Valtteri Bottas on elänyt uransa vaikeinta keskikesää: ”Olen laittanut itseni mieluusti likoon”

Kesäkuun loppuun asti Valtteri Bottas sai keskimäärin viisi pistettä kisaa kohti. Heinäkuun kolmen nollaviikonlopun jälkeen keskiarvo on pudonnut rankasti.

Valtteri Bottaksen autoon on saatu uusia osia, ja talli on tehnyt kovasti töitä, jotta starttiongelmat olisivat historiaa.

28.7. 17:16

Valtteri Bottas on startannut formula ykkösten Unkarin Grand Prix -kisaan neljä kertaa peräkkäin eturivistä. 2018, 2020 ja 2021 paalulta lähti Lewis Hamilton, 2019 Max Verstappen.

Kisoista Mercedeksen silloisen suomalaiskuskin saldo ei ole yhtä mairitteleva. Palkintopallilla hän on pokannut kaksi kolmossijaa.

Hungaroring ei näin missään nimessä kuulu Bottaksen parhaisiin areenoihin. Nyt tähän perinteiseen ”Suomen Grand Prix’hin” hän suuntaa ensi kertaa ainoana suomalaiskuskina.

Valtteri Bottas haluaa Unkarin gp:stä hyvän tuloksen sopivasti ennen kesälomaa. Kuva Ranskasta Paul Ricardin radalta viime viikonlopulta.

Ennen Mercedes-aikaa Bottas ajoi neljä Unkarin osakilpailua Williamsilla. Niissäkin parhaat tulokset jäivät aika vaatimattomiksi, kun 2014 hän oli kahdeksas ja 2016 yhdeksäs.

Alfa Romeon C41-auton vahvuuksiin ainakin alkukaudesta kuului sen suorituskyky hitaammissa mutkissa. Niitähän Hungaroringillä riittää kyllästymiseen asti.

”Olen kyllä aiemminkin nauttinut kilpa-ajamisesta tällä radalla. Töitä on tehty tiiviisti ratkaistaksemme viime kisan ongelmat, ja tietysti tavoitteena on päästä tekemään hyvää tulosta sopivasti ennen kesälomaa”, Bottas sanoo.

Heinäkuu on koko kisakalenterin vilkkainta aikaa. Toistaiseksi Alfa Romeon ykköstykki on vetänyt lävitse uransa vaikeinta keskikesää. Kesäkuun loppuun asti Bottas eteni tienaamalla keskimäärin viisi pistettä kisaa kohti. Heinäkuun kolmen nollaviikonlopun jälkeen tuo keskiarvo on pudonnut lukemiin 3,83.

Unkariin ennen kesälomaa Bottaksen auto saa kovasti kaivattuja uusia osia. Viikko sitten Ranskassa mikään ei toiminut, ja Bottaksen starttivaikeuksien ketju kasvoi entisestään.

Ainakin eräältä tärkeältä osalta Bottaksen elämä on muuttunut, kun maanantaina suunnataan liki neljän viikon kesälomalle. Ensi kertaa kymmeneen vuoteen lomatunnelmia eivät kiristä sopimusneuvottelut seuraavasta kaudesta.

Williamsilla ja Mercedeksellä stressiä aiheutti joka kerta yksivuotinen sopimus, joka toi ylimääräisiä näyttöpaineita. Viime vuonna Bottas lähti mestaritiimistä varmistettuaan kolmivuotisen kiinnityksen Alfa Romeolle. Näin kuluvan kauden lisäksi hän on päässyt vaikuttamaan myös jo vuosien 2023 ja 2024 rakennustyöhön tiimin ykköskuskina.

”Tuntuu hyvältä, kun tiedän, että mitä sanon ja teen, se auttaa meitä koko ajan eteenpäin tiiminä myös tuleviksi vuosiksi. Olen laittanut itseni mieluusti likoon, kun tiedän, että jos hoidan hommani hyvin, se auttaa meitä sitten myös pitkässä juoksussa”, Bottas painottaa.

Valtteri Bottas autossaan.

Bottaksella on vankka luottamus myös tallipäällikkö Frederic Vasseuriin.

”Ennemmin tai myöhemmin ne tiimit, missä hän on toiminut, ovat aina parantaneet tuloksiaan.”

Jahka kesäloma päättyy ja kausi jatkuu elokuun lopussa, Bottas juhlistaa 33-vuotissyntymäpäiväänsä Belgian kisalla sunnuntaina. Ranska oli hänelle F1-uran 190. GP-kisa, ja mikäli loppuohjelma pysyy nykyisellään, hän saa 200 täyteen Abu Dhabin finaalissa 20. marraskuuta.

Siihen mennessä Bottas ohittaa kaikkien aikojen listalta edeltään Michele Alboreton (194) ja Alain Prostin (199) ja ponnistaa sitten ensi kauden alussa jo TOP20-kärkijoukkoon.

”Tällä kaudella tahti on niin tiukka, ettei tarvitse syksyllä muutenkaan miettiä muita suunnitelmia, kun melkein joka viikonloppu on kisa.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat