Joonas Jähi keilasi Euroopan mestariksi: ”Ihan älytön fiilis”

Suomi sai EM-kisoista kahdeksan mitalia.

Joonas Jähi voitti Euroopan mestaruuden ja pääsi juhlittavaksi.

10.6. 16:43 | Päivitetty 10.6. 18:22

Helsingissä kisatut keilailun miesten EM-kilpailut saivat isäntämaan osalta riemuisan päätöksen perjantaina, kun Joonas Jähi voitti kultaa kisat päättäneessä Masters-sarjassa. EM-kulta oli Suomelle kisojen ainoa, ja kaikkiaan Suomi sai kisoista kahdeksan mitalia.

Jähi kaatoi Masters-pudotuspeleissä kolme kovaa ruotsalaista: ensin puolivälierässä James Blomgrenin voitoin 2–1, sitten välierässä Jesper Svenssonin 2–0 ja loppuottelussa Martin Larsenin 2–0. Finaalin sarjat Jähille lukemin 235–193 ja 268–193.

”Ihan huipulta tuntuu. Ensimmäinen henkilökohtainen [kulta] EM:ssä, kotihallissa, kotiyleisön ja oman perheen edessä. Ihan älytön fiilis”, Jähi, 36, hehkutti kultamitali sekä joukkuekisasta saatu pronssinen mitali kaulassaan.

”Kisoihin mahtui ylä- ja alamäkiä, ja [torstainen] joukkuekisan välierätappio Italialle oli raskas hetki. Mutta tulihan tästä sitten ihan unohtumaton itselle. Ja ruotsalaisten voittaminen? Tiedän heidän meriittinsä [PBA- ja MM-menestystä], mutta samaa puuroa hekin syövät”, Jähi myhäili.

Päätöspäivänä Suomelle tuli lisäksi EM-pronssi Mastersissa, kun Tomas Käyhkö taipui välierässä Larsenille. Käyhkö kuittasi kotikisoista kaikkiaan viisi mitalia.

”Onhan tämä henkisesti aika raskas [kisatapahtuma]. Puolitoista viikkoa keskittymistä (jokaiseen) heittoon. Mutta kuusi osiota, joista viisi mitalia ja kaikista kolmesta henkilökohtaisesta kisasta mitali. Onhan se hienoa. Kultaa ei nyt tullut, mutta jospa se sieltä vielä joskus tulee”, Suomen keilailun suuriin tulevaisuuden toivoihin lukeutuva Käyhkö tiivisti.

Ruotsi voitti koronaviruksen takia neljään kertaan siirrettyjen kisojen kuudesta kultamitalista kolme. Suomi, Italia ja päätöspäivänä joukkuekisan finaalissa Italian voittanut Hollanti ottivat muut kultamitalit.

Torstain joukkuekisan välierätappioon päättyi maajoukkuetta viidellä eri vuosikymmenellä edustaneen Kimmo Lehtosen maajoukkueura.

”Haikea fiilis, kyyneleet valuivat. Mikään ei harmita [uralta], sain enemmän mitä pikkupoikana olisi voinut haaveillakaan. Ja toivon, että minut muistetaan tästä pitkästä urasta sekä siitä, että sopeuduin kaikkiin näihin muutoksiin mitä lajissa on vuosikymmenten mittaan tapahtunut”, Lehtonen kuvaili.

”Saatan pelata seniorikisoja vielä. Mutta radalle ei ole pakko mennä, jos ei siltä tunnu. Ollo on helpottunut”, tosi hyvältä tuntuu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat