Susijengin uusi johtaja Edon Maxhuni kohtaa maan, jonka vuoksi hänen vanhempansa pakenivat Suomeen: ”Jollain tavalla se harmittaa”

Suomi kohtaa Serbian EM-koripallon alkulohkon ottelussa kello 22. Susijengin kosovolaistaustainen pelintekijä Edon Maxhuni sanoo, että ottelussa on hänelle erityislataus.

Edon Maxhuni iloitsi Suomen voittaessa Puolan.

5.9. 11:21 | Päivitetty 5.9. 14:07

Praha

Suomalaisena on vaikeaa kuvitella millaisia tunteita sinivalkoisen koripallomaajoukkueen Edon Maxhuni käy päänsä sisällä läpi maanantai-iltana.

Maxhuni, 24, ja Susijengi saavat vastaansa D-lohkon ylivoimaisen suosikin Serbian – maan, jonka sotatoimien vuoksi Maxhunin kosovolaiset vanhemmat pakenivat Suomeen vuonna 1992.

”En halua yhdistää politiikkaa ja urheilua, mutta Serbiaa vastaan pieni lisäliekki syttyy. Olen pelannut parhaita pelejäni Serbiaa vastaan. Minulla on paljon ystäviä Serbiassa, mutta sen pelin merkitys on paljon isompi. Jollain tavalla se harmittaa”, Maxhuni asettelee sanansa huolella.

Maxhuni ja hänen siskonsa syntyivät Suomessa. Maxhuni varttui Hyvinkäällä.

”Suomessa on niin hyvä olla, että vanhempani päättivät jäädä. Se oli hyvä päätös minunkin kannaltani”, Maxhuni kiittää.

Maxhunin isä Besim Maxhuni pelasi koripalloa divisioonatasolla Suomessa. Isä Maxhuni oli suurieleinen ja korintekoa rakastanut piskuinen pelintekijä, joka näytti kentällä avoimesti tunteensa.

”Sanotaan, että on eroa. Suomalaisten kanssa on rauhallista. Kosovossa suututaan paljon nopeammin.”

Kuulostaa jotenkin tutulta.

”Minussa on Balkanin kulttuuria. Eleet ovat isot ja elän yhteydestä katsomon kanssa. Isä oli aivan samanlainen, kun olen niitä pelejä katsonut. Olen aina halunnut olla kuin iskä. Koripallo siirtyi häneltä minulle. Olen sieltä saanut paljon niitä piirteitä – hyvällä tavalla”, Edon Maxhuni nauraa.

”Arvostan isosti Suomea ja sen edustaminen on suuri kunnia, mutta Kosovo on toinen maani. En ole siellä syntynyt, enkä pääse edustamaan Kosovoa, mutta veressäni on kosovolaisuutta. Olen puoliksi suomalainen, puoliksi kosovolainen.”

Maxhuni vierailee Kosovossa kesäisin moikkaamassa sukulaisiaan, kuten serkkujaan ja isovanhempiaan.

Tällä hetkellä myös Maxhunin siskot ovat Kosovossa töissä. Viime kesänä Maxhuni sai järjestettyä viiden päivän reissun toiseen kotimaahansa. Kosovossa ohjelmaan kuuluvat myös katukoripallopelit.

Onko kosovolaisella ja suomalaisella katukorispelillä eroa?

”Sanotaan, että on eroa. Suomalaisten kanssa on rauhallista. Kosovossa suututaan paljon nopeammin. Siellä en ole ainoa, joka syttyy todella nopeasti”, Maxhuni hykertelee.

Prahan EM-otteluissa tunteet eivät ole pinnassa vain vastustajien vuoksi. Maxhunille EM-kisoissa pelaaminen ensimmäisen kerran on unelmien täyttymys.

"Katsoin aina televisiosta Suomen pelejä ja mietin, että voisinpa päästä tuonne. Tämä antaa arvon aiemmin tekemälleni työlle. Jotain on tullut tehtyä oikein”, Maxhuni tuumaa.

Edon Maxhuni osaa iloita koripallo kädessään.

Maxhuni on taitava syöttäjä. Näyte Suomen treeneistä Prahan O2-areenasta.

Edon Maxhuni näyttää avoimesti tunteensa kentällä. Maxhuni on perinyt piirteitä isältään Besim Maxhunilta.

Suomen koripallomaajoukkue on saanut nauttia vuosikymmenten ajan laadukkaista pelintekijöistä, joilla on ollut pallo ja hyökkäyspään avaimet käsissään.

Teemu Rannikko ja Petteri Koponen, kaksi Suomi-koripallon suurta, ovat pitäneet pelintekijän paikkaa hallussaan vuodesta 1997, kun Rannikko tuli A-maajoukkueeseen.

Taikurin ja kenraalin aikakausi tulee päätökseensä EM-turnauksen jälkeen, kun Koponen lopettaa.

Suomi on pystynyt tasoittamaan pelaajamateriaalin haavoittuvaisuuksia, koska sillä on ollut koripallon – edelleen – tärkeimmällä pelipaikalla yksi Euroopan valioista.

”Rannikon ja Koposen kaltaiset pelintekijät ovat antaneet valmentajalle hirveän turvan. Se on mahdollistanut sen, että olen voinut toteuttaa filosofiaani: peli on pelaajien. Koska kentällä on ollut pelaaja, johon olen voinut luottaa ja joka on tehnyt oikeita valintoja. Olen ollut onnekas, samoin suomalainen koripallo”, Suomen pitkäaikainen päävalmentaja Henrik Dettmann kehuu.

”Jos jääkiekossa hyvä maalivahti on 50 prosenttia, niin huono maalivahti on 90 prosenttia. Koripallossa sama pätee pelintekijään. Uskon, että koripallo on tosin muuttumassa ja tasoittumassa tässä mielessä.”

”Ellet tee virheitä, et tee kentällä mitään. Siitä tykkään Edonissa, että hän uskaltaa aina pelata.”

Maxhuni on Koposen ja Rannikon seuraaja Suomen ykköspelintekijänä. Saappaat ovat valtaisat täytettäväksi.

”Pelintekijöitä on erilaisia, mutta isoin tekijä on, että osaa johtaa. Jos osaat johtaa joukkuetta, osaat rakentaa omaa peliäsi ja löytää muille oikeat syötöt”, Maxhuni avaa.

Miten sinä johdat?

”Olen tosi paljon äänessä, huidon ja suutun välillä omilleni, mutta se on vain rakkautta. Voittaminen on minulle niin tärkeää, että haluan kaiken olevan täydellisesti. Uskallan tarvittaessa ottaa ratkaisevan heiton. Vaikka se voisi mennä ohi, tiedän heiton olevan minusta kiinni”, Maxhuni taustoittaa.

Pelintekijän tehtävä on näyttää seuraava pelattava hyökkäyskuvio.

Maxhuni ajoi taidokkaasti korille Israelia vastaan.

Koponen on seurannut Maxhunin kasvua mielellään. Ei yllätä, että vanha mestari syttyy nähdessään pallon olevan uuden rohkean ja karismaattisen pelintekijän käsissä.

”Jokaisen on löydettävä omat vahvuutensa. En minäkään pelannut kuin Teemu. Sanon nuorille, että on oltava rohkea, mutta fiksu. Se ei ole helppo yhtälö. Ellet tee virheitä, et tee kentällä mitään. Siitä tykkään Edonissa, että hän uskaltaa aina pelata. Tuollaista tarvitaan”, Koponen arvioi.

”Meillä on uusi tilanne joukkueessa, kun on Lauri [Markkanen] ja terve kilpailutilanne pelintekijöissä. Sitä on mielenkiintoista jäädä seuraamaan. Pelintekijällä on iso vastuu.”

Maxhuni on seurannut juuri Koposta pitkään ja oppinut tältä paljon.

”Olen aina katsonut ’Petskun’ pelaamista. Kun pelasin Georgiassa ensimmäistä kertaa ’Petskun’ kanssa, lämmittelimme ja mietin, että ei juma saan pelata hänen kanssaan. Olen oppinut kuinka paljon ’Petsku’ puhuu harjoituksissa ja tuo tietoaan joukkueelle. Hyökkäyksessä ’Petsku’ osaa ottaa ratkaisuheiton, vaikkei hän ole nopein pelaaja. Hänellä on siihen isot kivekset. On uskomatonta olla mukana hänen jäähyväisissään”, Maxhuni iloitsee.

”Uskon, että pystyn täyttämään ’Petskun’ saappaat ja tuomaan oman pelityylini siihen.”

Serbia–Suomi EM-koripallon ottelu kello 22. Yle TV2 näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Oikaisu 5.9. klo 14.05: Edon Maxhunin etunimi oli otsikossa virheellisesti muodossa Edun.

Maxhuni antoi päätyrajan Israel-pelissä...

...jota oli hetkeä aiemmin suunnitellut.

Hyppyheitto pussiin.

Kuka

Edon Maxhuni

Suomalainen ammattikoripalloilija. 24-vuotias.

Pelipaikka: pelintekijä.

Pituus: 188 cm.

Seurat: 2013–17 HBA-Märsky (ykkösdivisioona A), 2017–19 Long Beach State 49ers (NCAA, Yhdysvallat), 2019–20 CBA Gran Canaria (Espanjan kolmostaso), 2020–21 Pärnu Sadam (Viro), 2021–22 Heroes Den Bosch (Hollanti).

Saavutukset: Hollannin mestaruus 2022. Viron hopeaa 2021. Viron tähdistövalinta 2021.

Unelma: ”Isoin unelmani on pelata Euroliigassa. Ja toivon, että pääsemme Suomen kanssa joskus olympialaisiin.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat