Ensimmäinen koronatapaus Ruotsin MM-leirissä, myös Norja huolissaan – ”Toivomme, että tämä jää tähän”

Ruotsin joukkueen maratonvalmentaja on antanut positiivisen koronanäytteen. Myös Norjan leirissä on tartunta.

Eugenen kisat alkavat perjantai-iltana.

15.7. 12:26

Ruotsin joukkueessa todettiin ensimmäinen koronavirustartunta yleisurheilun MM-kisoissa Yhdysvaltojen Eugenessa.

Maan yleisurheiluliiton mukaan maratonvalmentaja Christian Mundt antoi positiivisen testituloksen Yhdysvalloissa ja joutui eristykseen. Aiemmin korona levisi jo Norjan joukkueeseen.

"Harmi homma Christianin kannalta, mutta toivomme, että tämä jää tähän”, Ruotsin joukkueenjohtaja Kajsa Bergqvist sanoi tiedotteessa.

Suurin osa Ruotsin joukkueesta majoittuu yliopistoalueelle kyhätyssä kisakylässä, jossa on esimerkiksi yhteiset wc-tilat.

Lue lisää: Ruotsi järkyttyi askeettisesta majoituksesta Yhdysvalloissa – huoneet ovat kuin vankilassa: ”Elämme kuin spartalaiset”

Seiväshypyn kultamitalitoivo ja maailmanennätysmies Armand Duplantis asuu kisojen ajan sponsorinsa tarjoamassa hotellissa. Myös maratoonarit David Nilsson ja Hanna Lindholm majoittuvat kisakylän ulkopuolella.

Korkeushypyn takavuosien arvokilpailumitalisti, joukkueenjohtaja Bergqvist toivoo, ettei tartunta leviä.

"Kaikki ovat erittäin varovaisia, ja testejä tehdään säännöllisesti. Teetämme myös pakollisen testin, ennen kuin pääsee edes kisakylään. Olen optimistinen ja toivon, että vältymme useammilta tartunnoilta.”

Viranomaiset ja kisajärjestäjät suosittelevat vahvasti maskin käyttämistä sisätiloissa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat