Fred Kerley otti 100 metrin MM-kultaa, naisten 1 500 metrillä pelattiin rumaa peliä – HS kokosi yön huippuhetket

Miesten 100 metrin loppukilpailu oli Yhdysvaltain näytöstä, kun maa otti kolmoisvoiton. Pituushypyssä MM-kulta meni viimeisellä kierroksella Kiinaan.

Winnie Nanyondo taklattiin maahan ja hän purskahti itkuun.

16.7. 20:00 | Päivitetty 17.7. 8:03

Yleisurheilun MM-kisojen toisena kilpailupäivänä mukana on kuusi suomalaiskilpailijaa. Kaikki osallistuvat karsintoihin, jotka käydään lauantain puolella Suomen aikaa.

HS seurasi kilpailupäivän tapahtumia tämän jutun alta löytyvästä seurannassa.

Kolmiloikassa Kristiina Mäkelä hyppäsi heti ensimmäisellään 14,48, joka on hänen uusi ennätyksensä ja riittää finaaliin, johon raja on 14,40. Senni Salmisen 14,21 ei riittänyt finaaliin.

Elmo Lakan juoksut pika-aidoissa jäivät yhteen. Tulos 13,91 ei riittänyt erässä seitsemättä sijaa korkeammalle eikä ajalla ole asiaa jatkoon.

Naisten korkeudessa Ella Junnila, Heta Tuuri ja Sini Lällä eivät päässeet finaaliin. Kaikki jäivät tulokseen 186.

Kilpailupäivän päätteeksi juostiin 100 metrin finaali, jossa voiton vei Yhdysvaltain Fred Kerley. Hän kellotti ajan 9,86.

Miesten pituudessa MM-kulta meni Kiinan Jianan Wangille, joka kurotti viimeisen kierroksen hypyllään mahtiloikan 836.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat