Murto taivutti kolmanneksi Timanttiliigassa – Mäkelä seitsemäs kolmi­loikassa

EM-pronssimitalisti Etelätalo ei ollut Lausannessa enää aivan EM-kisojen kaltaisessa heittovireessä.

Wilma Murto Münchenin EM-kisojen finaalissa 17. elokuuta.

26.8. 21:56 | Päivitetty 27.8. 8:23

Tuore seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto sijoittui kolmanneksi Timanttiliigan Lausannen seiväskoitoksessa. Murto taivutti tuloksen 460.

Murto avasi iltansa ylittämällä 435 ensimmäisellään, ja 450 ylittyi toisella. Seuraava korkeus eli 460 ylittyi ensimmäisellä ja Murto oli kisan kärjessä. Korkeus 470 oli kuitenkin suomalaistähdelle liikaa, ja kun Slovenian Tina Sutej ja Australian Nina Kennedy selvittivät korkeuden, sijoittui Murto kolmanneksi Timanttiliigassa toisen kerran urallaan. Sutej otti kisan voiton, kun 478 ei kärkikaksikolta ylittynyt.

”Ehkä vähän väsynyt on kaikesta reissaamisesta ja muusta, mitä tähän viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut”, Murto mietti C More -kanavan haastattelussa.

”Luulen, että kaksi viikkoa sitten olisin ollut aika tyytyväinen, jos olen Timanttiliigassa kolmas ja hyppään 460. Mutta ehkä tuo (EM-finaalin voitto- ja SE-tulos) 485 vähän siitä syö... Odotan (nyt) itseltäni enemmän ja toivon enemmän, ja toivotaan loppukauteen vielä hyviä tuloksia.”

Murto kilpailee seuraavaksi Ruotsi-ottelussa 3.–4. syyskuuta Helsingissä.

Keihäänheiton EM-pronssimies Lassi Etelätalo sijoittui viidenneksi Timanttiliigan kisassa Lausannessa. Etelätalon paras kiskaisu kantoi 80,17. Toni Keränen oli kahdeksan heittäjän joukossa seitsemäs tuloksella 77,18.

Kisan voitti ensimmäisellään komeasti 89,08 heittänyt Intian olympiavoittaja Neeraj Chopra. Tshekin Jakub Vadlejch kirjasi tuloksen 85,88, Yhdysvaltain Curtis Thompson repäisi 83,72 ja trinidadilainen Keshorn Walcott 83,38.

Viime sunnuntaina Münchenissä EM-mitalistiksi ennätyksellään 86,44 taistellut Etelätalo kuvaili C More -kanavan haastattelussa, kuinka ”vähän oli kroppa väsynyt ja kesti pitkään saada se hereille”.

”Mutta olihan tämä hieno kilpailu, vaikka oma tulos ei ollut niin hyvä. Kesti aika pitkään herätä, pari ekaa heittoa ja verryttely oli tosi surkeaa. Mutta sai sen kasikymppiä sentään, ihan ookoo, sanotaan näin”, Etelätalo sanoi.

Lassi Etelätalo keihään finaalissa yleisurheilun EM-kisoissa Münchenissä Saksassa 21. elokuuta.

Kolmiloikan EM-hopeanainen Kristiina Mäkelä loikki parhaallaan 13,99 ja sijoittui seitsemänneksi Timanttiliigan kisassa Lausannessa. Voiton otti tuloksella 15,31 Venezuelan tähtiloikkaaja Yulimar Rojas.

Münchenin EM-kisoissa Suomen ennätyksen 14,64 kirjannut Mäkelä pomppi Lausannessa ensin 13,19 ja toisellaan lopulta parhaakseen jääneen 13,99. Kolmella viimeisellä kierroksella Mäkelä loikki lukemat 13,65, 13,61 ja 13,83.

Kristiina Mäkelä loikki toiseksi EM-kisoissa Saksassa 19. elokuuta.

Artikkelia muokattu 26.8. kello 22.53: Lisätty tieto Kristiina Mäkelän sijoituksesta.

Oikaisu 27.8. kello 8.22: Kristiina Mäkelä sijoittui EM-kisoissa toiseksi, ei kolmanneksi, kuten artikkelin kuvatekstissä aiemmin virheellisesti väitettiin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat