Salibandymiehille uusi päävalmentaja

Entinen huippupelaaja Esa Jussila aloittaa miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana vuonna 2023.

Esa Jussila johtaa Suomen maajoukkueen kohti vuoden 2024 MM-kisoja.

26.8. 9:55 | Päivitetty 26.8. 14:10

Moni salibandyn seuraaja saattoi yllättyä perjantaiaamuna, kun Salibandyliitto nimesi Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajaksi entisen huippupelaajan Esa Jussilan.

Jussilan, 42, sopimus kattaa kaksi seuraavaa vuotta ja sisältää optiot vuosista 2025–2026.

Jussila toimi pelaajaurallaan maajoukkueen kapteenina ja oli voittamassa Suomen ensimmäisiä maailmanmestaruuksia 2008 ja 2010.

Joukkuetta valmensi jo tuolloin Petteri Nykky, jonka toinen päävalmentajajakso Suomen peräsimessä päättyy marraskuun MM-kisoihin.

Pelaajana kaksi Sveitsin mestaruutta voittanut Jussila on kerännyt alppimaassa valmennuskokemusta. Joensuulainen kuului Sveitsin maajoukkueen valmennusryhmään 2013–2021.

”Jussilalla on selkeä näkemys asioista, joita hän haluaa kehittää maajoukkueen pelaamisessa. Hänellä on myös hyvin jäsennellyt ajatukset urheilijoiden kehittämiseen liittyvistä toimista sekä yhteistyöstä seurojen kanssa. Kaikesta huokuu hänen vahva halunsa kohdata ja kuunnella ihmisiä kyetäkseen heidän kanssaan parempaan yhteistyöhön”, Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala perusteli valintaa tiedotteessa.

Sveitsin maajoukkueessa Jussila toimi Nykyn ja useamman vuoden ajan ruotsalaisen David Janssonin apuvalmentajana.

”Hänellä (Jussilalla) on ollut erinomainen mahdollisuus imeä suomalaisen ja sveitsiläisen salibandykulttuurin lisäksi ruotsalaista kulttuuria”, Rantala sanoi.

Päävalmentajan tehtävään liittyy luonnollisesti suuri menestyspaine, sillä Suomi tavoittelee jokaisissa MM-kisoissa vain kirkkainta mitalia.

Petri Kettunen palautti Suomen kultakantaan 2016 kaksien hopeakisojen jälkeen, ja Nykky jatkoi kultaputkea 2018.

Viime vuoden MM-kotikisoissa Suomi jäi hopealle.

Jussila kuvailee itseään tunnolliseksi ja pelaajalähtöiseksi valmentajaksi. Hänen valmennusryhmänsä muut nimet julkistetaan myöhemmin.

” Tärkeintä on, että pelaajat kohdataan yksilöinä ja ihmisinä, eikä pelkästään tuloksentekijöinä. Pyrin luomaan sellaisen ympäristön ja ilmapiirin, jossa jokainen pystyy antamaan parhaansa pöytään”, uusi päävalmentaja totesi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat