin maistiainen. Kun yhteen kulmaukseen kokoontunut tšekkifanijoukko alkoi pitää meteliä, suomalaiset tarttuivat täkyyn. He tahtoivat huutaa vierasfanit hiljaiseksi.

Meteliä pitävää fanikatsomoa olisi kaivattu puolivälierässäkin. Kun Leijonat meni kipsiin, Nokia-areenallekin laskeutui hiljainen ja odottava tunnelma, jonka laukaisi vasta Anttila maaleillaan.

Juuri tällaisilla, hiljaisilla ja vaikeilla hetkillä, fanikatsomo voisi toimia tarvittavana sytykkeenä, mutta nyt sitä ei ole eikä Hietasen mukaan ensi vuonnakaan tule.

Sen sijaan ottelun juontaja yrittää huudattaa yleisöä keinotekoisesti pelikatkoilla. Suomalaisia lätkäkannattajia tuskin tarvitsisi opettaa kannustamaan kiekko-ottelussa, jos yhteen katsomoon koottaisiin riittävästi äänekkääseen kannustamiseen tottuneita faneja.

Nokia-areenalla on ajoittain tunnelmaa, mutta välillä turhan hiljaista. Fanikatsomo voisi auttaa asiaa.

Siinä missä Jääkiekkoliitto on asettanut rahan tunnelman ja kulttuurin edelle, Palloliitolla on täysin vastakkainen taktiikka Huuhkajien kanssa. Olympiastadionin olosuhteet on luotu faneille otollisiksi, ja lajiliitto tekee tiivistä yhteistyötä kannattajayhteisön kanssa.

Huuhkajien ottelutapahtumat, pelipaidat ja jopa sosiaalisen median videot huokuvat historiaa, perinteitä ja lajikulttuuria. Tämän järjestelmällisen työn ansiosta Huuhkajat on noussut suosituksi maajoukkueeksi edelleen valjusta kansainvälisestä menestyksestä huolimatta.

Urheilukulttuurin kustannuksella takomansa miljoonavoitot Jääkiekkoliitto toki käyttää järkevästi rahoittamalla ruohonjuuritason junioritoimintaa ja parantamalla näin lajin elinvoimaisuutta.

Hyvät tarkoitusperät eivät kuitenkaan toimi selityksenä yliahneudelle.

Pienilläkin toimenpiteillä olisi iso arvo.

Liitto voisi edesauttaa organisoidun fanikatsomon perustamisessa, tarjota perheille ja vähävaraisemmille kiekkofaneille nykyistä enemmän maltillisen hintaisia lippuja ja ennen kaikkea suhtautua jääkiekon ystäviin kunnioittavasti.

Nämä toimenpiteet eivät romuttaisi MM-kisojen budjettia niin, ettei rahaa riittäisi jaettavaksi eteenpäin.

Kun MM-kisat pelataan ensi keväänäkin Tampereella, jotain on toivottavasti opittu, eikä Leijonia viedä uudelleen tavallisten kiekkofanien ulottumattomiin.

Mallia voisi ottaa vuoden 2016 nuorten MM-kotikisoista, joissa tunnelma oli infernaalinen ja ilmapiiri aito eikä rahalla keinotekoisesti kuorrutettu niin kuin nyt Tampereella.

Joululomaa viettäville lapsille ja nuorille tarjottiin alle parinkympin lippuja, ja aikuisetkin pääsivät katsomoon edullisesti.

Halli täyttyi innokkaista lätkäfaneista, ja se todella näkyi sekä kuului.

Nuorten MM-kotikisojen huuma teki pitkäksi aikaa mannaa koko suomalaiselle jääkiekolle. Kisojen järjestelyt olivat jopa ehdolla Urheilugaalassa vuoden urheilumarkkinointiteoksi.

Voi hyvin olla, että Leijonat pokkaa taas Urheilugaalassa pystejä urheilumenestyksensä ansiosta, mutta urheilukulttuuriin liittyvät palkinnot ja ehdokkuudet täytyy tällä kertaa jakaa aivan muille tahoille kuin MM-kotikisojen järjestäjille.

Täydennetty Leijonien otteluiden lippujen hinnoittelua koskevaa kohtaa perjantaina 27. toukokuuta kello 16.20.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat