Mika Kotiranta juoksi kauden kotimaisen kärkiajan 5 000 metrillä – Suomen nopein aika 13 vuoteen

Mika Kotiranta teki ennätyksensä Belgian Heusden-Zolderissa lauantaina.

4.7. 7:54

Joensuun Katajan Mika Kotiranta juoksi 5 000 metrin kauden kotimaisen kärkiajan lauantaina Heusden-Zolderissa Belgiassa, kertoo Suomen Urheiluliitto tiedotteessa.

Kotiranta sijoittui erässään kolmanneksi ennätyksellään 13.40,67 ja hävisi erän voittaneelle itävaltalaiselle Sebastian Freylle 0,81 sekuntia.

Aika on Suomen nopein 13 vuoteen, sillä edellisen kerran Kotirantaa nopeammin juoksi 5 000 metrillä Euroopan mestari Jukka Keskitalo ajalla 13.39,81.

”Se oli hyvä juoksu. Jänis veti tasaisia kahden minuutin ja 45 sekunnin tonneja. Letkan mukana oli mukava tulla. Lopussa oli hyvä useamman juoksijan kirikamppailu, jossa sai viimeiset sekunnit pois. Suomessa joutuu aika usein tekemään itse vetohommat ja silloin juoksusta jää se viimeinen napsu pois”, Kotiranta kertasi suoritustaan.

KotiranTA teki aiemman ennätyksensä 13.45,08 toukokuun lopussa Oordegemissa Belgiassa.

Uudella ennätyksellään Kotiranta nousee Suomen 22-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston kuudenneksi. Nopeammat ajat on juostu 1900-luvulla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat