Markkasen ”Air Suomi” - donkki säväytti – Susijengi murskasi Hollannin ja tarrasi lohkon kakkospaikkaan

Suomen sijoitus alkulohkossa selviää vasta iltaottelun Serbia–Puola jälkeen.

Lauri Markkanen on ollut Suomen ykköstähti EM-parketeilla. Taustalla Edon Maxhuni.

8.9. 14:38 | Päivitetty 8.9. 16:46

Suomen miesten koripallomaajoukkue otti vakuuttavan voiton alkulohkon viimeisessä pelissään EM-parketilla. Hollanti kaatui murskalukemin 88–67, vaikka Susijengi ei ottanut kuin korkeintaan kolmosvaihteen käyttöön. Näin Suomi jäi odottamaan iltaottelun Serbia-Puola tulosta ja lopullista sijoitusta D-lohkossa.

Ottelun tähti oli vähemmän yllättäen Lauri Markkanen, joka upotti heittoja tuttuun tapaan läheltä ja kaukaa ja testautti lisäksi suomalaiskatsojien äänijänteitä lyömällä pallon voimalla koriin Petteri Koposen korkeasta syötöstä toisella neljänneksellä.

”Air Suomi”, hehkutti EM-turnauksen virallinen Twitter-tili Markkasen suoritusta.

Ottelun asetelma näkyi heti ensimmäisestä vihellyksestä lähtien. Kaikki ottelunsa hävinnyt Hollanti oli tullut vain pelaamaan kalenteriin merkityn ottelun pois, eikä Suomikaan yltynyt erikoiseen esitykseen. Perustekeminen ja hyvä liike loi tarpeeksi heittopaikkoja, joista pallo heilutti korisukkaa hyvällä prosentilla.

Sama vire jatkui läpi ottelun, eikä Suomen voitto ollut missään vaiheessa uhattuna.

Markkanen oli totutusti Suomen paras pistemies heittäen 22 pistettä, vaikka istui pitkät jaksot vaihtopenkillä. Parasta tukea hänelle antoi kapteeni Shawn Huff 14 pisteellään.

Suomen ottelut jatkuvat pudotuspeleissä Berliinissä sunnuntaina. Vastustaja tulee C-lohkosta, jossa vastustaja on joko Ukraina, Kroatia tai Italia.

Suomen sijoitus D-lohkossa ratkeaa vasta kello 22 alkavassa ottelussa Serbia–Puola. Jos lohkon selvä ykkösjoukkue Serbia voittaa, on Suomi toinen, muuten Suomi on kolmas tai neljäs. Jos Puola voittaa, ja Israel kaataa kello 18.30 alkavassa ottelussa Tšekin, jää Suomi neljänneksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat