Helmareiden runkopuolustaja Natalia Kuikka toistaiseksi sivussa

Kuikka sairastui Hollanti-ottelun alla.

Natalia Kuikka on toistaiseksi sivussa Helmareista.

5.7. 12:41

Milton Keynes

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue saapui maanantai-iltana Englantiin, jossa Helmarit aloittaa EM-lopputurnauksen perjantaina ottelulla Espanjaa vastaan. Yksi oli kuitenkin joukosta poissa, sillä tähtipuolustaja Natalia Kuikka on sairastumisen takia Hollannissa, jossa Helmarit pelasi lauantaina kisoihin valmistavan maaottelun.

Kuikka sairastui lauantaina Hollanti-ottelun alla ja odottaa nyt Hengelossa kuntonsa kohenemista yhdessä Helmareiden joukkueenjohtajan kanssa.

”Olemme varautuneet tällaisiin tilanteisiin hyvin. Natalia on käynyt hollantilaissairaalassa laboratoriotesteissä ja odottelemme lopullisia tuloksia niistä. Hänen vointinsa on kohentunut, mutta hän ei ollut maanantaina vielä matkustuskuntoinen”, sanoi maajoukkueen lääkäri Pippa Laukka tiedotteessa.

Kuikan tilannetta seurataan päivä kerrallaan. Muu joukkue on terve.

”Seuraamme meille tuttua protokollaa siinä, miten pelaaja siirtyy vastaavanlaisen sairastamisen jälkeen takaisin harjoituksiin ja pelaamaan”, Laukka kertoi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat