”Kaikilla urheilijoilla on mielipiteitä asioista ja päässä pyörii muutakin kuin vain urheilu”, Tinja-Riikka Korpela toteaa.

Paremman pallon puolesta

Helmarien kapteeni Tinja-Riikka Korpela kasvoi ilmapiirissä, jossa urheilijan piti vain urheilla eikä kommentoida. Sittemmin hän on ymmärtänyt esimerkin tärkeyden. Naisten jalkapallossa puitteet laahaavat yhä perässä, mutta arvo-asioissa se kulkee kaukana miesten edellä.


6.7. 2:00 | Päivitetty 6.7. 17:48

Lapsuudessaan Tinja-Riikka Korpela tapetoi huoneensa seinät tunnettujen jalkapalloilijoiden kuvilla. Ne kaikki olivat miehiä. Korpela myös pelasi poikien joukkueessa, koska hänen ikäisilleen ei ollut tyttöjoukkuetta. Kaverit koulussa ihmettelivät, miksi tyttö haluaa pelata jalkapalloa.

Oululaisen pikkufutarin elämässä on menty eteenpäin, samoin kuin naisten jalkapallossa. Enää kukaan ei ihmettele, miksi tyttö pelaa jalkapalloa. Nykyään se on yksi suosituimpia liikuntalajeja tyttöjen keskuudessa. Rekisteröityneitä jalkapalloilevia naisia ja tyttöjä on Suomessa jo yli 37 000 – enemmän kuin koskaan aiemmin.

Naispelaajat myös näkyvät, toisin kuin Korpelan nuoruudessa. Jalkapallo on kansainvälisesti seuratuimpia naisten urheilulajeja. Helmarien pelejä voi katsoa televisiosta, ja kapteenin kuva saattaa koristaa useamman pienen jalkapalloilijan huonetta.

Ehkä jokunen heistä löytää siitä enemmänkin samaistuttavaa.

”Haluamme aidosti toistemme parasta, ja se näkyy myös pelissä.”

Tinja-Riikka Korpela odottaa yhteistä aikaa Helmari-porukalla. Saa puhua suomea, ihmetellä muiden maiden tapoja ja tehdä maailmalla kaivattuja ”Suomi-juttuja”, kuten saunoa ja pitää lettukestit.

Helmarien kapteeni ja Tottenham Hotspurin 36-vuotias maalivahti on juuri palannut Englannista ja viettää hetken tyttöystävänsä luona Helsingissä ennen kuin maajoukkue ja EM-kisat kutsuvat.

Korpela odottaa yhteistä aikaa joukkueen kanssa. ”Perinteinen Helmari-henki” on kokemus itsessään.

”Siellä on niin mukava olla. Haluamme aidosti toistemme parasta, ja se näkyy myös pelissä.”

Tiimipelille ja hyvälle joukkuehengelle on käyttöä, sillä Suomella on edessään ankara alkulohko: vastassa odottavat jalkapallojätit Saksa, Tanska ja Espanja.

”Olemme tottuneet olemaan altavastaajia, se sopii meille. Kovin moni ei varmaan meidän jatkomahdollisuuksiin usko, mutta me uskotaan ja se on tärkeintä.”

Nuorten maajoukkueessa Korpela debytoi 20 vuotta sitten, naisten A-maajoukkuepelejä hän on pelannut vuodesta 2007 asti. Hän on saanut todistaa maajoukkueen kehitystä kohti ammattimaista toimintaa.

Kaukaisilta tuntuvat ne ajat, kun naisten ja junioreiden maajoukkueet edustivat miesten joukkueen vanhoilla varusteilla. Tai kun fysioterapeutti pumppasi palloja ja täytti juomapulloja, ja se ainoa apuvalmentaja toimi myös joukkueenjohtajana.

Nykyään joukkueessa on päävalmentajan lisäksi kaksi tai kolme apuvalmentajaa, maalivahtivalmentaja, fysiikkavalmentaja, kaksi joukkueenjohtajaa, videoanalyytikko, kaksi fysioterapeuttia, kaksi osteopaattia, lääkäri, henkinen valmentaja, kaksi huoltajaa, ravintoterapeutti ja kaksi tiedottajaa.

EM-kisoihin joukkue saa ensi kertaa oman kokin mukaan.

”Miesten maajoukkueella on ollut kokki jo vuosia ihan tavallisissa karsintapeleissäkin, mutta vihdoin mekin saamme. Kaikki tietävät, että urheilijalle ravinto on todella tärkeää”, Korpela toteaa.

Myös pelaajat ovat ammattimaistuneet samalla, kun isot seurat maailmalla ovat panostaneet naisten joukkueisiin.

”Vuonna 2007 suurin osa pelasi Suomessa ja Ruotsissa. Nyt pelaajia on Englannissa, Italiassa, Espanjassa. Sellaisissa sarjoissa ja maissa, joissa ei ennen ole ollut naisten huippujoukkueita”, Korpela sanoo.

Ulkomaisissa seuroissa pelaajat ovat tottuneet huippuolosuhteisiin. Miksi siis tyytyä vähempään maajoukkueessa?

”Totta kai maajoukkueessakin on oltava sama taso – ja hyvä, että on. Arvostan sitä ja olen kiitollinen maajoukkueelle ja palloliitolle.”

Helmarien kapteeni Tinja-Riikka Korpela vaikuttaa myös jalkapallon pelaajayhdistyksessä, jossa hän ajaa jalkapalloilijoille entistä ammattimaisempaa asemaa.

Annettuna kehitys ei ole tullut. Pelaajat ovat vaatineet muutoksia ja sanoneet vastaan, koska niin asioita edistetään. Korpela on myös kokenut, että naisten vaatimukset leimataan helposti valitukseksi, jota ei tarvitse ottaa niin vakavasti.

Yhdestä asiasta Korpela on erityisen ylpeä: hän sai yhdessä muun kapteeniston kanssa puskettua läpi tasa-arvoisen maajoukkuesopimuksen vuonna 2019.

”Haluan pysyä nöyränä enkä vaatia liikoja tai valittaa turhasta, mutta ei meille ilmaiseksi mitään tarjota. Se taistelu vaan pitää käydä läpi myös tulevia Helmareita ajatellen, jotta heille yhdenvertainen kohtelu olisi itsestäänselvyys.”

Naisten jalkapallon kehityksessä on Suomessa nähtävissä virstanpylväitä. Yksi merkittävä harppaus oli EM-kotikisat vuonna 2009.

”Medianäkyvyyttä tuli ihan eri tavalla kuin aikaisemmin, ja Olympiastadionilla oli päälle 16 000 katsojaa”, Korpela muistelee.

Vielä senkin jälkeen median kiinnostus kulminoitui neljän vuoden välein pidettäviin arvokisoihin ja notkahti, kun Helmarit eivät vuonna 2017 päässeet EM-kisoihin. Sittemmin tilanne on Korpelan havainnon mukaan muuttunut.

”Media on kirjoittanut useammin ja säännöllisemmin eikä vain odottanut isoja arvokisoja. Toki media kirjoittaa siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa ja selkeästi kiinnostamme. Mutta miten voi kiinnostua, jos ei kirjoiteta?”

EM-kisat pidetään Englannissa, jossa Korpela on asunut viimeiset kolme vuotta. Suomi pelaa alkulohkon Milton Keynesissä. Korpela ei ole koskaan käynyt kaupungissa, mutta on kuullut stadionin olevan hyvä.

”Nämä ovat kuin kotikisat minulle. Englanti on futismaa, ja kisat kiinnostavat. Lippuja on myyty tosi paljon, ja Suomesta on tulossa paljon porukkaa. Näistä tulee varmasti kaikkien aikojen kisat.”

Englannilla on pitkä historia jalkapallomaana, mikä näkyy niin hyvässä kuin pahassa. Vanhanaikaisuus näyttäytyy infrastruktuurissa ja joskus asenteissa.

Naisten joukkueet pääsevät vain ajoittain uusimmille Valioliiga-stadioneille, välillä pelit ovat huonokuntoisilla kentillä.

”Peli on ammattimaista, pelaajat ja valmentajat ovat ammattimaisella tasolla, joten tuntuu oudolta pelata niillä ränsistyneillä stadioneilla ja kentillä. Meilläkin kaikki pelit televisioidaan. Miltä sekin näyttää? Ei niin huipputuotteelta kuin se on.”

Tinja-Riikka Korpela pallotteli Haapaniemen tekonurmella Helsingissä ennen kuin maajoukkuevelvollisuudet kutsuivat.

Englannissa mennään naisten jalkapallossa Suomea edellä. Korpela nostaa Kuopion Palloseuran positiiviseksi esimerkiksi, mutta muuten täällä laahataan jäljessä pääsarjatason panostuksissa.

”Miesten Veikkausliiga-seuroissa pitäisi olla myös vahva naisten joukkue, kuten Englannin Valioliigassa on tehty. Ei sielläkään vielä 5–10 vuotta sitten ollut Tottenhamin tai Manchester Unitedin joukkueita.”

”Sen pitäisi olla ihan itsestään selvää: jos me panostamme miesten joukkueisiin, totta kai panostamme myös naisten joukkueisiin. Yhteistyökumppanien pitäisi myös vaatia sitä.”

”Idioottihuligaanit puuttuvat. Yleisössä näkyy pride-lippua ja Black Lives Matter -tunnuksia.”

Vaikka naisten jalkapallo on Englannissa iso juttu, välillä kovimmat miesjalkapallon fanittajat laukovat kommentteja siitä, kuinka naisten futis ei kiinnosta. Korpela ihmettelee, miksi se pitää sanoa ääneen, vaikka niin ajattelisikin.

”Ei me edes haluta sellaisia faneja meidän peleihin.”

Eikä heitä taida peleissä ollakaan, sillä brittifanituksen ikävät lieveilmiöt rettelöinnistä rasismiin loistavat poissaolollaan naisten jalkapallossa.

”Idioottihuligaanit puuttuvat. Yleisössä näkyy pride-lippua ja Black Lives Matter -tunnuksia. Sellaisia asioita, jotka itsekin koen tärkeiksi. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat vahvemmin edustettuna meidän peleissä.”

”Olen saanut vapaasti olla, mitä olen. Miesfutareilla ei varmasti ole sama tilanne.”

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat Tinja-Riikka Korpelalle tärkeitä arvoja. Nämä arvot ovat vahvasti edustettuina naisten peleissä.

Keskenään seurustelevien naispelaajien hellyydenosoituksia on nähty arvokisoissa, eikä Korpelankaan ole tarvinnut kaapissa lymyillä. Miesten huippusarjoissa tilanne on toinen.

”Se on vielä tabu siellä. Itse olen onnellisessa asemassa, että olen saanut vapaasti olla, mitä olen. Tiedostan, että miesurheilijoilla ja miesfutareilla ei varmasti ole sama tilanne.”

”Se on tosi sääli. Vaatii niitä muutamia rohkeita, jotka uskaltavat sanoa ääneen asioita ja tulla kaapista ulos, vaikkei sen pitäisi mennä niin. On jokaisen oma asia olla, mitä on – ei sitä pitäisi lehdissä toitottaa.”

Naisten jalkapallolla on Englannissa pitkät perinteet. Sillä oli 1900-luvun alkupuolella niin paljon katsojia, että sen pelättiin ohittavan suosiossa miesten jalkapallon.

Niinpä Englannin jalkapalloliitto kielsi jalkapallon naisilta vuonna 1921. Kielto kesti 50 vuotta.

”Millä mallilla naisten jalkapallo voisi olla, jos sitä kieltoa ei olisi ollut? Olisiko se jopa isompi juttu kuin miesten futis?”

Leikitään hetki ajatuksella. Silloin lähtökohta olisi se, että kaikki puitteet ja järjestelmät olisi rakennettu naisten jalkapallon ja sen määrittämien ehtojen ympärille.

”Tottenhamissa meille tehtiin oma treenikenttä ja treenitilat ihan vaan naisten joukkuetta varten, mutta se on harvinaista. Muuten olemme aina muille rakennetuissa tiloissa. Miehet siirtyvät uudelle hienolle stadionille, niin naiset saavat mennä sinne, joka heille todettiin huonoksi.”

”Kaikkien pitäisi kannattaa tasa-arvoa.”

EM-kisat ovat kansainvälisesti seurattuja. Ne ovat myös urheilijalle mahdollisuus vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin, jos niin haluaa.

Ja Korpela haluaa. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat hänelle ihmisoikeusasioita, joiden puolesta saa ja pitää puhua.

”Ei Black Lives Matter ole vain mustien asia tai naisten jalkapallo vain meidän naisfutareiden asia, vaan kaikkien pitäisi kannattaa tasa-arvoa.”

Korpelan mielestä on hienoa, että Huuhkajien ex-kapteeni Tim Sparv on käyttänyt asemaansa näyttääkseen uudenlaisen ”machomiehen” mallia.

Koska sillä on merkitystä, kuka puhuu.

”On niin paljon enemmän painoa, jos Tim Sparv sanoo saman kuin minä. Valitettavasti se on yhä niin. Mutta hyvä, että hän puhuu.”

Maajoukkuekapteenin suhtautuminen julkisuuteen on muuttunut ajan myötä. Korpela on kasvanut ilmapiirissä, jossa urheilijan piti vain urheilla eikä kommentoida mitään muuta.

”Mutta miksi? Eihän me olla vain urheilijoita, vaan paljon muutakin: tyttöystäviä, opiskelijoita tai mitä vain.”

Korpelan nuoruudesta puuttui se, että hän olisi saanut tietää urheilijoista enemmän.

”Olen tajunnut sen tärkeyden, että pystyn omalla esimerkilläni näyttämään, että me kaikki saamme olla sellaisia kuin olemme – futis kuuluu kaikille ja kaikki hyväksytään.”

Lue lisää: Kaikki EM-jalkapallosta kertovat jutut löytyvät tästä linkistä.

Tinja-Riikka Korpela kokee, ettei tärkeistä asioista puhuminen ole kisoista tai treeneistä pois, vaan voi jopa tuoda lisäenergiaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat