Sami Jauhojärvi jäi Jukolan koukkuun, mutta yksi suunnistus­festarin perus­asia on yhä kokematta

Jauhojärvi lähtee Mynämäen Jukolaan kylmiltään, sillä edellisen kerran hän suunnisti kolme vuotta sitten.

Sami Jauhojärvi kuvattuna lokakuussa 2021.

18.6. 19:31

Kun hiihdon olympiavoittaja ja uransa jälkeen suosituksi mediapersoonaksi profiloitunut Sami Jauhojärvi osallistui ensimmäisen kerran Jukolan viestiin vuonna 2015 Paimiossa, hän myönsi suorituksensa jälkeen, että touhu tuntui koukuttavalta.

Jossain määrin Jukola-koukkuun Jauhojärvi on jäänytkin, sillä sen jälkeen hän on suunnistanut kaikissa Jukoloissa lukuun ottamatta viime vuonna hänen entisessä kotikaupungissaan Rovaniemellä järjestettyä Jukolaa.

Mynämäessä Jauhojärvi on mukana kuudennessa Jukolassaan.

Tutun joukkueen nimi Emit viittaa Jukolassakin käytettävää sähköistä leimausjärjestelmää valmistavaan yhtiöön, jonka toimitusjohtaja on samassa joukkueessa juokseva Jauhojärven pikkuserkku Tommy Jauhojärvi.

”Jukola on pirun hyvin järjestetty ja mukava tapahtuma. Senkin vuoksi kannattaa lähteä Jukolaan. Onhan siellä omanlaisensa tunnelma, eikä suoritus ole välineistä kiinni. Vaikka olisi 1940-luvulta sodan aikainen marssikompassi, niin ei muuta kuin metsään”, Jauhojärvi velmuili lauantaina puolenpäivän aikaan. Tuolloin hän teki vielä remonttia kotonaan Hollolassa.

Jauhojärvi myönsi lähtevänsä tällä kertaa varsin kylmiltään suunnistamaan ja väitti olevansa huonossa kunnossa.

”En ole edellisen Jukolan jälkeen käynyt kertaakaan suunnistamassa. Ja lenkkeilykin on jäänyt viime aikoina melko vähiin. Mutta jos sosiaalisena yksilönä painaa menemään, niin pärjää kyllä, kun kyselee, mistä päin rastit löytyvät ja menee perässä rastikoodia huutaen.”

Jauhojärven edellinen Jukola oli kolme vuotta sitten Kangasalla. Vuoden 2020 Jukola siirtyi koronaepidemian takia ja viime vuonna Jauhojärvi ei ollut mukana.

Ennen kotimaisemissa Hollolassa vuonna 2018 käytyä Jukolaa Jauhojärvi kävi muutaman kerran iltarasteilla harjoittelemassa.

”Tiesin, että siellä on pirullinen maasto. Muutenkin otin sen vähän vakavammin. Kun olin vielä kisaisäntänä, en viitsinyt lähteä sinne ihan löysin rantein. Toki tein ykkösrastille 50 minuutin pummin, mutta siitäkin selvittiin.”

”Vaikka olisi 1940-luvulta sodan aikainen marssikompassi, niin ei muuta kuin metsään.”

Jauhojärvi on aina suunnistanut Jukolassa ensimmäisen, toisen tai kolmannen osuuden. Nyt on vuorossa kakkososuus.

Jauhojärvi tunnusti, että yksi Jukolan peruselementeistä on yhä kokematta. Hän ei ole vielä kertaakaan ollut Jukolassa yötä. Kotimatka on alkanut pian oman suorituksen jälkeen. Sama oli suunnitelma nytkin, kun muut asiat kutsuvat jo huomenna.

Tällä kertaa Jauhojärven joukkueen aloittajana suunnistaa maajoukkuehiihtäjä Katri Lylynperä, joka on Jauhojärveä kokeneempi Jukolan-kävijä.

Lylynperä on suunnistanut kahdeksan kertaa Venlojen viestissä ja kolme kertaa Jukolan viestissä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat