Painonnostomiehen erilainen ennätysyritys

Painonnostovalmentaja Matti Vestman majoitti 30 ukrainalais­pakolaista entiseen tehdas­rakennukseen, jonka kellari­kerrokseen perustettiin leipomo Halipulla. Vaikka koti-ikävä on käsinkosketeltava, leipurit haluaisivat jäädä Porlammille.

Matti Vestmanista on ollut hänen majoittamilleen ukrainalaislapsille isoisän korvike.


23.6. 2:00 | Päivitetty 23.6. 15:22

Näky on yhtä aikaa hellyttävä ja riipaiseva, kun kaksi pientä lasta rynnistää tunnetun painonnostovalmentajan Matti Vestmanin syliin.

Vestmanista on tullut viime kuukausien aikana jonkinlainen isoisän korvike näille lapsille ja kenties isän korvike lasten äideille.

Lapset ja heidän äitinsä ovat paenneet kotimaastaan Ukrainasta Venäjän siellä aloittaman hyökkäyssodan takia. Lasten isät ja isovanhemmatkin ovat jääneet kotimaahan.

Lapset piirittävät Vestmania nykyisen kotinsa eräänlaisessa olohuoneessa, isossa salissa. Se on osa Vestmanin omistamaa taloa, joka on entinen puusepänverstas ja ikkunatehdas.

Talo sijaitsee Vestmanin synnyinsijoilla Porlammin kylässä Lapinjärvellä itäisellä Uudellamaalla. Kyseessä on 780-neliöinen omakotitalo, jossa asuinpinta-alaa on noin 600 neliömetriä.

Kun sota Ukrainassa oli alkanut helmikuun lopulla, Vestman lähti mukaan avustus­hankkeeseen, jossa Ukrainan armeijalle toimitettiin lennokkeja . Mukana oli myös Vestmanin painon­nostoyrityksen Tempaus-areenan asiakkaita.

”Se oli tämän projektin alkujuuri. Sen jälkeen ajattelin muutaman yön, että haluan tehdä jotain isompaa kuin panna rahaa Suomen Punaiselle Ristille tai Unicefille”, Vestman kertoo.

Vestman rupesi kehittelemään ajatusta, että hän ottaisi ukrainalaisia pakolaisia asumaan Porlammin taloonsa, jossa riitti makuuhuoneita ja muutakin tilaa.

”Juttelin tyttäreni ja vaimoni kanssa, ja päästiin konsensukseen.”

Kun sodan alkamisesta oli kulunut pari viikkoa, Vestmanien hoteisiin saapui kymmenen ukrainalaista perhettä, äitejä ja heidän lapsiaan, yhteensä 30 ihmistä. Osa heistä oli ollut aikaisemmin Suomessa töissä.

Matti Vestman majoitti Porlammille kymmenen perhettä.

Vestmanin mukaan talossa ollut tehdas perustettiin aikoinaan pirtun salakuljetuksella hankituilla rahoilla. Vieressä kulkee Lahden ja Loviisan välinen rautatie. Parikymmentä vuotta sitten Vestman osti parin sadan metrin päässä sijaitsevan vanhan talon kakkoskodikseen, ja samalla alkoi kiinnostaa entisen tehtaan tarina.

”Selvisi, että tämän voisi ostaa. En puhunut vaimolle mitään. Ostin ja kerroin sitten, että hankin tällaisen askartelupaikan tästä vierestä.”

Sittemmin Vestman on tehnyt rakennukseen kaksi peruskorjausta.

”Rakensin tästä ihmisten kokoontumispaikan.”

Välillä iso talo oli vuokralla viidellä perheellä asumisyhteisönä. Uuden remontin jälkeen siitä tuli omatoimijuhlapaikka, kuten Vestman määrittelee. Vestman kertoo peruneensa kevääksi ja kesäksi tehdyt tapahtumavaraukset.

Talossa on oma huone kaikille perheille ja runsaasti yhteisiä tiloja sekä lapsille että äideille. Kellarikerroksessa on saunaosasto ja pyykinpesutilat.

Vestmanin mukaan hän, hänen vaimonsa Anne Vestman ja tytär Katariina Varis tekivät ensimmäiset viikot töitä yötä päivää perusasioiden kanssa. Niihin kuuluivat muun muassa vaatetus, autot, tietoliikenneyhteydet, tietokoneet, polkupyöriä, koulutarvikkeita.

Aluksi Keravalla asuva Vestman jäi noin kymmeneksi päiväksi asumaan ukrainalaisten kanssa. Tarkoituksena oli tuoda heille turvaa ja samalla rakentaa luottamusta.

”Sitten kysyin heiltä, voinko asua tuossa naapurissa kakkoskodissani. Aina illalla hiivin sinne.”

Kun arki oli alkanut rullata ja luottamus Vestmaniin oli rakentunut, eräänä päivänä Vestman koki mukavan yllätyksen.

Yksi äideistä, ammattileipuri Tatjana Nagorna, oli leiponut pullia, toi niitä Vestmanille maisteltavaksi kahvin kera ja antoi halauksen päälle.

”Tulkitsin sen niin, että hänen mielestään olen hyvä tyyppi”, Vestman sanoo.

Sen jälkeen muutkin äidit tulivat jonossa halaamaan Vestmania. Vestman kertoi asiasta pullakuvineen Whatsapp-ryhmässä, johon kuuluu noin 150 hänen yrityksensä Tempaus-areenan asiakasta.

”Joku siellä kommentoi, että onpa hienoja pullia ja että olisipa leipomo. Sanoin siihen, että kyllähän joka miehellä leipomo pitää olla.”

Vestmanin omistaman talon alakerrassa oli jo aiemmin toiminut leipomo, jolta oli jäänyt joitakin koneita.

”Tilasin tutun sähkömiehen katsomaan sähköt. Vanha kiviuuni heitettiin ulos, ja ostin nostatusuunin ja paistouunin. Tempaus-areenan yhteisö keräsi kolehdin, ja sillä ostettiin taikinakone.”

Näin syntyi leipomo Halipulla. Kesäkuun alusta kolme naista on tehnyt kuukausi­palkalla leipurin töitä Halipulla oy:ssä.

”Kukaan ei välitä hinnasta, koska siinä on se idea auttaa.”

Vestmanin mukaan leipomossa tehdään Suomen kalleinta pullaa. Halipullan tuotteita on myyty muun muassa Malmgårdin kartanossa Loviisassa.

”Sinne tulee busseilla ryhmiä, jotka ostavat näitä pullia ja leipiä. Niillä on varmaan tuplahinta kalleimpaan suomalaiseen pullaan ja leipään verrattuna. Kukaan ei välitä hinnasta, koska siinä on se idea auttaa.”

Vestman esittelee julistetta, jossa neuvotaan, miten ukrainalainen Halipulla kuuluu nauttia: Haukataan pullasta palanen tai kaksi. Ajatellaan yksi hyvä ajatus ja kuulostellaan hetki hiljaa. Mutustellaan pulla loppuun ja halataan. Toisenkin kerran, jos siltä tuntuu.

Tatjana Nagorna (oik.) ja Marija Dmytrenko tekevät töitä Halipulla-leipomossa.

Kun leipomoidea alkoi toteutua, Vestman kertoi Tempaus-areenan viestiryhmässä, että hän haluaisi hankkia leipomolle rahoitusta ennakkotilausten muodossa.

”Sijoitus on tehty niin, että ne ihmiset, jotka ovat halunneet laittaa leipomoon rahaa, ovat tehneet ikään kuin ennakkotilauksen pullista. He hyväksyivät sen, että he maksavat, mutta pullat toimitetaan vasta kuukauden tai kahden päästä, kun on saatu leipomo pystyyn.”

Vestman kertoo, että ensimmäisten joukossa mukaan ilmoittautui Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Tuli paljon muitakin yhteydenottoja, ja eräänä päivänä sellainen tuli maan korkeimmalta taholta.

”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö soitti ja sanoi, että olet kuulemma ottanut 30 ukrainalaista henkilökohtaiseen suojeluun ja perustanut leipomon. Hän sanoi haluansa lähteä ehdottomasti siihen mukaan auttamaan”, Vestman sanoo.

”Halipulla on perustettu humanitääriseksi osakeyhtiöksi.”

Vestmanin mukaan Niinistö on ainoa, jolle ei ole vielä toimitettu ennakkoon tilattuja pullia.

”Se liittyy hänen muihin kiireisiinsä. Meidän toiveemme on ollut kutsua hänet ja puolisonsa tänne Porlammille syömään sitä pullaa. Toinen vaihtoehto on, että me saisimme viedä leipurien kanssa koko Mäntyniemen henkilökunnalle laatikollisen pullaa. Katsotaan, kuinka se syksyllä onnistuu.”

Niinistö ja Vestman tuntevat toisensa sitä kautta, että Vestman sanoo kahden vuoden ajan konsultoineensa tasavallan presidenttiä valmennusasioissa.

”Pidän Niinistön yhteydenottoa suurena huomion­osoituksena. Leipurit ja muutkin näistä ukrainalaisista tietävät tämän asian.

Halipulla oy:n logossa on rauhankyyhky, jolla on pulla nokassaan.

Vestman painottaa, että hän tai kukaan muukaan suomalainen ei saa rahaa Halipulla oy:stä.

”Kaikki firman tuleva tuotto menee ukrainalaisten hyväksi heidän päättämällään tavalla. Suureksi osaksi se on palkanmaksua, mutta Halipulla on perustettu humanitääriseksi osakeyhtiöksi, joka voi tehdä lahjoituksia.”

Jokaisella perheellä on Matti Vestmanin talossa oma huone. Irina Kacharenkon (vas.) tytär Anna on 17-vuotias.

Kahvipöytään istuvat Vestmanin kanssa ukrainalaiset äidit Tatjana Nagorna, Marija Dmytrenko, Irina Kacharenko ja Irina Vlasenko. He vakuuttelevat yhteen ääneen, että heillä on Suomessa kaikki hyvin. Ja kiittelevät Vestmania ja hänen apureitaan, jotka ovat olleet käytettävissä vuorokauden ympäri.

Naiset kehuvat, kuinka Vestman on kärsivällisesti auttanut ja ratkaissut heidän yksilöllisiä ongelmiaan. Katseissa ja puheissa on lämpöä ja kiitollisuutta.

”Täällä on hyvä olla, voimme jutella ja tarvittaessa vähän itkeä.”

Vestman on joutunut toimimaan myös sovittelijana, sillä kymmenen perheen asettuminen pitkälti yhteisiin tiloihin erilaisine elämäntapoineen ja lasten­kasvatus­periaatteineen ei ole ollut kitkatonta.

”Tämä paikka tuntuu meistä nyt toiselta kodilta. Me olemme kuin iso perhe. Täällä on hyvä olla, voimme jutella ja tarvittaessa vähän itkeä. Emme halua muuttaa täältä muualle”, naiset sanovat.

Ainoa miinusmerkkinen asia on ollut kielimuuri, koska heistä juuri kukaan ei puhu englantia.

Ja tietysti on koti-ikävä.

”Kaikki odottavat, että sota loppuu.”

Ja sitten Vestman saa pienet moitteet. Ne koskevat sitä, kun Vestman vei naiset shoppailemaan. Hän kuulemma antoi heille vain puoli tuntia aikaa.

”Aikaa pitäisi olla koko päivä”, naiset sanovat ja nauravat päälle.

Heistä kolme on leipureita. He kertovat ylpeyttä äänessään, miten he myivät parissa tunnissa kaikki leipomuksensa Loviisassa pidetyssä hyvän­tekeväisyys­tilaisuudessa ja lahjoittivat koko 600 euron tuoton Suomen Punaiselle Ristille.

Naiset ovat myös järjestäneet naapureille kiitosjuhlat.

Leipomossa työskentelevät Tatjana Nagorna (vas.) ja Irina Kacharenko hoitamassa viljelyspalstaansa. Taustalla näkyy talo, jossa he ovat asuneet yli kolme kuukautta. Leipomo on talon kellarikerroksessa.

Menneiden kuukausien aikana Vestman apujoukkoineen on joutunut selvittämään ja vääntämään turhautumiseen asti viranomaisten kanssa, että ukrainalaisten paperiasiat, esimerkiksi oleskeluluvat ja työluvat, on saatu kuntoon.

Vestmanin mukaan käytännössä jokainen hänen majoittamansa täysi-ikäinen ukrainalainen on nyt töissä.

Leipomon lisäksi töitä on löytynyt muun muassa Järvenpäästä, jonne osa perheistä on jo muuttanut, ja tuusulalaiselta Tammilehdon vihannestilalta.

Ukrainalaisten ryhmään kuului tyttö, joka oli kovan tason voimistelija. Hänelle löytyi valmennusryhmä Järvenpäästä, ja perhe muutti sinne.

”Sitä kautta muitakin on mennyt Järvenpäähän, kun sieltä on löytynyt töitä.”

Matti Vestman painottaa, että ukrainalaisten asuminen Porlammilla ei ole missään nimessä yhden miehen ”Masa-show”.

Hänellä on ollut merkittävänä apunaan puoliso ja tytär, jotka ovat ottaneet näinä kuukausina enemmän vastuuta yrityksen eli Tempaus-areenan pyörittämisestä.

Lue lisää: Hakaniemen torin alla kokoontuu aamuisin joukko yhteiskunnan kermaa – Kuinka painonnostosta tuli yhtäkkiä vastaus moniin vaivoihin?

Porlammilla on ollut tärkeänä apuna useita paikallisia ihmisiä, muun muassa naapurissa asuvat Kari Vilo ja Joni Vilo, isä ja poika, jotka ovat olleet valmiudessa auttamaan vuorokauden ympäri.

Kaksi paikallista naista, joista toinen on sairaanhoitaja, käy vuorotellen kaksi kertaa viikossa tapaamassa ukrainalaisia.

Eläkkeellä oleva Jari Nurmi toimii muun muassa pullakuskina, ja niin ikään lähellä asuva Paul Löfqvist on ollut mukana alusta lähtien ja hoitanut useita kuljetuksia lääkäriin.

Ja sitten kymmenet Tempaus-areenan asiakkaat, jotka ovat järjestäneet muun muassa vaatetusapua ja eräänlaista joukkorahoitusta leipomolle.

Vertaistukea ja merkittävää apua Vestman on saanut myös Tammilehdon vihannestilan Janna Tammilehdolta, joka osaa ukrainan kieltä. Tammilehdon kontaktien avulla valikoitui myös se porukka, joka tuli Porlammille.

Vestman kertoo saaneensa kyselyjä, että ottaisiko hän uusia ukrainalaisia pois lähteneiden tilalle.

”Vastaus on ehdottomasti ei.”

”Koti-ikävän lisääntyminen on käsinkosketeltavaa”

Vestman sanoo olevansa pettynyt siihen, että hänen tarjoamaansa asumismuotoon ei voi saada vuokratukea. Perusteena on ollut se, että hänen tarjoamaansa asumista ei pidetä kodinomaisena.

”Kun sain sen päätöksen, olisin katkaissut koko systeemin siinä kohtaa, elleivät nämä olisi niin mahtavia tyyppejä. Olen kiintynyt näihin ihmisiin. Minun on mahdotonta jatkaa tätä toimintaa tässä laajuudessa. On todennäköistä, että elo-syyskuun vaihteessa täällä asuu enää leipomon ihmiset eli kolme tai neljä perhettä.”

Glib Melnyk, 11, on yksi Porlammilla asuvista lapsista.

Vestman kertoo keskustelleensa tulevaisuudesta jokaisen äidin kanssa erikseen.

”Heillähän on halu muuttaa heti takaisin. He näkevät, että sota tietyillä alueilla ehkä vaimenee, mutta Ukrainan talous on ihan kuralla. Sodan puolesta voisi ehkä palata kotiin, mutta mitä siellä tekee.”

Kun lapset saatiin kouluun, äidit ovat voineet keskenään tehdä päivällä surutyötä.

”Koti-ikävän lisääntyminen on käsinkosketeltavaa tällä hetkellä. Alkaa olla tuskaisen näköistä, kun on kolme kuukautta täynnä. Heille on ehkä selvinnyt, että sota ei taida ihan heti loppua.”

Vestman tähdentää, että hän ei ole hankkimassa itselleen rahaa ukrainalaisten majoittamisella.

”Tein kolmen kuukauden budjetin, paljonko tähän menee rahaa. Aluksi ajattelin, että Tempaus-areenan yhteisön ja muiden tuella pystyn pyörittämään tätä systeemiä. Elokuun alkupuolella nähdään, realisoituuko heidän haaveensa tulevaisuudesta. Leipurit ilmoittivat, että he haluavat ehdottomasti jäädä, ja tietysti se sopii minulle.”

Kun Vestman ryhtyi auttamisurakkaan, hän asetti itselleen tavoitteen.

”Olen valmentanut joitakin urheilijoita olympialaisiin ja olen kilpaurheiluvalmentaja. Kun he tulivat, tavoitteeni oli tehdä ukrainalaisten hoidossa Suomen ennätys niin, että olemme paras paikka ukrainalaisille sotapakolaisille. Jos sellainen kisa järjestettäisiin, luulen, että aika hyvin pärjäisimme”, Vestman sanoo.

Oikaisu 25.6. klo 18.15: Malmgårdin kartano sijaitsee Loviisassa, ei Porvoossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat