Norja haluaa mullistaa hiihdon tv-lähetykset, supertähti innoissaan: "Kuulostaa jännittävältä ja hyvältä”
Eräänä mahdollisuutena on väläytetty vartaloon asetettavia kameroita sekä sensoreita, joiden avulla saadaan nykyistä paremmin selvitettyä reaaliaikaista tilannetta.
Sprintin loppusuoralle avautuisi uusia kuvakulmia, jos hiihtäjillä olisi kamerat. Kuvassa Joni Mäen ja Aleksandr Bolšunovin loppusuorataistelu Salpausselän kisoissa 2021. Kuva: Petri Korteniemi
Norjassa elätellään toiveita saada hiihtäjille kamerat kilpailujen ajaksi vuoden 2025 MM-kisoissa, kertoo maan yleisradioyhtiö NRK.
MM-kisat järjestetään tuolloin Norjan Trondheimissa. Kisaorganisaation johtaja Bård Benum sanoo, että pyrkimyksenä on löytää keinoja, joilla lisätään katselukokemukseen mielenkiintoa.