Ampuja, ei asettaja

Tiia Salo on petankissa yleensä ampujan roolissa. Hän kertoo, miten heitot onnistuvat paremmin myös mökkikisassa.


4.7. 2:00 | Päivitetty 4.7. 8:39

Klik! Kilahdus kuuluu, kun metalli osuu metalliin. Ääni kertoo 690 gramman painoisen kuulan osumisesta hiekalla odottaneeseen samanlaiseen kuulaan. Ennen osumaa Tiia Salo nakkasi kuulan kauniissa kaaressa kohti kohdettaan.

Salo on petankin ampuja.

”Olin 11-vuotias, kun iskä alkoi pelata ja houkutteli minut mukaan. Se oli isä-tytär-laatuaikaa. Ensimmäisiin SM-kisoihin menin 12-vuotiaana, ja samana vuonna lähdin junioreiden EM-kisoihin”, Salo kertoo.

Järvenpään rantapuiston hiekka on 22-vuotiaalle Salolle tuttu, vaikka paikalla ei enää virallisia kilpailuja järjestetäkään. Hyvinkäällä asuva Salo edustaa Petanque Sport Club Järvenpäätä.

Into petankkiin syttyi nopeasti, ja kokeneet pelaajat alkoivat pian tukea ja kannustaa lahjakasta nuorta. Valmennusta oli tarjolla alusta alkaen, eivätkä kokeneemmat pelaajat painostaneet.

Salo kotiutui Espanjan EM-kisoista pari päivää ennen haastattelua kesäkuun puolivälissä. EM-kisoissa hän osallistui sekä joukkuekisaan että ammuntaan. Joukkuekisassa Suomi oli yhdeksäs, ja ammunnassa Salo sijoittui 13:nneksi.

”Kisat olivat jälleen kerran huippukokemus, niin kuin arvokisoihin osallistuminen aina on. Saimme kokea onnistumisia niin yksilöinä kuin joukkueena, vaikka emme ihan parasta peliämme päässeet näyttämään. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoden edustuspaikkaa metsästämään”, Salo kertoo.

”Tykkään pitää pelin taktisesti yksinkertaisena. Omissa peleissäni ammutaan paljon, jos heitto vain sujuu.”

Tavallisen petankin tietää moni, mutta ammuntaa hyvin harva.

Petankin ammunta on juuri sitä, miltä se kuulostaakin. Laji on kaikkea muuta kuin helppo.

Ammuntakilpailussa on viisi erilaista tehtävää, joissa jokaisessa ammutaan, eli heitetään, neljältä eri matkalta kuuden ja yhdeksän metrin väliltä. Heittoja tulee yhteensä 20, ja jokaisesta heitosta voi saada 0, 1, 3 tai 5 pistettä. Jaossa on siis yhteensä 100 pistettä.

Tavoitteena on poistaa kohde halkaisijaltaan noin metrin kokoisesta maaliympyrästä niin, että heittokuula jää ympyrään. Jos heittokuula ei jää ympyrään, pisteitä saa vähemmän. Samoin käy, jos puista kohdepalloa eli ”snadia”, tai joissain tehtävissä toista kuulaa, ei saa klikattua pois ympyrästä.

Ampujaa tarvitaan myös kaksi- tai kolmihenkisten joukkueiden kilpailussa. Tuolloin joukkueessa on ampujan lisäksi asettaja. Asettaja pyrkii samaan kuulan lähelle snadia, ja ampuja poistaa vastustajan kuulia. Salo on yleensä ampujan roolissa.

”Tykkään pitää pelin taktisesti yksinkertaisena. Omissa peleissäni ammutaan paljon, jos heitto vain sujuu”, Salo sanoo.

Taktiikka on tärkeä osa peliä, ainakin silloin, kun kentällä ovat asiansa osaavat pelaajat. Kesämökkiläisten pelailuja sattumalta varastosta löytyneillä kuhmuisilla kuulilla ammunta muistuttaa vain etäisesti.

”Aina ei edes pyritä heittämään lähelle snadia, vaan jätetään kuula kauemmas. Tällöin ampumalla ei päästä jättämään omaa kuulaa ihan snadin viereen.”

Asettamisheitto lähtee yleensä kyykystä.

Eroa on myös heittotyyleissä.

Mökkipetankissa tyylien kirjo on melkoinen. Pahin virhe on usein heittokäden asento. Kuulaa tulee pitää kämmenessä niin, että kämmen on alaspäin ja rystyset ylöspäin.

Käden reipas heilautus taaksepäin tuo heittoon voimaa. Näin kuulan saa heitettyä korkeammassa kaaressa alakierteellä, ja kuula pysähtyy paljon tarkemmin haluttuun paikkaan. Huiput heittävät kuulaa myös sivukierteellä.

”Kukaan ei heitä kisoissa ’mölkkytyylillä’. Heitto on paljon hallitumpi, kun heittää oikeinpäin”, Salo selittää.

”Kannattaa katsoa vähän sitä maata, mihin on heittämässä. Silloin ei heitä ainakaan tarkoituksella kiviin.”

Oma taktiikka vaikuttaa myös siihen, millaisille etäisyyksille kannattaa heittää. Snadi pitää sääntöjen mukaan heittää 6–10 metrin päähän aloitusringistä, mutta lähelle heittäminen ei aina ole helpoin vaihtoehto.

”Olen huomannut, että kuusi metriä on aika iso haaste. Laitan helposti jarrut kiinni, eikä heitto mene teknisesti oikein. Tykkään pelata 7–9 metrin etäisyyksille.”

Jos snadin heitto epäonnistuu, saa vastustaja asettaa sen mille etäisyydelle tahansa.

”Jos huomaa, ettei vastustajalla oikein lennä kymmeneen metriin, niin sitten viedään snadi sinne.”

Reilu heilautus lähettää kuulan tarpeeksi pitkälle.

Taktisen silmän lisäksi tarvitaan myös ihan tavallista silmää. Ennen heittoa asettaja käy tutkimassa hiekkaa ja tekee kevyen alastulomerkin, johon heittonsa tähtää.

Jos pohja on pehmeä tai hiekan seassa on kiviä, yritetään kuula heittää lähemmäs snadia kuin kovalla ja tasaisella alustalla.

”Kova ja epätasainen tienpinta voi heittää kuulan sivuun melkein mistä kohdasta tahansa.”

”Olen törmännyt mitä mielenkiintoisimpiin kenttiin. Arvokisakenttiä yhdistää se, että sinne on tuotu isoa kiveä (läpimitaltaan 3–4 senttiä). Hyvä pelaaja osaa lukea kenttää”, Salo kertoo.

Tämä onkin Salon toinen vinkki mökin pihalla tai pihatiellä petankkia pelaaville.

”Kannattaa katsoa vähän sitä maata. Silloin ei heitä ainakaan tarkoituksella kiviin. Pitää tiedostaa, mihin on heittämässä.”

Jalkojen pitää pysyä heittoringin sisällä, kunnes kuula on osunut maahan.

Kilpapetankki ja mökkipetankki eroavat toisistaan varsin paljon. Oikeat kuulat ovat tasapainotettuja ja kestävät kulutusta, toisin kuin huoltoasemilta tai marketeista hankitut.

Lisäksi mökkipetankin heittopaikka ei välttämättä ole se kaikkein suotuisin onnistumisille, vaan metsätie saa usein toimia petankkikuninkuuden ratkaisemisen näyttämönä.

”Se on monesti aika arpapeliä. Kova ja epätasainen tienpinta voi heittää kuulan sivuun melkein mistä kohdasta tahansa.”

Korkeita heittoja voikin olla hyvä välttää, jos ei halua kaivaa kuulaa toistuvasti nokkosten täyttämästä ojasta.

”Voi hyvin heittää tyypillistä mökkipetankkia niin, että kuula vierii vähän pidemmän matkan.”

Sitten vain asettamaan ja ampumaan.

Lue lisää: Kristian Kuoksa heittää frisbeetä pidemmälle kuin ehkä kukaan muu Suomessa kahdesta syystä – näin temppu onnistuu

Lue lisää: Jasmin Suomalainen teki huiman Suomen ennätyksen tikanheitossa – lajiin liittyy sääntöjä, jotka kannattaa opetella

Kuulan koko valitaan heittäjän käden mukaan.

■ Pelivälineet: Kansainvälisen liiton hyväksymät metalliset kuulat, joiden läpimitta on 70,5–80 mm ja paino 650–800 g. Puinen tai kansainvälisen liiton hyväksymä synteettinen maalipallo (snadi), jonka halkaisija on 30 (+/- 1) mm.

■ Pelimuodot: Kaksi 1–3 hengen joukkuetta. Jos pelaajia on 1–2, pelaajilla on kolme kuulaa. Jos pelaajia on kolme, jokaisella on kaksi kuulaa.

■ Pelin kulku: Aloitusheiton jälkeen joukkueet heittävät kuulia niin, että joukkue, joka ei ole lähimpänä snadia, on heittovuorossa. Kuulat saavat osua snadiin ja siirtää sitä. Pisteet saa joukkue, jonka kuula on lähimpänä snadia. Joukkue saa niin monta pistettä, kuin sen kuulia on lähimpänä snadia. Peli päättyy 13 pisteeseen.

Toinen pelimuoto on ammunta. Sen säännöt löytyvät Suomen Pétanque-liiton sivuilta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat