Leijonien ”jokapaikanhyölä” finaaliin valmistautumisesta: ”Turha alkaa häsläämään”

Hyökkääjä Jere Sallinen pääsee sunnuntaina uransa kolmanteen MM-finaaliin.

Leijonat pääsi tuulettamaan voittoa kotiyleisön edessä.

28.5. 18:07

Tampere

Laitahyökkääjä Jere Sallisen monikäyttöisyys tuli lauantain välierässä Yhdysvaltoja vastaan hyvin selväksi.

Sallinen hoiti maskimiehen tehtäviä ykkösylivoimassa, rouhi Valtteri Filppulan laidalla, vaihtoi välillä ketjun sentteriksi ja otti aloituksia sekä kävi tuuraamaassa Juho Lammikon ketjun laidalla.

HIFK:n entinen kapteeni, nykyisin Sveitsin liigan Bielissä pelaava Sallinen kokosi peliajan 14.54.

”Tänään oli vähän kaikenlaista. Mutta se on minun hommani, olla jokapaikanhöylä. Siellä missä tarvitaan, sinne mennään”, Sallinen sanoi.

Yhdysvallat taipui Suomelle maalein 4–3. Sallinen sanoi vastustajan olleen kurinalainen joukkue.

”Mutta hyvin pystyttiin vastaamaan, ja oltiin ehkä vielä kurinalaisempia.”

Sallinen pelaa sunnuntaina kolmannen peräkkäisen MM-finaalinsa. Tilillä on kulta vuodelta 2019 ja hopea viime vuodelta. Sen sijaan olympialaisissa hän ei ollut mukana.

Sallinen arvelee, että joukkueen menestyskokemus takaa sen, että äänessä olemiselle ei ole liiemmin tarvetta. Hän peräänkuuluttaa rauhallista luottoa omaan tekemiseen.

”Turha alkaa häsläämään mitään. Koetetaan sillä, millä ollaan päästy tähänkin asti.”

Suomen puolustuksessa Ville Pokan vastuu kasvoi lauantaina selvästi aiemmasta, kun Mikael Seppälä ei pelannut. Pokka oli kentällä lauantaina 17.14, kun Slovakiaa vastaan torstaina vastuu jäi kahdeksan minuutin korville.

Pokka pääsi pelaamaan Dallas Starsin tähden Miro Heiskasen vierellä.

”Hyvin meni ja tuntui hyvältä. Oli kiva pelata Miron kanssa Siinä on helppo pelata, kun on maailmanluokan pakki vieressä. Antaa kiekkoa, niin hän hoitaa”, Pokka sanoi.

Toisen erän lopulla Pokka ja koko Suomen joukkue oli jonkin aikaa pulassa, kun Yhdysvallat sai painettua pelin Suomen päähän ja vaihtamaan hyökkäyspäässä lyhyen vaihtomatkan turvin. Suomella vaihtoaitioon oli pitkä matka eikä vaihtoja saatu aikaan.

Pokka sanoo, että ei pelännyt verkon heilumista omassa päässä.

”Sitä varten on koko kesä kesä treenattu, että jaksaa pelata”, hän sanoi.

Suomen ykköskentän sentteri, joukkueelle toisen maalin tehnyt Sakari Manninen on Pokalle tuttu jo juniorivuosilta Oulusta. Kärppien junioreista ponnistanut Manninen sai Pokalta vahvat kehut MM-kisojen suorituksistaan.

”Hänen panoksensa on ollut aika lailla huikea. Hän on meidän ykkössentterimme, tehnyt jo monta maalia ja tosi tärkeän maalin tänäänkin. Hän on ollut aivan huippu tässä turnauksessa”, Pokka sanoi.

Tilaa MM-kisojen uutiskirje osoitteesta hs.fi/urheilukirje/

Lue kaikki MM-jääkiekon kisajutut osoitteessa hs.fi/jääkiekon-mm

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat