KuPS hankki Valioliigan Leicesterinkin havitteleman puolustaja­järkäleen

KuPSin hankkima Musah Nuhu, 25, oli Leicesterin kiikarissa vuonna 2019, mutta jalkavamma kariutti tuolloin huippusiirron Valioliigaan.

KuPS vahvistaa rivejään ennen syksyn ratkaisupelejä Veikkausliigassa.

31.7. 14:33

Veikkausliigaa johtava Kuopion Palloseura on tehnyt loppukauden mittaisen lainasopimuksen ghanalaisen keskuspuolustajan Musah Nuhun kanssa, seura kertoo tiedotteessaan.

Nuhu, 25, siirtyy savolaisten riveihin sveitsiläisjoukkue St. Gallenista, jossa hän pelasi vuodesta 2018 lähtien.

Ghanalainen oli mukana KuPSin harjoituksissa ensi kerran lauantaina, ja hänellä on oikeus pelata jo sunnuntain vierasottelussa FC Hakaa vastaan.

KuPSin tiedotteen mukaan urheilullisen ja ulottuvan, 195-senttimetriä pitkän topparin perässä on ollut viime vuosina jopa Valioliigan kärkijoukkueisiin lukeutuva Leicester.

Vuonna 2019 Nuhu kärsi Ghanan maajoukkueen leirillä vakavan jalkavamman, jonka vuoksi hän oli sivussa yli vuoden ja menetti mahdollisuutensa huippusiirtoihin.

KuPS on HJK:n kanssa tasapistein Veikkausliigan kärkipaikalla ennen sunnuntain pelikierrosta. Eurokentillä kuopiolaisryhmä taivaltaa Konferenssiliigan kolmannella karsintakierroksella.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat