Koronan karsimalla Helmarit-joukkueella on viimeinen tilaisuus kirkastaa kuvaansa EM-turnauksessa, mutta tekeekö Signeul vieläkään muutoksia

Tähän asti Helmarien vaihtopelaajat ovat tyytyneet rooliinsa, josta on tullut myös mukava taloudellinen lisätienesti maajoukkuepalkkioiden muodossa. EM-turnauksen aikana pettymys on ruvennut purkautumaan ainakin jonkinlaisena maltillisena vaihtojen kummasteluna, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ari Virtanen.

Päävalmentaja Anna Signeul (kesk.) antoi Tanska-ottelussa läpsyt Essi Sainiolle (oik.).

16.7. 2:00 | Päivitetty 16.7. 16:02

Lauantai-iltana puoliltaöin Suomen aikaa on selvää, tuliko Helmareiden EM-turnauksesta täysi mahalasku vai kunniakas kasvojenpesu suuren pettymyksen jälkeen, kun mahdollisuus jatkopaikkaan haihtui ilmaan jo kahden ottelukierroksen jälkeen.

Espanjalle ja Tanskalle kärsittyjen tappioiden jälkeen joukkueella on tilaisuus kirkastaa kuvaansa Saksaa vastaan. Tehtävä tosin vaikuttaa mahdottomalta nähdyn perusteella.

Helmareiden kaksi ensimmäistä ottelua eivät vakuuttaneet oikein millään tavalla. Keskitysten ja erikoistilanteiden puolustaminen oli avausottelussa heikolla tolalla, ja pallonhallinnasta ei ollut tietoakaan.

Tanskaa vastaan Suomen prässipeli ja pelinrakentelu eivät toimineet, vaikka puolustaminen sujuikin paremmin kuin avausottelussa.

Jälkimmäisessä ottelussa Suomen maalipaikat olivat niin vähissä, että pelaajien viimeistelykykyä on vähän paha arvioida. Maalipaikkojen vähyys sen sijaan kertoo siitä, että valittu pelitapa ei toiminut Tanskaa vastaan.

Joukkueen terveysturvallisuustoimenpiteet ovat pettäneet ikävällä tavalla turnauksen aikana, vaikka riskien kartoitus oli tehty.

Oliko yhtenä syynä kannattajien kanssa yhteiskuviin lähteminen Espanja-ottelun jälkeen, kuten Tanskan päävalmentaja hieman epäili ennen toista ottelua? Syytä joukkueen tartuntoihin lienee mahdotonta löytää.

Korona on karsinut joukkueen pelaajista sivuun ykkösmaalivahti Tinja-Riikka Korpelan ja kenttäpelaajista avauskokoonpanon vakiokasvot Tuija Hyyrysen ja Anna Westerlundin. Perjantaina joukkueen pelaajien koronatestit olivat negatiivisia, joten ehkä pahin tartuntarypäs joukkueessa on nähty – toivottavasti.

Perjantain harjoituksista puuttuivat kummatkin apuvalmentajat, joiden tilalla oli kaksi vastustajien tarkkailijaa - kokeneita valmentajia hekin. Hyökkääjä Sanni Franssi oli poissa huonovointisuuden takia.

Lauantaina on mielenkiintoista nähdä, tekeekö päävalmentaja Anna Signeul sen suurempia muutoksia vai tekeekö hän vain välttämättömimmät muutokset. Kahden edellisen pelin perusteella voisi muutoksia tehdä vähän enemmänkin, sillä kaikki kiveen hakatun avauskokoonpanon pelaajat eivät ole onnistuneet optimaalisesti.

Korpelan tilalle noussee Katriina Talaslahti. Elli Pikkujämsä siirtynee laitapakin paikalta toppariksi, ja Emma Koivisto siirtynee takaisin vasemmaksi pakiksi. Oikean laitapakin tontti pitää täyttää.

Tanska-ottelussa tehdyt vähäiset vaihdot ja ottelun jälkeen hänen antamansa kommentit kertovat siitä, että kovin paljon luottoa hänellä ei taida olla vaihtopelaajiinsa.

Tähän asti Helmarien vaihtopelaajat ovat tyytyneet rooliinsa, josta on tullut myös mukava taloudellinen lisätienesti maajoukkuepalkkioiden muodossa.

EM-turnauksen aikana pettymys on ruvennut purkautumaan ainakin jonkinlaisena maltillisena vaihtojen kummasteluna. Se kertoo myös siitä, että pelaajat tiedostavat päävalmentajan ajan olevan päättymässä.

Saksa-ottelulla on kasvojenpesun lisäksi myös merkitystä maajoukkueen tulevaisuudelle, sillä ottelulla on merkitystä joukkueen sijoitukseen maailmanlistalla, mikä taas vaikuttaa joukkueen asemaan tulevissa karsinnoissa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat