Artturi Lehkonen iski taas maalin, Colorado kukisti Tampa Bayn NHL-finaalien avaus­ottelussa

Mikko Rantanen oli rakentamassa Lehkosen 3-1-maalin lisäksi myös Coloradon avausmaalia.

Coloradon Mikko Rantanen (oik.) ja Gabriel Landeskog onnittelivat maalin iskenyttä Artturi Lehkosta.

16.6. 6:55 | Päivitetty 16.6. 11:50

Jääkiekon NHL:n loppuotteluiden avauspelissä Colorado Avalanche voitti kotijäällään hallitsevan liigamestarin Tampa Bay Lightningin. Isännät veivät jatkoerään venähtäneessä ottelussa voiton maalein 4–3.

Kotijoukot luistelivat 2–0-johtoon jo ennen avauserän puoltaväliä. Ottelun avausmaalin teki Gabriel Landeskog. Hän sai sudittua maaliviivalta sisään Mikko Rantasen laukauksen, joka valahti Tampa-vahti Andrei Vasilevskin ohitse.

Ensimmäisen erän viimeisestä onnistumisesta puolestaan vastasi ylivoimalla Artturi Lehkonen niin ikään Rantasen avittamana.

Lehkosen ohjaus maalin kulmalta siivitti Coloradon toiseen erään 3–1-johdossa.

Toisessa erässä Tampa Bay kuitenkin tasasi tilit, kun Ondrej Palat iski kiekon Coloradon verkkoon erän 13. minuutilla ja Mihail Sergatšov seurasi perästä alle minuutti Palatin jälkeen.

Maalittoman päätöserän jälkeen ottelun ratkaisi lopulta laukauksella suoraan syötöstä Coloradon André Burakovsky, kun jatkoerää oli pelattu vain vajaat puolitoista minuuttia. Voittolaukaukseen tarjoili poikittaissyötön Valeri Nitshuškin, joka vastasi myös seuransa illan järjestyksessään toisesta maalista.

Coloradon maalilla ahkeroi Darcy Kuemper, joka oli ensimmäistä kertaa jäällä sen jälkeen, kun mies loukkaantui länsilohkon loppuotteluiden avauspelissä kuun vaihteessa.

Kaukaloon palannut Kuemper torjui Tampa Bayta vastaan kaikkiaan 20 kertaa.

Tampa Bayn venäläisvahti Vasilevski puolestaan torjui 34 kertaa.

Vasilevskilla on vyöllään jo 99 NHL-pudotuspeliottelua, mutta hän päästi Coloradoa vastaan pelatessaan ensimmäistä kertaa enemmän kuin kaksi maalia pudotuspeliottelun avauserässä.

Seuraavan kerran joukkueet ottavat toisistaan mittaa Suomen aikaa varhain sunnuntaina. Colorado johtaa loppuottelusarjaa 1–0. Pystin kotiin viemiseksi vaaditaan neljä voittoa.

Tampa Bay hävisi ensimmäisen finaalipelin myös vuoden 2020 loppuotteluissa, mutta kukisti lopulta Dallas Starsin kuuden ottelun mittaiseksi venähtäneessä finaalikoitoksessa.

Kahden edellisvuoden mestarijoukkue, ilman suomalaisia pelaava Lightning on enää yhden ottelusarjavoiton päässä nyky-NHL:ssä ennennäkemättömästä kolmen mestaruuden putkesta.

Kolmeen peräkkäiseen Stanley Cup -mestaruuteen on viimeksi yltänyt 1980-luvun alussa New York Islanders, joka kahmi mestaruuspyttyjä peräti neljä peräkkäin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat