Koripalloilija Shaquille O’Neal (vas.), voimistelija Simone Biles ja jääkiekkoilija Ronja Savolainen ovat kertoneet adhd:staan.

Adhd voi olla supervoima urheilussa

Adhd vaikuttaa eri urheilulajeissa eri tavoin. Amerikkalaisen jalkapallon pelinrakentaja saattaa heittää palloa muita tarkemmin, kun taas koripalloilija voi möhliä vapaaheiton herkemmin kuin muut.


30.6. 2:00 | Päivitetty 30.6. 16:11

Adhd:lla on terveydenhuollossa ja arkikeskustelussa usein negatiivinen leima. Moni pitää ylienergisiä ihmisiä ongelmatapauksina, joita pitäisi rauhoittaa ja hillitä, jotta he sopisivat yhteiskunnan odotuksiin.

Oikeanlaisessa ympäristössä Adhd voi kuitenkin olla todellinen supervoima. Urheilu on hyvä esimerkki.

Adhd on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, joka aiheuttaa levottomuutta, keskittymisvaikeuksia ja impulsiivisuutta. Toisaalta oireyhtymän tyypillisiin piirteisiin kuuluvat myös esimerkiksi spontaanius, luovuus ja kyky ottaa riskejä.

Neuropsykologian dosentti ja psykologian tohtori Juha Salmitaival.

Kun urheilija valitsee lajinsa, adhd:lla on suuri vaikutus. Joihinkin lajeihin oireyhtymälle tyypilliset ominaisuudet sopivat paremmin kuin hyvin. Toisissa ne voivat aiheuttaa ongelmia.

Adhd:ta tutkineen neuropsykologian dosentti Juha Salmitaipaleen mukaan urheilulajien yksi tietty piirre vetää adhd-henkilöitä puoleensa.

”Nopeatempoinen ja impulsiivinen toiminta tukevat adhd-henkilön tarkkaavaisuutta. Esimerkiksi joukkuepeleissä on paljon vaihtelevuutta ja koko ajan tapahtuu asioita”, Salmitaival kertoo.

Adhd-henkilöille tyypillinen hyperfokusointi, tavallista keskittyneempi flow-tila, on tiedeyhteisössä vasta keskustelun asteella. Nyrkkisääntönä on, että adhd-urheilijan saamat ärsykkeet määrittelevät, miten hyvin hän pystyy keskittymään.

Ralli, rata-autoilu ja moottoriurheilu ylipäätään ovat hyviä esimerkkejä adhd-henkilöille sopivista lajeista. Niissä nopea päätöksenteko ja ympäristön havainnointi ovat tärkeitä elementtejä, toimintaa riittää ja kuljettajien on oltava valmiita ottamaan riskejä.

Salmitaival mainitsee adhd-henkilöille sopiviksi myös erilaiset extreme-lajit.

Toisessa ääripäässä ovat esimerkiksi uinti ja kestävyysjuoksu, joissa pitää keskittyä hyvin pitkiä aikoja.

”Jos harjoittelu on sitä, että tuijotetaan altaan pohjaa tunnista toiseen, se on luonteeltaan pitkäjänteistä ja vaatii paljon kilometrejä”, Salmitaival kertoo.

”Adhd:ssa ja sen hoitamisessa lääkkeellä ei ole mitään hävettävää.”

Adhd:sta voi olla hyötyä voimistelussa, kuten Simone Biles on osoittanut.

Voimistelussa päätä huimaaviin temppuihin yhdistyy nopeatempoisuus, kun liikkeitä tehdään useita peräkkäin. Voimistelun nelinkertaisella olympiavoittajalla Simone Bilesilla on adhd.

”Olen käyttänyt siihen lääkettä lapsesta lähtien”, Biles on kertonut Twitterissä.

”Adhd:ssa ja sen hoitamisessa lääkkeellä ei ole mitään hävettävää, eikä minulle ole ongelma kertoa siitä”, hän on sanonut.

Amerikkalaisessa jalkapallossa pelinrakentaja on tärkein pelipaikka. Neljä kertaa Super Bowlin voittanut pelinrakentaja Terry Bradshaw on kertonut hänellä olevan adhd. Vuosina 1980–1998 amerikkalaisen jalkapallon ykkösliigassa NFL:ssä pelannut pelinrakentaja Dave Krieg on puhunut adhd:staan The ADHD Advantage -kirjassa.

Ei ole sattumaa, että oireyhtymää esiintyy huippuvaativalla pelinrakentajan paikalla.

Bradshaw ja Krieg joutuivat tekemään kentällä nopeita päätöksiä kaoottisessa tilanteessa, kun he kertoivat pelikatkoilla heittokuvioita joukkuekavereilleen.

Heidän oli analysoitava muutamassa sekunnissa pallon vastaanottajien liikkeet, pelikellossa oleva aika, ottelun tilanne, pelaajien etäisyydet sekä monta muuta asiaa. Samalla yleisö pauhusi taustalla ja vaikeutti kommunikaatiota.

”Organisoitu toiminta ja järjestelmällisyys voi olla adhd-henkilölle keskimäärin haastavaa, mutta pelinrakentajan tapauksessa tilanne voi olla erilainen. Pelinrakentajan rooli liittyy enemmän havainnointiin ja nopeaan reagointiin”, Salmitaival sanoo.

Yleisön läsnäolo voi viedä adhd-henkilön keskittymisen aivan epäolennaisiin asioihin kesken ottelun. Tiukkaa keskittymistä vaativissa tilanteissa, kuten jalkapallon rangaistus­potku­kilpailussa tai koripallon vapaa­heitto­viivalla, ajatuksen karkaamiseen ei ole varaa.

Koripalloliiga NBA:n supertähti Shaquille O’Neal oli uransa aikana surkea vapaaheittäjä, vaikka upottikin koreja tiuhaan tahtiin pelikellon ollessa käynnissä. Myös O’Neal on kertonut, että hänellä on adhd.

”Ajatukseni olivat aivan missä sattuu”, O’Neal on sanonut vapaaheitoistaan USA Todayn mukaan.

Shaquille O’Neal oli koripallokentällä romuluinen, mutta huono keskittymään.

Salmitaival tunnistaa tapauksessa adhd:n piirteet.

”Vapaaheitto on sellainen hiljainen hetki nopea­tempoisen lajin tiimellyksessä. On erilainen suoritus ajaa korille kuin seistä paikallaan häiriöiden ja paineen alla. Voin hyvin kuvitella, että jos joku asia koripallossa saattaa olla hankalaa, niin vapaaheitto.”

O’Neal tunnetaan pelitaitojensa lisäksi myös joviaalina yleisön viihdyttäjänä. Hän toimii nykyään tv-asian­tuntijana NBA-lähetyksissä. Sosiaalisuus on monesti adhd-henkilöiden vahvuus, mikä on tärkeää joukkuepeleissä.

”Sosiaaliset tilanteet ovat nopeatempoisia. Voi olla, että adhd-henkilöltä löytyy hyvin huumorintajua ja hän voi olla pukuhuoneessa hengenluoja”, Salmitaival tuumii.

Yksi esimerkki pidetystä joukkuepelaajasta on naisten jääkiekkomaajoukkueen puolustaja Ronja Savolainen. Hänelläkin on adhd.

24-vuotias Savolainen purkaa oman energiansa puhumalla ja hulluttelemalla muiden kanssa. Urheilulajeista hänelle sopii jääkiekko, jossa on rakkaita pelikavereita kokonainen pukukoppi täynnä.

”En usko, että pystyisin kilpailemaan missään yksilölajissa. Haluan jonkun, jonka kanssa voin heittää läppää ja olla adhd:na. Meillä on Petra Niemisen kanssa molemmilla vähän ylienergiaa”, Savolainen kertoo joukkuekaveristaan maajoukkueessa ja seurajoukkue Luleå HF:ssä.

Ronja Savolainen (vas.) ja Petra Nieminen tuovat virtaa Naisleijonien pukukoppiin.

Savolaiselle huonoimmin sopiva laji on yleisurheilu ja etenkin seitsenottelu, jossa urheilijoilla on tuntikaupalla aikaa vatvoa omia suorituksiaan kahden kisapäivän aikana.

”Alkaisin miettiä liikaa. Se menisi yliyrittämiseksi, kun on vain pari suorituskertaa, jotka saat tehdä. Se varmaan rikkoisi minun pääni”, hän miettii.

Savolaisen adhd näkyy ennen peliä villinä tanssina ja lauluna, kun hän purkaa ylimääräisen energian ulos kehostaan.

Kaukalossa oireyhtymä on myös ilmeinen. Jos ottelu on tavallista tylsempi ja puolustajat pääsevät vähällä, Naisleijonien energiapakkauksen keskittyminen karkaa helposti epäolennaisuuksiin.

”Jos joku taklaa rumasti meidän hyökkääjää, oma peli menee siihen, että haluan käydä soittamassa suuta. Adhd:n huono puoli on, että keskittyminen menee siihen, mitä vastustaja tekee”, Savolainen myöntää.

Puolustajapari Jenni Hiirikoski on onneksi rauhallisempi. 35-vuotias konkari tasapainottaa peliä.

”Jos olisi kaksi samanlaista kuin minä, siinä voisi mennä laukalle”, Savolainen sanoo.

Savolainen tunnistaa itsestään myös riskinottovietin, joka adhd-henkilöiltä usein löytyy.

”Ajattelen, että pitää kikata vielä yksi pelaaja maalin edessä. Nuorena keksin koko ajan uusia ideoita, joita halusin kokeilla jäällä. Nyt kun on tullut enemmän ikää, olen oppinut, että on aika turhaa tehdä sellaista. Olen saanut rahoitettua sitä ajatusta, että ’vitsi, voisin yrittää vielä tuota kikkaa tuossa’.”

Savolainen yrittää adhd:n vuoksi jäällä välillä uhkarohkeitakin temppuja.

Adhd:n takia Savolaisen voisi kuvitella pelaavan useamminkin hyökkääjän pelipaikalla, jolla saa ravata kaukalossa edestakaisin vapaammin. Liian innokkaasti ryntäilevä puolustaja voi pelata itsensä helposti ulos tilanteesta ja aiheuttaa joukkueelleen vaaratilanteen.

”Pakkina tykkään enemmän lukea peliä ja saada rauhaa, mutta hyökkääjänä tulee vielä enemmän adhd:ta esiin. Vedän siellä ihan täysillä kuin jänöpupu”, Savolainen kertoo.

”Huomaan, että kun minut on laitettu hyökkääjäksi joihinkin peleihin, tykkään luistella, antaa painetta ja häiritä vastustajia. Jos olisin hyökkääjä, sopisin hyvin kolmos- tai nelosketjun ’tuhoajaksi’.”

Pelin jälkeen adhd:sta voi olla selkeää hyötyä, mikäli ottelu on päättynyt tappioon. Siinä missä muut pelaajat voivat juuttua murheellisiin ajatuksiin, Savolainen pääsee niistä nopeasti yli.

”Alan miettiä, mitä teen huomenna, menenkö kauppaan vai shoppailemaan. Voin kiittää adhd:ta siitä, etten jää murehtimaan. Päässäni on niin monta muutakin asiaa, joita haluaisin tehdä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat