HIFK:n urheilu­johtaja Mika Lönnström pettyi seura­johtoon ja lähti: ”Kuin paluu jollekin toiselle vuosi­kymmenelle”

Mika Lönnström uupui viimeisenä vuotenaan ja joutui pitkälle sairauslomalle. Nyt hän sanoo, että ”on tosi vaarallista rakastua seuraan”.

Mika Lönnströmistä tuli helmikuussa 2018 HIFK:n urheilutoimenjohtajaksi.

16.8. 17:10 | Päivitetty 17.8. 9:05

HIFK:n urheilutoimenjohtajana yli neljä vuotta toiminut Mika Lönnström, 48, on jättänyt Veikkausliigan jumbojoukkueen.

Hänen mittansa tuli täyteen tänä vuonna, ja lopullista päätöstä edelsi uupuminen ja sairausloma. Se oli ehkä viimeinen merkki hänelle siitä, että peli piti viheltää poikki.

Lönnström palaa takaisin valmennustyöhön, kun hän aloittaa lähiaikoina ruotsalaisen Glen Ståhlen apuvalmentajana Saudi-Arabiassa.

Siihen on useita syitä, miksi Lönnström lähtee HIFK:sta.

”Työnantajalla on tiettyjä velvoitteita, ja jos niitä ei noudateta, voi sitä hetken katsoa. Jossain vaiheessa tulee tilanne, että tämä ei näytä muuttuvan mitenkään”, Lönnström kertoo Töölönlahden rannalla kahvilassa.

Lönnström ei voi kommentoida, mitä asioita toteutumattomat velvoitteet koskevat.

Toinen suuri syy lähtöön oli hänen työnkuvansa muuttuminen. Hän oli aiemmin päävastuussa pelaaja- ja valmentajarekrytoinneista.

”Nyt oli toinen tilanne. Työni muuttui joulukuusta eteenpäin. Se oli eri työtä. Aloin uupumaan.”

Lönnström koki myös, että uuden omistajan alaisuudessa seuran arvoista ei enää pidetty kiinni. Se näkyi hänen mukaansa siinä, miten kannattajiin suhtauduttiin.

”Kannattajille pitää antaa jotain takaisinkin. HIFK:lla ei ole omaa stadionia tai harjoitus­kenttää. Kannattajat ja ihmiset ovat olleet läsnä. Mutta eivät ihmisetkään ole enää läsnä, jos tämä on tällaista.”

Lönnström tuli urheilujohtajaksi seuraan vuoden 2018 helmikuussa. Sen jälkeen HIFK on joutunut kolme kertaa tekemään uutta alkua uuden omistuspohjan kanssa.

”Kun vältimme konkurssin viime vuonna ja seuraan tuli uudet omistajat, minulla oli huojentunut olo. Ajattelin, että pelastuimme taas.”

”Yksi kannattaja sanoi hyvin, että seurassa tulee aina uusi alkuja, mutta pitkä­jänteisyydestä ei ole koskaan saatu selkänojaa toimintaan. HIFK elää koko ajan eräänlaista jatkoaikaa.”

Keväällä HIFK:n toiminta vaikutti ulospäin hyvin sekavalta. Portugalilais­valmentaja Bernardo Tavares ehti valmentaa yhden liigaottelun, jonka jälkeen hän irtisanoutui työstään. Seuralle tuli kiire saada uusi päävalmentaja, ja sitä varten Lönnström aloitti uuden rekrytointiprosessin.

HS:n lähteiden mukaan HIFK:n hallitus hyväksyi, että italialainen Fabrizio Piccareta olisi uusi päävalmentaja. Sitten hallitus kumosi päätöksensä. HIFK halusi sittenkin Mixu Paatelaisen uudeksi päävalmentajaksi.

”Tapahtumasarja oli kuin paluu jollekin toiselle vuosikymmenelle. Seurassa töissä olevien ihmisten pitäisi tietää, mitä seurassa tapahtuu. Itse prosessia en voi kommentoida enempää.”

HIFKn pelaajat juhlivat 2-0-voittoa HJK:sta Stadin derbyssä eli jalkapallon Veikkausliigan Helsingin paikallisottelussa.

Sen jälkeen Lönnström jäi sairauslomalle, joka jatkui aina kesäkuun loppupuolelle.

”Minun olisi pitänyt varmaan jo viime kauden puolessavälissä lähteä, koska bensa rupesi loppumaan.”

”Viime kausi oli raskain kausi, vaikka se olikin tuloksellisesti paras. Siinä oli kaikki pelissä.”

HIFK sijoittui kuudenneksi ja kävi samaan aikaan selviytymiskamppailua, jotta tarina liigassa voisi jatkua.

Lönnströmiä harmittaa se, että seuraan ei ole toistaiseksi saatu vakautta. Jälkikäteen hän on sitä mieltä, että seura nousi alun perin liian nopeasti liigaan. Rakennustyö liigaa silmällä pitäen jäi tekemättä.

HIFK on saanut melko hyviä sijoituksia liigassa tällä ja viime vuosikymmenellä, mutta tulokset eivät ole tuoneet kuitenkaan vakautta.

”Kun uudet omistajat ottivat seuran haltuun, sanoin, että HIFK:lla on kannattajakuntansa ja historialliset perinteet. Siinä kaikki.”

Lönnströmin mukaan urheilupuolella seuraan voisi tuoda vakautta se, että seuralla olisi omasta takaa pelaajia, joilla olisi kytkös seuraan pidemmältä ajalta. Hänen näkemyksensä mukaan omien kasvattien kanssa pystyisi tekemään pidempiä sopimuksia.

”Emme pystyneet kilpailemaan pelaajista millään tasolla. Yritimme kyllä.”

Lönnströmin mukaan seura on ollut elämäntapa seuran työntekijöille. Sellaiseksi se muodostui myös hänelle.

”On tosi vaarallista rakastua seuraan. Ei siinä lopussa ollut enää mitään järkeä mennä sunnuntaina toimistolle katselemaan seiniä. En tavallaan halunnut luovuttaa.”

Keskiviikkona Lönnström on lähdössä Saudi-Arabiaan, jossa hän palaa ensi kertaa neljään vuoteen valmennustyöhön. Hän liittyy apuvalmentajaksi Saudi-Arabian kolmostasolla pelaavaan Al-Bukiryah FC:n joukkueeseen. Valmennustyöhön palaaminen innostaa häntä, joskin uuden työpaikan sijainti herättää kysymyksiä.

”En ole ihan sinut sen kanssa. Olen miettinyt, olenko mukana jossain, mikä voi olla ristiriidassa arvojeni kanssa, mutta aika näyttää sen.”

HIFK on Veikkausliigan viimeisellä kahdennellatoista sijalla kerättyään kahdeksan pistettä kahdeksastatoista ottelusta. Karsijan paikalla oleva FC Lahti on kuusi pistettä edellä.

Juttua korjattu. Jutussa luki aiemmin, että toteutumattomat velvoitteet liittyisivät taloudellisiin asioihin. Lönnström ei voi kommentoida, mitä asioita toteutumattomat velvoitteet koskevat.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat