Kansainvälinen olympiakomitea rukkasi vuoden 1912 Tukholman kisojen mitalitilastoa

Yhdysvaltalainen Jim Thorpe menetti voittonsa vuonna 1913, sillä hänen katsottiin rikkoneen olympialaisten amatöörisääntöjä.

KOK:n päämaja Sveitsin Lausannessa.

16.7. 18:47

Kansainvälinen olympiakomitea KOK julisti perjantaina yhdysvaltalaisen urheilijalegendan Jim Thorpen vuoden 1912 kesäolympialaisissa kisattujen viisiottelun ja kymmenottelun ainoaksi viralliseksi kultamitalistiksi.

Thorpe menetti Tukholman kisojen tuplamestaruutensa vuonna 1913, sillä Yhdysvaltain olympiakomiteaa edeltänyt amatööriurheilun liitto katsoi Thorpen rikkoneen olympialaisten amatöörisääntöjä. Lehdistö oli aiemmin uutisoinut Thorpen pelanneen ammattimaisesti amerikkalaista jalkapalloa ja baseballia.

Kultamenetysten myötä Ruotsin Hugo Wieslander nousi Tukholman kisojen kymmenottelun olympiavoittajaksi, ja viisiottelun kultamitalin sai norjalainen Ferdinand Bie.

KOK luovutti Thorpen perheelle kultamitalien jäljennökset vuonna 1983, kun Thorpen kuolemasta oli kulunut 30 vuotta. Samalla KOK kertoi, että Thorpe olisi pitänyt hylätä virallisten sääntöjen mukaan 30 päivän sisällä olympiakilpailujen päättymisestä.

Thorpea tukenut Bright Path Strong -lobbausryhmä jatkoi mitalitaistoa ottaen yhteyttä Ruotsin ja Norjan olympiakomiteoihin, jotka myönsivät, että Thorpen tulisi olla lajien ainoa kultamitalisti.

KOK kertoi perjantaina tiedotteessaan, että Wieslanderin perheenjäsenten mukaan kymmenottelija ei koskaan pitänyt olympiakultaansa oikeutettuna. Ruotsalaisurheilija oli aina sitä mieltä, että kultamitali kuului Thorpelle.

Thorpe pelasi amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa vuoteen 1928 saakka ja toimi myös NFL:n edeltäjäliigan puheenjohtajana. Baseballia Thorpe pelasi 1910-luvulla muun muassa pääsarjajoukkue New York Giantsissa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat