Suolistoloisen selättänyt Sara Kuivisto juoksi kakkoseksi Göteborgissa: ”Harmittaa, kun menin kalkkiviivoilla häviämään”

Vasta tällä viikolla kautensa aloittanut Sara Kuivisto on jo nyt mainiossa vauhdissa. Göteborgin 800 metrin kilpailusta kotiin tuomisina on niukka kakkostila.

Sara Kuivisto avasi kautensa yleisurheilun gp-sarjan osakilpailussa Jyväskylässä 26. heinäkuuta.

30.7. 21:40

Sara Kuivisto on toipunut nopeasti alkukauden sairastelusta hyvään vauhtiin. Kuivisto juoksi lauantaina Göteborgissa kauden ensimmäisen 800 metrin kilpailun ja sijoittui juoksussa toiseksi ajalla 2.02,00.

Italian Eloisa Coiro kiri juoksun viime metreillä voittoon kuuden sekunnin sadasosan turvin.

”Vähän harmittaa, kun menin kalkkiviivoilla häviämään”, Kuivisto kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

”Juoksu oli vielä tahmaisen tuntuista. Meno ei ole vielä kepeää, mutta muuten vahva ja hyvä juoksu.”

Kuivisto sai keväällä kilpailumatkalla suolistoloisen, ja vatsavaivat siirsivät hänen kauden aloitustaan kesän loppupuolelle.

Hän jäi pois Eugenen MM-kisoista ja voitti kauden avauksessaan 1 500 metrin kilpailun ajalla 4.12,47 tiistaina Jyväskylässä.

Joensuun Kalevan kisoissa ensi viikonloppuna Kuivisto osallistuu sekä 800 että 1 500 metrille.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat