Arto Linnervuo kuvasi merellä ajelehtineen Tuliketun etsintäkoneesta.

Pitkä ja vaikea pelastusoperaatio

Puolitoista kuukautta Atlantilla ajelehtinut suomalaisen Tulikettu-purjevene löytyi 5. kesäkuuta Portugalin edustalta. Kaikkiaan kolme viikkoa kestäneet etsinnät sisälsivät lukuisia pettymyksiä, ja oli lähellä, että vene olisi jäänyt kokonaan löytymättä.


10.6. 2:00 | Päivitetty 10.6. 15:45

Portugalista palasi maanantaina Suomeen väsynyt mutta onnellinen mies.

Arto Linnervuo oli henkilökohtaisesti johtamassa Pohjois-Atlantilla huhtikuussa kadonneen Tulikettu-veneensä etsintöjä.

Arvokas purjevene löytyi ammattimaisen etsintäoperaation ja monen sattuman kautta viime lauantaina kaukana Portugalin rannikosta Cape St. Vincentistä länteen.

”Se oli kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Tuuri puuttui monta kertaa peliin”, Linnervuo sanoo.

HS kertoi Tuliketun löytymisestä sunnuntaina. Vielä silloin Linnervuo ei kertonut kaikkia yksityiskohtia siitä, miten Tuliketun pelastusoperaatio eteni.

Lue lisää: Huhtikuussa mystisesti kadonnut Tulikettu-vene löytyi yllättäen Atlantilla: ”Tässä seison veneen kannella”

Ihmetystä on herättänyt, miten purjehduskelvottomaksi luultu vene voi löytyä kellumasta 120 merimailin eli 220 kilometrin päässä rannikosta aivan toisesta paikasta kuin se, josta se oli kadonnut.

Jos veneessä oli hallitsematon vuoto, miten siinä ei näkynyt ulkoisia vaurioita? Niin Linnervuo oli sunnuntaina kertonut, kun hän seisoi veneen kannella Portimãossa, jonne Tulikettu oli hinattu.

”Ulkoisilla vaurioilla tarkoitin veneen veden pinnan yläpuolisia osia. Veneen pohjassa on vakavan vuodon aiheuttanut vaurio, mutta alusta ei ole vielä saatu nostettua ylös vedestä Portimãossa. Nosto tapahtuu vasta ensi viikolla. Sen jälkeen nähdään lopulliset vauriot”, Linnervuo sanoo.

Nelihenkinen siirtomiehistö hylkäsi Tuliketun, kun se oli purjehtimassa Portugalin Cascaisista takaisin tiimin tukikohtaan Gosportiin Englannin kanaaliin ohi Biskajanlahden.

Tulikettu osui veden alla olleeseen tuntemattomaan kohteeseen maanantaina 18. huhtikuuta.

”Kun vene saadaan ylös, voidaan ehkä arvioida, mikä osuman on mahdollisesti aiheuttanut”, Linnervuo sanoo.

Törmäyksen jälkeen veneen pohjaan kehittyi repeämä, jota miehistö alkoi korjata eri menetelmin. Vaurio paheni jatkuvasti – vettä tuli sisään koko ajan lisää. Miehistö valmistautui siirtymään pelastuslauttaan.

Apuun hälytetty rahtialus saapui paikalle kymmenen tuntia EPIRB-hätäviestin jälkeen ja evakuoi miehistön. Koko tämän ajan venettä tyhjennettiin ja vuotoa yritettiin saada hallintaan

”Miehistö oli saanut juuri sillä hetkellä valmiiksi uudella tavalla tehdyn korjausyrityksen, mutta kun veneessä oli ennestään jo paljon vettä, ei heti nähty, toimisiko uusi korjaustapa paremmin kuin edelliset.”

”Maissa on aina helppoa spekuloida jälkikäteen, mitä olisi voitu tehdä toisin.”

Alueelle oli nousemassa myrsky. Vene oli niin kaukana merellä, että evakuointi helikopteriin ei olisi ehkä ollut mahdollista. Aallon korkeus oli kasvamassa jopa seitsemään metriin.

Rahtialuksen omistaja oli antanut ohjeen, että aluksen on poistuttava välittömästi alueelta, kun Tuliketun miehistö on saatu turvaan.

Miehistö joutui pahenevissa oloissa nopeasti päättämään, ottaako se apua vastaan vai ei. Lähettäisikö pois paikalta ainoan ulkopuolisen avun ja odottaisi nähdäkseen, toimiiko uusi korjaus paremmin kuin aiemmat?

Entä miten veneen kipparin päätöksiin suhtauduttaisiin, jos hän torjuisi tarjotun avun ja vene täyttyisi?

Tällöin se mahdollisesti jouduttaisiin kuitenkin hylkäämään, ja miehistö ajautuisi sen jälkeen ajelehtimaan Atlantin aalloille pelastuslautalla odottamaan uutta apua.

Kippari priorisoi tilanteessa miehistön turvallisuuden. Kun miehistö oli pelastettu, Tulikettua alettiin etsiä laajalta mereltä sen viimeisestä havaitusta paikasta tehtyjen ajelehtimislaskelmien perusteella.

Tulikettu löytyi melkein keskeltä tummanruskeaa laatikkoa, jota purjehdusmeteorologi Martin Gahmberg piti todennäköisimpänä veneen sijaintipaikkana. Etsintä kattoi varmuuden vuoksi myös vihreät alueet. Kuvassa näkyvät lisäksi tuulivektorit.

Etsinnät lopetettiin viikon jälkeen tuloksettomina.

”Jälkiviisaasti voi ajatella, että miehistö olisi varmasti päätynyt toiseen ratkaisuun ja jäänyt veneeseen, jos se olisi tiennyt viimeisen korjauksen toimivan. Maissa on aina helppoa spekuloida jälkikäteen, mitä olisi voitu tehdä toisin.”

”On kuitenkin vaikea asettua kipparin housuihin, kun ollaan 500 kilometrin päässä merellä nopeasti pahenevassa tilanteessa ja nousevassa myrskyssä vastuussa ihmishengistä”, Linnervuo huomauttaa.

Linnervon mukaan miehistö teki kaikkensa korjatakseen veneen niin, ettei se ainakaan uppoaisi.

”He olivat taitavia, ja siksi toivoin, että vene vielä löytyisi. Mutta koska sitä ei viikossa löydetty, luulimme, että se on täyttynyt vedellä ja uponnut Atlantin pohjaan.”

Tuliketun etsinnät aloitettiin uudestaan 23. toukokuuta. Eräs venekunta oli kaukana Portugalin rannikosta siirtämässä toista venettä, kun se havaitsi merellä ”aavelaivan” ilman miehistöä.

Venekunta tunnisti veneen, paikansi Tuliketun sijainnin ja otti kolme valokuvaa sekä lähestyi Tulikettu-tiimiä Facebookissa yksityisviestillä. Toinen pelastusoperaatio alkoi pian havainnon jälkeen.

”Olimme täysin ällistyneitä, kun saimme kuvat. Tiesin, että vene voi löytyä, mutta toivo oli menetetty. Tulikettu oli pinnalla, kokonaisena ja masto pystyssä. Miehistö onnistui tietämättään korjaustoimissaan sittenkin!”

”Olimme tilanteessa, jossa vene oli ajelehtinut taas yli viikon viimeisestä havainnosta arvaamattomasti. Meillä ei ollut enää käsitystä, missä se voisi olla. Oli vain pelkkiä laskelmia.”

Vakuutusyhtiön suosittelema hitaampi hinaaja lähti kohti löytöpaikkaa. Ilmaan nousi myös etsintäkone. Ne eivät kuitenkaan löytäneet Tulikettua ennen ensimmäisen jatkoetsintäviikon loppua, jolloin tuuli ja merivirrat kuljettivat venettä koko ajan kauemmaksi.

Hinaajan ja etsintäkoneen pitää olla mahdollisimman samaan aikaan paikalla, jotta kadonnut alus saadaan paikannettua sekä hinaukseen. Muutoin etsintäalue muodostuu liian suureksi hinaajalle.

Sää oli epävakainen. Osa etsintälennoista piti perua juuri, kun hinaaja oli ehtinyt paikalle.

Sitten onni kääntyi.

Portugalin rannikon tuntumaan parkkeerasi viikoksi matalapaine, joka käänsi tuulet jälleen etelänpuoleisiksi. Linnervuon tiimi arvioi, että Tulikettu ajelehtii uudestaan kohti Portugalin rannikkoa.

Linnervuo päätti lähteä itse Portugaliin johtamaan uutta etsintä- ja pelastusoperaatiota, vaikka hän oli vasta toipumassa koronataudista.

Uutta ja mahdollisesti viimeistä mahdollisuutta ei haluttu missata sen takia, että hinaajaa ja etsintäkonetta ei taaskaan saada ajoissa oikeaan paikkaan.

”Perillä sain vielä ruokamyrkytyksen. Samalla piti hoitaa työasioita. Nukuin pahimmillaan vain yhden tunnin vuorokaudessa.”

Kippari Arto Linnervuo kadoksissa olleen Tuliketun kannella sunnuntaina 5. kesäkuuta.

Tilanne eli koko ajan. Purjeveneen etsiminen avomereltä näytti mahdottomalta tehtävältä.

”Olimme tilanteessa, jossa vene oli ajelehtinut taas yli viikon viimeisestä havainnosta arvaamattomasti. Meillä ei ollut enää käsitystä, missä se voisi olla. Oli vain pelkkiä laskelmia.”

Portugalin ilmavoimien tutkakone teki tiistaina 31. toukokuuta Tuliketusta uuden havainnon kaukana rannikosta ja lähetti sijaintikoordinaatit juuri paikalle saapuneen Linnervuon etsintäporukalle.

Hinaaja ja etsintäkone saatiin oletettuun uuteen sijaintiin torstaina 2. kesäkuuta. Venettä ei kuitenkaan enää löytynyt.

Perjantaina 3. kesäkuuta Linnervuo oli itse ilmassa etsintäkoneen kanssa, kun Portugalin ilmavoimat teki uuden havainnon tutkakoneella.

”Vene oli hieman ulompana ja ajelehtinut kokonaan toiseen suuntaan, mihin olimme arvioineet sen menevän. Emme olisi itse etsineet venettä siltä alueelta. Olisimme hävinneet pelin. Veneen käyttäytyminen oli täysin arvaamatonta. Ensimmäinen havainto [23. toukokuuta] oli puhdas sattuma.”

Suomen purjehdusmaajoukkueen meteorologi Martin Gahmberg selvitti yhdessä Linnervuon kanssa, että tuulet olivat kääntymässä. He laskivat, että lauantai 4. kesäkuuta on viimeinen mahdollinen hyvä päivä pelastaa Tulikettu.

Tiimi teki uuden etsintäalueen Gahmbergin avustuksella. Muuten vene olisi ehkä lopullisesti menetetty.

”Tuuli oli tuonut veneen takaisin Portugalin rannikolle. Tiesimme, että jos emme onnistu nyt, vene lähtisi ajelehtimaan kohti Marokkoa ja sieltä Kanariansaarille aina Karibialle asti. Meillä oli vielä mahdollisuus tehdä itse etsintää yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa”, Linnervuo kertoo.

”Valoisaa aika olisi enää pari kolme tuntia. Jos korvaava vene olisi saatu myöhemmin, Tulikettu olisi taas kadonnut”

Etsintäkoneesta perjantaina 3. kesäkuuta Linnervuo näki, miksi Tulikettua oli niin vaikea löytää.

”Näin, miten Tulikettu käyttäytyi, kun se ajelehti. Isopurjeen puomi oli kiinnitetty paaran [vasemmalle] puolelle, jolloin vene pyrki purjehtimaan. Purjeet eivät tietenkään olleet ylhäällä, mutta puomissa ja sen päälle lasketussa isopurjeessa oli tuulipinta-alaa.”

”Vene meni hetken suoraan kylkeen tulleen tuulen ja aallon mukana, mutta se eteni aina myös sinne, minne keula osoitti, vain 50–60 astetta pois tuulen suunnasta. Se oli tärkeä havainto.”

”Lisäksi pystyimme mittaamaan veneen liikkeen yhden tunnin aikana kahden position väliltä. Meillä oli viimein kaikki tieto tarkempiin ajelehtimislaskelmiin”, Linnervuo kertoo.

Tämän jälkeen ongelmana oli se, millä tavalla Tuliketun luokse päästäisiin mahdollisimman nopeasti. Hinaaja oli liian hidas, jotta se ehtisi ajoissa ennen kuin tuuli kääntyisi.

Tilalle löydettiin nopea kumivene, niin sanottu rib-vene, joka lähti lauantain vastaisena yönä kello kolmelta ajamaan kohti Tulikettua Sagresin rannikkokaupungista aivan Portugalin eteläkärjestä.

Ribin pitäisi olla perillä aamulla valoisaan aikaan. Pimeässä Tulikettua oli mahdotonta löytää, koska siinä ei ollut valoja tai sijaintia lähettävää laitetta. Ribissä ei ollut tutkaa.

Havainnekuva Tulikettu-veneestä.

Draama kuitenkin jatkui: Ribin moottori hajosi merellä noin 75 kilometriä Sagresista.

”Aamukuudelta tuli viesti, että rib nilkuttaa takaisin rantaan ja voi tarvita itsekin hinausapua, mutta he yrittävät saada meille uutta venettä.”

Nyt tilalle saatiin tavallinen kalastus- ja retkivene, joka lähti puksuttamaan kohti oletettua sijaintia.

Linnervuo teki koneesta ratkaisevan havainnon iltapäivällä, kommunikoi sen etsintäveneelle ja seurasi pelastusveneen etenemistä etsintäkoneesta. Samalla hän piti Tuliketun hakijoita ajan tasalla sen sijainnista.

”Vene ehtisi paikalle lauantaina 4. kesäkuuta illalla kello 18. Valoisaa aika olisi enää pari kolme tuntia. Jos korvaava vene olisi saatu myöhemmin, Tulikettu olisi taas kadonnut”, Linnervuo sanoo.

Linnervuon etsintäkoneesta alkoi loppua polttoaine. Kone palasi maihin. Alkoi sietämätön jännitys: ehtisikö pelastusvene paikalle, ja löytäisikö se Tuliketun ennen pimeää?

”Vakuutusyhtiö oli tyytyväinen, että vene löytyi. Säästimme sille pitkän pennin. Etsintäkuluilla saisi ostettua aika hienon purjeveneen.”

Jännitys laukesi sunnuntaiaamuna 5. kesäkuuta. Linnervuo sai vapauttavan viestin. Tulikettu on löytynyt heti etsintäkoneessa lasketusta uudesta ajelehtimispaikasta, ja sitä hinataan satamaan.

Linnervuo kiittelee vuolaasti omaa Tulikettu-tiimiään, Portugalin viranomaisia ja Martin Gahmbergia.

Tuliketun turvapäällikkö ja työkseen Ahvenanmaan merivartioaseman asemapäällikkönä toimiva Kim Westman vastasi pelastushankkeen viranomaisyhteyksistä.

”Ilma- ja meripelastuksella on velvollisuus pelastaa vain ihmishenkiä, mutta ne antoivat kaikille alueella olleille aluksille varoituksen, että ajelehtiva Tulikettu voi aiheuttaa vaaraa muulle liikenteelle, ja auttoivat etsinnöissä. Paikallisten viranomaisten intressinä oli, että Tulikettu viedään pois kummittelemasta Portugalin rannikolta.”

Kaikkiaan Tulikettua etsittiin kolme viikkoa kahdessa eri operaatiossa. Linnervuon laskelmien mukaan etsintä maksoi runsaat 200 000 euroa, jonka vakuutus korvaa.

”Vakuutusyhtiö oli tyytyväinen, että vene löytyi. Säästimme sille pitkän pennin. Etsintäkuluilla saisi ostettua aika hienon purjeveneen. Tulikettu löydettiin aivan viime hetkillä. Vakuutusyhtiö ilmoitti jo ennen viimeisiä etsintäpäiviä, että jos vene ei löydy, siitä hetkestä eteenpäin se ei enää korvaisi etsintöjä.”

Tuliketun löytäminen oli iso helpotus myös sitä merellä korjanneille veneenrakentajille.

”Kun soitin viimeisen korjauksen tehneelle siirtomiehistön jäsenelle, hän oli äärettömän iloinen. Hänelle oli hirveä painajainen, kun hän ei tiennyt, onnistuiko hän estämään venettä uppoamasta”, Linnervuo sanoo.

”Hän onnistui panemaan haavan päälle hyvän laastarin. Tämä haava ei kuitenkaan parane itsestään.”

Lue lisää: Huhtikuussa mystisesti kadonnut Tulikettu-vene löytyi yllättäen Atlantilla: ”Tässä seison veneen kannella”

Lue lisää: Kippari Arto Linner­vuo kertoo nyt, miksi miljoonia maksanut Tulikettu-purje­vene hylättiin Atlantin armoille ja mitä kohtalokkaana aamuna tapahtui

Lue lisää: Mikä Tulikettuun osui ja miksi se katosi Atlantilla? Kokenut purjehtija vastaa

Lue lisää: Suomalaisten purjehtijoiden huippukallis Tulikettu-purjealus törmäsi Pohjois-Atlantilla mystiseen kohteeseen ja katosi

Tulikettu täydessä kunnossaan ennen katoamista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat