Rajua itsekritiikkiä EM-kisoissa – Henri Liipola vertasi suoritustaan viiden vuoden taantumaan

Suomen moukarikolmikko jäi 47 sentin päähän toisistaan EM-karsinnassa ja karsiutui.

Tuomas Seppälä ja Henri Liipola mietteliäinä moukarikarsinnan jälkeen.

17.8. 13:50 | Päivitetty 17.8. 14:03

München

Vain 47 senttiä erotti suomalaiset moukarimiehet toisistaan EM-yleisurheilun karsinnassa.

Yhteensä yhdeksän karsintaheittoa eivät kuitenkaan tuoneet yhtään finaalipaikkaa.

Henri Liipola oli karsinnassa 15:s tuloksella 71 metriä ja 55 senttiä. Tuomas Seppänen oli 16:s (71,24) ja Aaron Kangas 18:s (71,08).

Karsintaraja oli 77,50, jonka rikkoi neljä heittäjää.

Seppänen ja Kangas olivat mukana myös kuukausi sitten MM-kisoissa, joissa Seppänen karsiutui tuloksella 72,81 ja Kangas 69,69.

EM-ringissä Kangas paransi, Seppänen ei.

”Eugene meni aika lailla penkin alle, eikä tämäkään hyvä ollut. Harmittaa, kun ryhmä ei ollut niin kovatasoinen. Olisi pitänyt heittää 73 metriä ainakin. Vieläkään ei saa heittoa kohdalleen. Moukari on herkkä laji, aamukarsinta ei ole helppo paikka”, Kangas sanoi.

Kangas, 25, oli vielä kaksi vuotta sitten kuuma nimi moukarinheitossa, kun hän heitti lähes ennätyksensä 79,05.

Kankaanpään seudun Leiskua edustava Kangas uskoo kuitenkin parempaan huomiseen, ja että heittosihti löytyy uudelleen.

”Kihun (Huippu-urheilun instituutti) videoilla näkyy, että heitto on pienestä kiinni. Parhaat heittäjät ovat täälläkin 33–35-vuotiaita, ei ole kiirettä, kun treenaa fiksusti ja kovaa. Motivaatio jatkaa on hyvä.”

Seppänen heitti jo neljännen kerran EM-kisoissa. Helsingissä vuonna 2012 hän oli 20:s (71,15), Zürichissä 2014 hän oli finaalissa 12:s (74,37) ja vuonna 2016 Amsterdamissa 23:s (69,76).

”Kun yritti heittää rennosti, moukari lensi 71 metriä. Kun yritti panna lisää tehoja, se ei välittynyt moukariin”, Seppänen sanoi.

”Aina, kun heittää isoissa kisoissa, tuntuu siltä, että tulee viiden vuoden taantuma. Vaikea paikka heittää”, Liipola jatkoi.

Hän kisasi toisissa EM-kisoissaan. Vuonna 2018 hän oli Berliinissä 19:s (71,34).

Finaaliin ei vaadittu mahdottomia. Jatkoon olisi riittänyt tulos 73,26.

”Ei ollenkaan mikään mahdoton juttu. Kun ei riitä, niin ei riitä. Rinki oli vaikea”, Seppänen sanoi.

Vaikeaksi ringin teki sen pinnan karheus.

”Kun heittopinnan yhdisti kuumaan ilmaan, kävi niin kuin formula ykkösten renkaiden lämmittelyssä. Tulee lisää pitoa, eikä jalka pyöri niin nopeasti”, Seppänen sanoi.

Seppänen yritti viilentää kenkään pitämällä niitä kylmän pyyhkeen sisällä.

”Pidän lämpimästä säästä, en viilentänyt pyyhkeellä itseäni. Yritin tehdä päinvastaisesti kuin formula-ajajat ja pitää tossun kylmänä. Jos osaa heittää niin kuin Fajdek, silläkään ei ole väliä”, Seppänen sanoi.

Puolan Pawel Fajdek on torstai-illan moukarifinaalin kultasuosikki. Hän oli karsinnan ykkönen tuloksella 79,76.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat