Jaakko Hänninen vältti pahan loppu­kirikolarin Espanjassa: ”Levoton päivä ja etapin loppu järjetön”

Kolari tapahtui noin 70 kilometrin tuntivauhdissa puoli kilometriä ennen maalia.

Jaakko Hänninen harjoitusleirillä joulukuussa 2021.

3.8. 20:24

Vuosi sitten ainoa suomalainen World Tour -tason ammattipyöräilijä Jaakko Hänninen kaatui Espanjassa ajetussa etappikilpailussa Vuelta a Burgosissa toiseksi viimeisellä etapilla, ja hänen pikkusormeensa tuli murtuma.

Näin Hänninen menetti mahdollisuutensa osallistua sen kauden suunniteltuun pääkilpailuunsa Espanjan ympäriajoon.

Keskiviikkona Hännisellä oli Vuelta a Burgosissa parempaa onnea, koska hän vältti toisen etapin viimeisellä kilometrillä tapahtuneen pahan massakolarin.

Kolari tapahtui noin 70 kilometrin tuntivauhdissa puoli kilometriä ennen maalia, kun loivassa myötäleessä kärjessä ajaneen joukkueen Jumbo-Visman kolmas ajaja David Dekker menetti pyöränsä hallinnan loppusuoralla yllättäen vastaan tulleessa suojatiehidasteessa.

Kolarisumaan joutui parikymmentä ajajaa, ja osa heistä loukkaantui.

Tiistain avausetapilla vahvasti ajanut ja 17:nneksi sijoittunut Hänninen vältti kolarin. Sen sijaan hänen joukkuetoverinsa Damien Touzé lensi vaarallisen näköisesti päin reuna-aitoja. Hän on tutkittavana.

Kaikki kolarin vuoksi aikaa menettäneet saivat sääntöjen mukaisesti saman ajan kuin voittaja, Jumbo-Visman hollantilainen Timo Roosen. Heihin kuului myös Hänninen.

”Levoton päivä ja etapin loppu järjetön. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut vakavasti, muulla ei ole oikeastaan väliä”, Hänninen sanoi suomalaisen seuransa TWD-Länkenin tiedotteessa.

Viiden etapin Vuelta a Burgos on Espanjan ympäriajon lämmittelykilpailu. Hännisen työnantaja, ranskalainen AG2R Citroen -talli ei ole vielä julkistanut kilpailijoitaan kauden kolmanteen grand touriin, joka alkaa 19. elokuuta.

On siis edelleen mahdollista, että Hänninen ajaa tällä kaudella kaksi kolmeviikkoista ympäriajoa oltuaan keväällä mukana Italian ympäriajossa.

Oikaisu 3.8. 2021 klo 21.05: Kolari tapahtui noin puoli kilometriä ennen maalia.

Lue lisää: Veriset työ­tapa­turmat ovat aiheuttaneet Jaakko Hänniselle yli­määräistä lakana­pyykkiä: ”Aamulla herää kuin faaraon kääreistä”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat